Lokari

Kenen nenä on presidentin muotokuvassa?

Presidentti Niinistön palapelimuotokuva koottiin sadan taiteilijan tekemistä paloista. Nyt on paljastettu, että kuvan presidentin poskessa on kappale Suomeen tulleen pakolaisen poskea. Tämän oli taiteilijan mukaan tarkoitus muistuttaa Niinistöä maahanmuuttajien ongelmista, ja myös kritisoida hänen pakolaislausuntojaan (HS 23.5.).

Tämä herättää mielenkiintoisia kysymyksiä palapelin muista paloista. Kenen lienee esimerkiksi konjakinpunainen nenä, joka on istutettu presidentin kuvaan? Ilmoittautuuko joku keräämään suosionosoitukset? Niinistön nenää se ei kyllä kuvaa ainakaan normaalitilanteessa.

Yhdessä palasessa voi erottaa pienen muotokuvahahmon, joka näyttäisi olevan moitteettomaan pukuun ja solmioon pukeutunut aasi tai hevonen.

Kuvan otsassa on pahanlaatuista ihottumaa ja varsinkin oikeassa silmässä on melkoiset silmäpussit. Ehkä pussit varottavat liian rankkojen satavuotisjuhlien vaaroista, kuten punainen nenäkin? Ja olisiko tänä vuonna Suomen ihotautien alalla erityinen juhlavuosi?

Näiden yksityiskohtien avaaminen on jäänyt vielä kokonaan suorittamatta, mutta eiköhän niistäkin saada vielä selvitys lähiaikoina, kunhan taiteilijat lämpenevät ja tulevat ulos kaapista.

Palapelimuotokuva on oikea taivaan lahja medialle ja kansalaisille. Sehän on kuin joulukalenteri, josta voitaisiin avata luukku päivässä ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi. Olisivatko kansalaiset ja presidentti voineet saada parempaa satavuotislahjaa? Käsittääkseni olisivat.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Hauskasti täydennetty presidentin muotokuvaversio!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Linkissä on Ylen versio Hesarin jutusta, jossa haastateltiin kyseistä taiteilijaa ja poskensa lainannutta maahanmuuttajaa.

Mitään kovin merkittäviä taiteilijakohtaisia taiteellisia suorituksia tällaiset installaatiot eivät käsittääkseni edusta. Joku voi olla toki eri mieltä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olin aika hämmentyneessä tilassa, kun luin tuon Hesarin jutun Niinistön "väärästä" poskenosasta. Hämmennykseni ei ole edes helpottunut päivän aikana. Tuntuu jotenkin väärältä teolta, jota en osaa hyväksyä vieläkään. Minusta se antaa aihetta kokonaan uudelleen arviointiini, joka aikaisemmin oli kehuva. Otanko uuden suunnan... En tiedä?

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Siinä sojottaa monta keskisormea pystyssä. Jäin miettimään mikä on niiden sanoma ja symboliikkaa, miksi niitä on niin monta, eikö viesti vähemmällä mene perille.

Sanottu että hyvä taideteos ikäänkuin herättää vuoropuhelua teoksen ja katsojan välillä. Vaikka kuinka yritän ja tuijotan niin ei herää kuin kysymyksiä ja epäillyksiä. Onko vastaanottoktyvyssäni toivomisen varaa, olenko tyystin arkipäiväinen ja epätaiteellinen ihminen.

Yritän rohkaista tai puolustella itseäni arvauksella että tällä olisi kenties jotain yhteistä Andersenin keisarin uudet vaatteet sadun kanssa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Yritän rohkaista tai puolustella itseäni arvauksella että tällä olisi kenties jotain yhteistä Andersenin keisarin uudet vaatteet sadun kanssa."

Saatoit osua tässä naulan kantaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Niinistön muotokuva näyttää minusta edelleen monikulttuuriselta.
http://arialsio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/...

Tätä tahtia kuin palasista uutisoidaan, uutisia riittänee koko Niinistön loppukaudelle.
Se aasi muuten on minusta näyttänyt joissakin kuvissa Trumpilta.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olit Risto sitten heti tuoreeltaan jo ihan oikeassa:)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Se aasi muuten on minusta näyttänyt joissakin kuvissa Trumpilta."

Suunnilleen sama asia. Ehkä taiteilija avaa tämän ruudun symboliikan...

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Minulle muotokuva tuo mieleen Frankensteinin hirviön. Ehkä "taiteilijat" ovat tässä tavoittaneet kohteensa syvällisemmänkin olemuksen.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Niinistö itse totesi, että kuva voi tuoda joillekin mieleen Dorian Grayn muotokuvan x). - Minusta taiteilijat eivät tällä sillisalaatillaan ole tavoittaneet yhtään mitään (merkittävää).

-------
x)Wikipedia: "...Paheellinen elämä ei kuitenkaan kuluta häntä [Dorian Grayta] lainkaan. Hän pysyy jatkuvasti nuorena ja kauniina, mutta hänen muotokuvansa muuttuu vähitellen rumuuden ja inhon perikuvaksi, aivan kuin jokainen hänen tekemänsä synti tahraisi sitä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dorian_Grayn_muotokuva

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset