Lokari

Muovikassi on mainettaan parempi

Iltalehti kertoi eilen tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan muovikassi on ympäristövaikutuksiltaan kaikkein paras vaihtoehto kauppakassiksi (IL 4.4.). Tässä ympäristöviranomaisten tutkimuksessa laskettiin, kuinka monta kertaa kutakin kassia pitäisi käyttää, jotta sen ympäristövaikutukset vastaisivat muovipussia.

Siinä missä muovikassia tulisi uusiokäyttää roskapussina ainakin kerran, pitäisi valkaisemattomalle paperikassille saada käyttöä jopa 43 kertaa – ei taitaisi kestää muutamaa kertaa enempää. Perinteistä kangaskassia olisi käytettävä yli 7 000 kertaa ja luomukangaskassia 20 000 kertaa.

Tutkimus haastaa vallalla olleen käsityksen, jonka mukaan muovipussi on ympäristön kannalta huono valinta. Muovipussia käytettäessä on olennaista, että pussi päätyy lopulta roska-astiaan. Näin materiaali ei rasita luontoa lähimetsässä, maantieojassa tai Itämerellä.

Vaikka muovikassin paremmuudesta paperikassiin verrattuna on kerrottu julkisuudessa jo usean vuoden ajan, meitä vedetään edelleen nenästä väittämällä paperikassia sitkeästi ekologisen kansalaisen ratkaisuksi ja muovikassia luonnon tuhoksi – viimeksi tv:n lyhytfilmin voimalla, jossa kuvattiin tuulen riepottelemaa muovikassia, joka päätyi lopulta mereen ja kalojen suihin.

Muun muassa eräs suuri kauppaketju teki jo muutama vuosi sitten ostoskassit maksullisiksi osana kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta saadakseen asiakkaansa käyttämään kangaskasseja. Sitoumuksen taustalla on EU:n pakkausjätedirektiivin tavoite vähentää muovisten kantokassien kulutusta ja merten roskaantumista. Näin EU puuhastelee ohjaillakseen yksityiskohdittain, miten meidän kuuluu olla ja elellä – tutustumatta edes asiaa koskevaan tutkimustietoon.

Eräät kaupat suosivat paperikasseja, mutta ratkaisu ei ole mielestäni asiakasystävällinen. Epäekologisuuden lisäksi paperikassi on epämiellyttävän rapiseva ja sateella epäluotettava kantoväline.

Olen käyttänyt muovikasseja kauppakasseina niin kauan kuin niitä on ollut tarjolla. Usein käytän samaa muovikassia pariinkin kertaan, ja lopuksi vien sen roskapussina laatikkoon. Minun kassini eivät päädy seikkailemaan kaduille ja luontoon, eivätkä myöskään joudu kalan vatsaan.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Muovikassin ongelma on barbaarimaissa, missä ne heitetään luontoon. Satsausta ei pitäisi tehdä muovikassien poistamiseen vaan barbaarisesti elävien lukumäärän vähentämiseen mm. ympäristökasvatuksen kautta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Näin on asia. Jokin määrä näitä barbaareja on kyllä meilläkin, mutta silti.

Oikea toimenpide tässä olisi: roskaajat järjestykseen. Mutta eipä ole juurikaan kampanjoitu tavallista katuroskaamista vastaan, vaan pyritään vain ottamaan luonnolle vaaralliset roskat pois kaikilta, eikä opeteta roskaajia tavoille.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

"Näin on asia. Jokin määrä näitä barbaareja on kyllä meilläkin, mutta silti."

Näin valitettavasti on, ja noiden "barbaarien" jätöksiä, eli erilaisten tuotteiden kuoria löytyy vieläkin teiden varsilta valitettavan paljon. Tosin hiljalleen näyttää siltä, että nämä "barbaarit" ovat vähemmistössä. Eikä pelkästään teiden varsilta näitä jätöksiä löydy vaan kyllä niitä on metsissäkin, tuossa lähellä kulkevan metsäautotien varrelta löytyi autorenkaista sohvakalustoihin, pienemmistä poisheitettävistä puhumattakaan.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #3

Toki barbaarit ovat vähemmistössä, mutta eivät mikään katoava laji.

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

Kaikista muovituotteista irtoaa mikromuoveja, pienenpieniä partikkeleita ympäristöömme josta ne kulkeutuvat ravintoketjuumme ja pilaavat vesistöt ja tappavat eliöt.
Myös muovikasseista irtoaa näitä mikromuoveja niiden elinkaaren aikana.
Lisäksi suuri osa muovikasseista päätyy muualle kuin jätteidenpolttolaitokseen.

Muovit ovat yksinkertaisesti vaarallisia elinympäristömme kannalta ja ne tulisi kieltää.

Pelkkä hiilijalanjäljen tuijottaminen vie taas väärään suuntaan - meret eivät toivu muovista mutta ilmasto puhdistaa itse itseään kaiken aikaa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kuten sanottu, oikein käytettynä muovikassi ei päädy meriin. Tuskin muovikassista kauppamatkalla irtoaa mikromuoveja. Hysteriaa ei kannata lietsoa, vaikka ongelma onkin vakava.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset