Oulun raiskauksia on tarkasteltava usealta kannalta

Pari professoria Helsingin yliopistosta, jotka edustavat sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa sekä sukupuolentutkimusta,  ovat huolestuneita Oulun raiskausten vääristä tulkinnoista. He tarjoavat  oikean tulkinnan otsikolla: 'Nuoriin naisiin kohdistuneissa rikoksissa on kyse sukupuolesta' (HS 23.1.). Lukijan ensi reaktio otsikkoon on hämmästys ja epäusko. Luonnollisesti kyse on sukupuolesta, mutta ei suinkaan vain siitä.

Kirjoittajien mukaan kyse ei ole erilaisesta kulttuurista ja etnisyydestä. Perusteluna he esittävät, että miesten seksuaalista ja muuta väkivaltaa kohdistuu naisiin säännönmukaisesti joka puolella maailmaa, huomattavan paljon myös suomalaisessa kulttuurissa – esimerkiksi kristillisen herätysliikkeen piirissä. Tämä pitää toki paikkansa, mutta mitä sitten?

Kirjoittajat rinnastavat kristinuskon ja islamin todeten niiden kuuluva samaan kulttuuripiiriin, jossa naiset on pitkään alistettu miehille. Tähän on todettava selvennykseksi, että Suomessa ja muualla Euroopassa naisten asemaa on kehitetty jo pitkään tasa-arvoiseen suuntaan, ja meillä naisen asema on jo aivan toinen kuin niissä islamilaisissa maissa, joista esimerkiksi Oulun raiskauksista epäillyt miehet ovat kotoisin. Näissä maissa nainen ei voi edes liikkua yksin kodin ulkopuolella, mennä esimerkiksi yksin lääkäriin, puhua vieraiden miesten kanssa, jne.

Juuri tästä kulttuuripiirteestä johtuu, että nuoret miehet eivät näissä maissa näe naisia muutoin kuin vahvasti vartioituina ja hunnutettuina sekä kaapuun puettuina. Siksi he joutuvat erityiselle kiusaukselle alttiiksi tavatessaan Suomessa vapaita ja usein paljastavasti pukeutuvia nuoria tyttöjä. Lisäksi on muistettava Oulun tapauksia arvioitaessa, että niissä sotaa käyvissä maissa, joista maahanmuuttajia on meille tullut, raiskaus on tavanomainen psykologisen sodankäynnin muoto, ja tulijoiden joukossa saattaa olla taistelutoimintaan osallistuneita sotilaita.

Ottaen huomioon nämä Oulun epäiltyjen kulttuuritaustat, on liian suurpiirteinen menettely yrittää hukuttaa Oulun tapahtumat joka puolella maailmaa ja myös Suomessa tapahtuneiden raiskausten suureen massaan. Siten kirjoittajien ohje, jonka mukaan Oulun tapahtumien pitäisi saada meidät ennen kaikkea ajattelemaan sukupuolipolitiikkaa ja nähdä ne #me too -liikkeen valossa, eikä osana erilaisuutta ja maahanmuuttoa koskevaa keskustelua, on aivan liian yksipuolinen ja kansalaisten keskusteluvapautta rajoittava.

Todettakoon, että Oulun tapauksia käsitellessään #me too -väki on kiinnittänyt huomiota aivan muihin seikkoihin kuin nuorten tyttöjen kärsimyksiin. Pikemminkin niitä on vähätelty sanomalla, että kyllä suomalaisetkin raiskaavat.

Koska maahanmuuttajat tekevät ryhmänsä kokoon nähden huomattavasti enemmän raiskauksia kuin kantasuomalaiset, ja niitä on kasaantunut ajallisesti ja paikallisesti epätavallisen runsaasti, ehkäisevät täsmätoimenpiteet on kohdistettava nimenomaan tähän erityisryhmään. Näin voidaan ennaltaehkäisyn keinot  mitoittaa sopiviksi juuri tämän ryhmän erityispiirteisiin. Se ei tietenkään sulje pois kaikkiin suomalaismiehiin kohdistettavaa raiskausten ehkäisytoimintaa.

Erityisesti tieteelliseen, mutta myös kaikkeen muuhun järkevään ajatteluun ja keskusteluun kuuluu, että kulloinkin käsiteltävää ongelmaa lähestytään ennakkoluulottomasti ja ilman ennakkoasenteita ottaen huomioon kaikki ongelmaan liittyvät näkökulmat ja tulkintamahdollisuudet. Ei ole olemassa mitään ennalta asetettu tapaa, "jonka valossa ongelma pitäisi nähdä", hyläten muut mahdolliset asiaan vaikuttavat tavat. Tätä tieteellistä asennetta kutsutaan objektiivisuudeksi. Jos annetaan periksi subjektiiviselle tarkoitushakuisuudelle, ollaan pikemminkin politiikan alueella.

 

Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu