Lokari

Imaami tuomitsee: Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön

Helsingin Sanomat julkaisi katkelmia Pohjois-Suomen islamilaisen imaamin puheesta, jossa hän tuomitsi vahvoin sanoin Oulun epäillyt seksuaalirikolliset (HS 17.1.): "Teidän rikoksenne ovat aiheuttaneet pahan leiman meidän koko yhteisöllemme --- Nyt näiden rikollisten vuoksi [sotaa käyvistä maista tulevat] ihmiset eivät voikaan tuntea olevansa turvassa. Tekijöiden tulee ymmärtää, että he ovat aiheuttaneet tämän. Tällainen  toiminta ei ole sallittua islamissa".

Imaami Abdul Mannan sanoo useaan kertaan, että tällaisia rikollisia pitää rangaista. Tänne tulee hänen mukaansa myös ihmisiä, joilla on paha tausta ja ongelmia. Ihmisten taustat pitää tutkia tarkemmin, ennen kuin heidät päästetään maahan, hän sanoo.

Kovaa puhetta imaamilta – sellaista, jota kantasuomalaiset eivät olisi ilman leimaamissyytöksiä saaneet esittää ainakaan ennen Oulun tapahtumia, jotka muuttivat keskusteluilmapiiriä ja uutisointia selvästi avoimempaan suuntaan. Media paikkailee nyt laiminlyöntejään. Imaamin puhekin on pidetty jo ennen joulua, mutta se julkaistiin vasta nyt.

Presidentti Niinistö kiinnitti uudenvuoden puheessaan huomiota näihin rikoksiin ja huomautti: "jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne". Presidentti korosti myös maahanmuuttajien omaa vastuuta: "Täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen. Vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla." (IS.fi 1.1.).

Presidentin sanoja on kritisoitu sanomalla, että maahanmuuttajat eivät ole yhteisö, jota voisi ohjailla. Mutta vaikka maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen joukko, sen sisällä on ryhmiä, jotka ovat muodostuneet esimerkiksi kansalaisuuden tai uskonnon mukaan. Itse asiassa imaami Mannani määritteli puheessaan yhden maahanmuuttajaryhmän, jonka maineen Oulun raiskauksista epäillyt ovat pilanneet: muslimit.

Turun puukotusmurhien jälkeen nimenomaan marokkolaisten sanottiin hävinneen joksikin aikaa Turun kahviloista – ilmeisesti siitä syystä, että marokkolaissyntyinen puukottaja oli pilannut maanmiestensä maineen, ja he pelkäsivät kansalaisten reaktioita.

Nämä esimerkit osoittavat, että maahanmuuttajien keskuudessa on todellakin presidentin tarkoittamia ryhmiä ja niiden piirissä toimivia vaikuttajia, jotka voisivat ohjata "omiaan". Vaikka suurikin joukko maahanmuuttajista jäisi uskonnollisten ryhmien ulkopuolelle, jokainen kuuluu johonkin kansallisuusryhmään, jonka jäsenet hakevat toistensa seuraa, ja voivat samalla yrittää vaikuttaa toistensa asenteisiin, jos haluavat.

Facebookissa on esimerkiksi arabiankieliset irakilaisille ja marokkolaisille tarkoitetut ryhmät, joissa on keskusteltu vilkkaasti Oulun tapauksista (IS.fi 18.1.). Tällaisissa keskusteluissa vastuulliset kirjoittajat voivat vaikuttaa yhteisönsä jäseniin presidentin tarkoittamalla tavalla.

Imaamin puhe oli erittäin tervetullut kannanotto, mutta eräs yksityiskohta sitä koskevassa uutisessa pistää silmään. Hän on huolissaan omaan ryhmäänsä kuuluvien ihmisten leimautumisesta, mutta raiskausten uhreihin ja heidän kärsimyksiinsä hän ei viittaa millään tavalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

On se kyllä aika hassua kuvitella, että jonkun uskonnollisen johtajan höpinöillä olisi erityisempää vaikutusta nuoriin miehiin. Kuvitelman takana täytyy olla uskomus siitä, että ”ne” kaikki ovat islaminuskon vakavasti ottavia ja ehkä peräti tehneet rikoksensa uskonnollisin motiivein tai perusteluin.

Eihän juuri kukaan pari-kolmekymppinen suomalaisjuurinen vonkamies mitään piispoja kuuntele, kun kiima tms. vie.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Eihän juuri kukaan pari-kolmekymppinen suomalaisjuurinen vonkamies mitään piispoja kuuntele, kun kiima tms. vie."

Islam on vaikutusvaltansa suhteen ja muutoinkin aivan erilainen uskonto kuin esimerkiksi luterilaisuus. Eri asia on tietenkin se, missä määrin imaameja ja muita vaikuttajia kuunnellaan. Oletko sitä mieltä, että ei kannattaisi edes yrittää? Entä siten kotoutustoimenpiteet, joita hallitus aikoo tehostaa. Onko tämäkin turhaa rahan haaskausta?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En usko, että Esa mitenkään väheksyi imaamin ulostuloa sinänsä, vaan yksinkertaisesti epäili sen vaikuttavuutta tällaisiin kavereihin. Vankemmat kotouttamistoimenpiteet kyllä olisivat tehokkaampia. Monilla on Suomessa todellakin harhaanjohtava käsitys uskonnon asemasta islamilaisten keskuudessa. Heistä on vain osa fundamentalisteja, suurin osa ei ja nuorisosta monet käytännössä maallistuneita. Myös itse sen myöntäen.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #5

Ehkä Esa täsmentää näkemystään. - Lieneekö muslimimaahanmuuttajien suhdetta islamiin tutkittu? Olen varma, että ei. Ainakin näennäisuskovaisia heidän on oltava, sillä muuten yhteisö alkaa syrjiä. Eri asia ovat ne, jotka ovat jättäytyneet yhteisönsä ulkopuolelle.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #6

Pidän vaan virheellisenä sitä stereotypiaa, jonka mukaan he olisivat tiiviisti yhteydessä (uskonnolliseen) yhteisöönsä. Ja varsinkin sen jatketta, jonka mukaan seksuaalirikokset olisivat jotenkin ok, koska islam.

Sinänsä imaamin ulostulo ei ole sen kummempi ele kuin piispojen huolipuhe tms. Tyylilaji on toki reippaahko.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #7

Kyllä muslimit ovat yhteyksissä toisiinsa, niin kuin kaikki kansallisuudet, jotka oleskekevat ulkomilla. Miten sitten yhteydenpito vaikuttaa kuhunkin yksilöön, on tietysti epävarmaa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi on tarvetta vähätellä imaamin ulostuon merkitystä.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #7

Islamissa on kyllä monia ominaisuuksia, joilla on tässä asiassa jotain merkitystä. Omaan uskonnolliseen ryhmään tai uskontoa kunnioittavaan sukuryhmään kuuluminen on tyypillisesti vahvaa, vaikka ryypättäisiinkin ja noudatettaisiin muitakin uskonnon käskyjä hunosti.

Karkeimmalla tasolla uskonnollisen ryhmän vaikutus on merkittävä siksi, että periaatteessa rangaistus avoimesta uskonnon jättämisestä on kuolema. Ja jos jätät uskonnon, on aika yleistä, että perhe ja suku hylkää sinut (osin uskonnollisista, osin muista kunniasyistä). Näistä syistä uskonyhteisön ja suvun ote jäseniinsä on tyypillisesti vahva.

Suomessa on tullut tavaksi, että jokainen määrittelee oman uskonnollisuutensa itse, ja uskoo siihen mihin uskoo. Islamissa tilanne on toinen, sillä sen keskeiset opit ovat muuttumattomia. Niitä ei voi muuttaa eikä niitä voi kiistää. Oppien noudattamatta jättäminen (huonona muslimina oleminen) on helpompaa.

Islamisssa ei ole paavia eikä kirkolliskokousta, mutta oman uskonyhteisön johtajilla on vahva asema. Siksi imaamin mielipiteillä voi olla hyvinkin vahva vaikutus. Piispojen ja pappien puheet Suomessa (ev.lut.) ovat lähes yksittäisten kansalaisten puheiden asemassa. Islamilaisissa kulttuureissa oman yhteisön mielipiteellä, jota imaami saattaa vahvasti edustaa, on tyypillisesti vahva vaikutus. Pahimmillaanhan kurinpalautuksina on käytetty kunniamurhia. Yleensä toki vähempi kuin kunniamurhat tai hylkääminen riittää. Uskonnon tavat ja muut perinnetavat voivat limittyä tässä toisiinsa.

Valitettavasti sekin pitää paikkansa, että islamissa seksuaalirikoksia voi perustella myös uskonnon kautta. Toki useimmat muslimit tuomitsevat Oulun kaltaiset tapahtumat, mutta tämä ei poista sitä, että isis ja raiskausjengit voivat myös löytää islamista oppeja, joilla perustelevat toimiaan (esim. https://quran.com/4/24). Myös Muhammendin elämänkerroista voi löytää tukea tällaiselle käytökselle. Kristinuskon ja muiden suurten uskontojen opinkappaleista tällaista oikeutusta on vaikea löytää.

Islam on uskonto, joka ei puhu vain tuonpuoleisesta, vaan sillä on selvät mielipiteet myös tämänpuoleisesta - siis siitä, miten maallinen elämä pitää järjestää. Tästä syystä islamin vaikutus sen omiin jäseniin on tyypillisesti vahva muihin uskontoihin verrattuna (usein sataprosenttisesti islamilaisen suvun kautta).

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Sinulla on hiukan liikaa ennakkokäsityksiä muslimeista vaikka ilmeisestikään omaan kokemuspiiriisi ei kuulu juurikaan heitä ystävinä tai kolleegoina. Voin vakuuttaa, että esimerkiksi tuolla hiukan ylempänä linkatussa yhden tytön tarinassa omasta kokemuksestaan kyseiset iranilaiset mahanmuuttajat, jotka bilettivät kapakoissa ja polttelivat ruohoa pikkutyttöjä metsästellen ei ole ollut juuri minkäänlaista suhdetta uskontoonsa. Olen elämäni aikana tuntenut useita muslimeja melko läheisestikin eikä heidän kohdalla uskonto ole mitään osaa näytellyt elämässä sen kummemmin, vaikka osa heistä on ollut edelleen islamilaisen maan asukkeja, ei siis mitään maahanmuuttajia.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #12

Suhde uskontoon on eri asia kuin suhde uskonnon perinnetietouden suomiin kulttuurisiin 'etuisuuksiin' yhteiskunnan laillisuuskäsityksiin nähden. Pyhiä kirjoituksia edelleenkin luetaan myös lukutaidottomissa piireissä tavoilla, joita nykyimaamit ja -mullahit eivät välttämättä tuo esiin korostuneesti. Monien maahantulijoiden ja myös myöhemmässä vaiheessa maahanmuuttajien mielessä nuo viralliset ja epävirallisetkin perinnetiedot voittavat länsimaistuneen hengenmiehen sanahelinän. Esimerkiksi pelkän Aisha-myytin tuntemuksen tuoman perhesuuntautuneisuuden perusteella voisi hyvinkin ajatella, että on ihan okei ottaa halukas kaksitoistavuotias seksikumppaniksi https://fi.wikipedia.org/wiki/Ai%C5%A1a

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #12

#12
Tuskin tunnet niin paljon muslimeja, että havainnollasi on tilastollista merkitystä. Osa on uskonnon vaikutuspiirissä, osa ei.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #5

"En usko, että Esa mitenkään väheksyi imaamin ulostuloa sinänsä, vaan yksinkertaisesti epäili sen vaikuttavuutta tällaisiin kavereihin. Vankemmat kotouttamistoimenpiteet kyllä olisivat tehokkaampia."

Kannatan mamujen parempaa kotouttamista, samoin kannatan sitä että tyttöjä varotellaan näistä kaikista pedofiilestä ja muista gruuming- kavereista. Samoin kannatan sitä että poliisin resursseja parannetaan, jotta poliisi voisi seurata netissä tämän kaltaisia ilmiöitä ja kenties toiminnallaan estää joitain tällaisia tapauksia tapahtumasta.

Toisaalta olen sitä mieltä koska kyseessä on geenipohjainen sukupuolivietti, joka on voimakkaampi tekijä kun kaikki ihmisiin istutetut meemit, tai pelko siitä että joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi, raiskauksen uhriksi, tai syytetyksi ja tuomituksi seksuaalisestia väkivallasta tai raiskauksesta.

Selkeästi sanottuna, kun oikein panettaa, niin silloin ei pailjon piitata mistään muusta, vaan lähdetään etsimään kohdetta johon kyseisen halun voi kohdistaa ja sen purkaa. Tämä koskee sekä maahanmuuttajamiehiä ja poikia, että myös näitä tyttöjä jitka tulevat ensin vietellyiksi ja sitten objekteiksi, vaikka eivät siihen lopulliseen aktiin olisikaan valmiita.

Tällaista tämä on aina ollut ja tällaista tämä tulee aina olemaan. Ongelman rajaaminen mamuihin on lapsellista ja typerää poliittista populismia, mutta varmaan sillä jonkin verran ääniä heruu, kaikkein yksinkertaisimmilta äänestäjiltä.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Jyrki Kankaanpää Vastaus kommenttiin #15

Jos kyse olisi vain geeneistä, ei seksuaalirikostilastoissa olisi eroja eri väestöryhmien kesken. Nyt erot ovat jopa kymmenkertaisia, joten syytä on lyödyttävä jostain muualtakin. Ellet sitten vihjaa, että ihmisryhmät eroavat geneettisesti niin paljon, että toisilla ryhmillä geenit ohjaavat enemmän raiskaamaan pikkutyttöjä, kuin toisilla. Tällaisesta puheesta päätyy kyllä aika nopeasti raastupaan.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #29

Olemme kaikki biologisesti (geneettisesti)samankaltaisia. Ei ole parempia tai huonompia ihmisryhmiä, sen sijaan kulttuurit ovat kehittyneet hieman eri suuntiin eri ympäristöissä ja sattuman johdosta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #29

"Tällaisesta puheesta päätyy kyllä aika nopeasti raastupaan."

Toivottavasti en joudu raastupaan jos vihjaan että toisesta maasta levottomuuksien takia, vainon takia, tai sen takia että omassa maassa maa polttaa jalkojen alla joidenkin omien törttöilyjen takia, toiseen maahan muuttaneet poikkeavat tilastollisesti niin sen maan vakiväestöstä josta ovat tulleet, kuten myös sen maan vakioväestöstä johon ovat tulleet, niin että näiden tyyppien tilastollinen vertaaminen ei kylläkään todista yhtään mitään mistään eroista lähtömaan ja tulomaan normaalin väestön kesken.

Tällainen tilastovertailu on rasismia, se on rasististen mielikuvien maalailua, eikä niillä tilastoluvuilla ole mitään arvoa muuten kuin niille jotka haluavat näitä rasistisia mielikuvia kansan keskuudessa edistää.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #43

> Tällainen tilastovertailu on rasismia

Usein ihmettelen, minkälaisen määritelmän mukaisesta rasismista ihmiset puhuvat. Niin tässäkin tapauksessa. :-)

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #5

Eräs maahanmuuttaja sanoi Ylen kolumnissa ettei kyse ole gvälttämättä uskonnosta, vaan esimerkiksi arabimaissa naisia väheksytään, heillä voi olla huonompi asema kuin joillakin eläimillä. Tämä on se kysymys - tytön/naisen asema ja oikeus tehdä päätöksiä omassa elämässään. Rasistit käyttävät usein naisen asema-kysymystä hyväkseen, toisaalta äärisuvakit taas eivät tahdo nähdä ongelmaa ollenkaan. Kummatkin ovat hakoteillä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #21

Totta. Väärin on luulla esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oireilevan vain joistain uskonnollisperäisistä syistä tai irakilaistaustaisen kansalaisaktivisti Seida Sohrabin mainitsemaan kulttuuritaustaankaan liittyen https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005965769.html - eli ei pitäisi osoitella yksipuolisesti uskontoja ja etnisyyttä. Johonkin muuhunkin nuo nähdyt rikostilastot oikeasti perustunevat. Rikostilastoja hämmästellessä tulee mieleen entinen Jugoslavia. Lieneekö perää, mutta Josip Tito kuulemma keksi aikoinaan karsia vankeinhoitokuluja vapauttamalla ongelmatapaukset ja lähettämällä ne Länsi-Eurooppaan kuten Ruotsiinkin. Irakin hallinnon ja armeijan entiset Saddamin tukijoukothan loivat aikoinaan venäläisten avustuksella Lännelle kostoksi ISISin, joka sitten myös vapautti vankeja ja ohjaili heitä Putinin juoniman merkittävän salakuljetusreitin mukana taannoisen Syyrian pakolaistulvan sekaan Eurooppaan. Hmm...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Islam on vaikutusvaltansa suhteen ja muutoinkin aivan erilainen uskonto kuin esimerkiksi luterilaisuus."

Totta, mutta kun niitä pyhiä kirjoituksia edelleen luetaan myös lukutaidottomissa piireissä tavoilla, joita nykyimaamit ja -mullahit eivät välttämättä tuo esiin korostuneesti. Monien maahantulijoiden ja myös myöhemmässä vaiheessa maahanmuuttajien mielessä nuo viralliset ja epävirallisetkin perinnetiedot voittavat länsimaistuneen hengenmiehen sanahelinän.

Tämä suomalaisten viranomaisten ja vokkiporukan ja kirkkosuojapiirien olisi pitänyt ymmärtää. Jotkut olivat myös epäröimättä valmiit avaamaan "tarvittaessa" kaikkien vastuullisten kansalaisten liikenevät makuuhuoneetkin tuleville uuskansalaisillemme ja nimittämään tyrkkypojat ja muut halukkaat miespuoliset maahantulijat päiväkotikummeiksi esimerkiksi heidän osoittamansa Aisha-myytin tuntemuksen tuoman perhesuuntautuneisuuden perusteella https://fi.wikipedia.org/wiki/Ai%C5%A1a

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Eipä tarvitse kuunnellakaan, ei edes imaamia, kun Koraanissa on selvät ohjeet uskonnollisena olemisessa ja vääräuskoisten kohtelemisessa.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

"Imaamin puhe oli erittäin tervetullut kannanotto, mutta eräs yksityiskohta sitä koskevassa uutisessa pistää silmään. Hän on huolissaan omaan ryhmäänsä kuuluvien ihmisten leimautumisesta, mutta raiskausten uhreihin ja heidän kärsimyksiinsä hän ei viittaa millään tavalla."

Niin, siinä se nyt kirjoituksesi päättävässä kappaleessa tuli: kyseessä on markkinointiviestinnällinen manööveri. Tehdään ulostulo, joka liittyy oman maineen hallintaan.

Mainetta toki kannattaakin pyrkiä hallinoimaan, ettei mene mukava toiminta-alusta alta: mukavat lämpimät asunnot, tili ruokakauppaan ja mahdollisuus harjoittaa omaa uskontoaan rajoittamatta, ja sen edellyttämiä tekojakin rajoitetusti - kaikki tämä suomalaisten verovaroin kustantamana.

Mutta: words are cheap, sanat ovat halpoja.

Tällaisilla ulostuloilla otetaan tilaa haltuun. Aivan samoin kuin hiljaisessa bussissa tai junavaunussa otetaan tilaa haltuun puhumalla kovaan ääneen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo on nyt tuollaista noitavainoa: jos noita kelluu, niin hänet tapetaan, jos hukkuu, niin kuolee joka tapauksessa.

Kuinka monta kertaa onkaan ilkuttu, etteivät imaamit tuomitse tarpeeksi selvästi terrorismia tai muslimien suorittamia rokoksia. Sitten kun niin tehdään selväsanaisesti ja ilman tulkinnanvaraa, niin mikä on ainoa reaktio?: "Words are cheap".

Mieti nyt hiukan!

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Minusta oli hyvä että imaami tuomitsi teot! Kun vielä kuulisimme näiden päämiesten sanovan että yhteisön naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miespuoliset ihmiset ja lupaisivat täten että naisilla on oikeus tehdä itsenäisiä valintoja, olisin todella tyytyväinen ja jopa onnellinen.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Se tässä pitää "aikuisten oikeasti" ymmärtää, että imaamin viestinnällisten vaihtoehtojen valikoimassa on tuskin ollut näiden hirveiden tekojen julkilausuttu hyväksyminen. Toisin sanoen, imaami SANOO sen, mikä on hänen ainoana mahdollisuutenaan.

En tarkoita tällä, etteikö imaami ei olisi sanomistensa suhteen vilpitön. Totuus on jokatapauksessa se, että hän realisoi ainoan rationaalisen viestinnällisen strategiansa, mikä ei sinällään ole yllätys. Johtopäätösten tekeminen jäänee kuulijoiden vastuulle.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#8
Tilan haltuunotto on yksi aspekti puheessa, mutta ei suinkaan ainoa. Puhe on myös kannanotto ja erityisesti se on sitä imaamin tapauksessa, kun hän selvästi tuomitsee rikoksista epäillyt uskonveljensä. Paljon pahempi asia olisi ollut se, jos hän olisi jättänyt näin tekemättä.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

"Media paikkailee nyt laiminlyöntejään. Imaamin puhekin on pidetty jo ennen joulua, mutta se julkaistiin vasta nyt."

Media on ikävin seurauksin noudattanut "positiivisen syrjinnän" tiedotuslinja suhteessa fundamentalistiseen islamiin:

"Suomen Sekulaarit Maahanmuuttajat fb-ryhmän perustaneen Anter Yaşan mukaan muslimiveljeskunnan mediavaikuttaminen toimii ja aivopesee tietämättömät länsimaalaiset tukemaan alistavia ja patriarkaalisia rakenteita ja polkemaan sekulaarien maahanmuuttajien ja maltillisten muslimien integraatiopyrkimyksiä.

Hänen mukaansa nk. suvaitsevaisto muodostaa esteen islamin reformille ja ekstremismin kitkemiselle.

Yaşa ihmettelee miksi YLE antaa mediahuomiota muslimiveljeskunnan jäsenille sen sijaan että antaisi äänen integroituneille ja liberaaleille maahanmuuttajille.
Hän muistuttaa, että Suomessa on paljon enemmän islamisteja kuin natseja ja ihmettelee, pitävätkö suomalaiset kaikkia muslimeja lapsiraiskaajina ja islamisteina kun kokevat näiden asioiden tuomitsemisen ongelmalliseksi ja joskus jopa rasismiksi." https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/grooming-...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Yaşa ihmettelee miksi YLE antaa mediahuomiota muslimiveljeskunnan jäsenille sen sijaan että antaisi äänen integroituneille ja liberaaleille maahanmuuttajille."

Sitä voi tosiaan ihmetelläkin, jos tämä pitää paikkansa.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Onko Ylellä esiintynyt musliimiveljeskunnan jäseniä? Minlkä nimisiä, muistatko? Minä luin Ylellä kolumnin, jonka Rajkumar Sabanadesan oli kirjoittanut. Hän ei ainakaan ole ääri-islamilainen ihminen. Vaikutti olevan huolissaan mm,ssa tyttärestään - varoittanut tätä saalistajista ja sen sellaista. Et varmasti puhu tästä henkilöstä?

https://yle.fi/uutiset/3-10598218?utm_source=faceb...

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

"Turun puukotusmurhien jälkeen nimenomaan marokkolaisten sanottiin hävinneen joksikin aikaa Turun kahviloista – ilmeisesti siitä syystä, että marokkolaissyntyinen puukottaja oli pilannut maanmiestensä maineen, ja he pelkäsivät kansalaisten reaktioita."

Pelkoon voi olla syytäkin?

http://johannasirenkaplas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#11
Voi olla. Tosin viime sotien tarkka-ampuja Simo Häyhän puheisiin vetoaminen tässä tilanteessa on yliampuvaa. Silloin vallitsi sota, aseellinen selkkaus Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#26

Kts. Wolf H. Halstin kuvaus kansanluonteesta.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

https://www.youtube.com/watch?v=7wZ1_eQwC9Y

Yläpuolen linkki kertoo kaiken kattavan keskiverto islamista - Ja ei, eivät ole ISIS terroristeja.

https://www.youtube.com/watch?v=KkwXFmeNsmQ

Vielä linkki koko puolentoista tunnin kokoukseen, minkä voi kattoo jos ei halua katsoa tiivistettyä versioo, ettei tule kontekstista irrotteluja.

Religions are as bad as they come...

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Pelottavia juttuja, eikä yhtään naista salissa:( Tuo video pitäisi lähettää poliitikoille ja mediataloille. Ovatko he tietoisia tällaisesta toiminnasta?

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Tässä taas juttu tästä demarista, imaamista, joka haluaa sharian osaksi yhteiskuntaa ja homous on kuolemansynti. Naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia jne.

https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sdpn-kunn...

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Mikä ihmeen lehti on Lokakuunliike, en ole ennen kuullutkaan? Jos nuo jutut totta, sinisilmäisyys suurempaa kuin luulinkaan :( Mistä nuo voi varmistaa? Minä vihaan rasismia, mutta vihaan myös liiallista sinisilmäisyyttä. Nykyisin ei voi tietää mikä on totta ja mikä ei. Valtamediat pimittävät tietoa ja nationalistiset suurentelevat. Hohhohjaa. Toivottavasti realismi ja järki voittavat.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Kävin katsomassa Lokakuunliikkeen sivua, ainakin liikkeen esittely oli ihan jees. Auttaa kaltoinkohdeltuja ihmisiä. Ja tunnistin esittelysivussa joitakin seikkoja myös terveydenhoidon saralta - esimerkiksi johto useimmiten ei tunnusta ongelmien olemassaoloa vaikka työntekijät tietävät tilanteen olevan kestämätön ja jopa vaarantavan ihmishenkiä - hoitoalalla ihmiset venyvät monesti äärimmilleen varsinkin suurissa päivystyspisteissä.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Imaamikin on huolissaan omistaan, toisin kuin Demari.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset