Poliitikoksi aikovan kannattaa tehdä kunnon gradu
Laura Huhtasaaren gradun noustua plagiointiepäilyjen johdosta valokeilaan, kaivoin esiin 16 vuotta sitten julkaistun artikkelini, joka käsittelee tätä aihepiiriä:
Kannattaa tehdä kunnon gradu
(Julkaistu Acatiimi-lehdessä 1/2002)
Jos aiot politiikkaan, tee gradutyösi kunnolla. Viime vuoden [2001] lopulla syntynyt ministeriehdokkaan [Jari Vilenin] gradu-työtä koskenut jupakka opetti ainakin sen, että jos opiskelija aikoo politiikkaan, hänen kannattaa tehdä gradutyönsä kunnolla. Muutoin on olemassa vaara, että sitä aletaan viimeistään ministerinimityksen odottaessa riepotella julkisuudessa. Yleensä opiskelijoilla lienee se käsitys, että kunhan tutkinto on suoritettu, siihen sisältyvillä suorituksilla ei ole myöhemmin mitään merkitystä. Myös tarkastajat taitavat ajatella, että arvostelun jälkeen gradua ei enää pöyhitä. Nyt kun eettiset asiat ovat olleet näkyvästi esillä – Professoriliittohan julkisti äskettäin eettiset ohjeensa – sallittaneen gradu-jupakan antaman opetuksen yleinen pohdiskelu.
Ainakin itselleni on jäänyt epäselväksi, miten kauan jälkikäteen graduun mahdollisesti liittyviä epäselvyyksiä on mahdollista penkoa. Oli miten oli, työssä mahdollisesti havaitulla vilpillä saattaa kuitenkin olla myöhemminkin yleistä merkitystä. Näin varsinkin jos tekijä on hakeutumassa korkeisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Vanhakin vilppi tai hutilointi näet kertoo omaa tarinaansa tekijästään.
Mikä sitten on opiskelijan vastuu työstään, jonka tarkastajat ovat siunanneet? Periaatteessa ongelma ei ole vaikea – näyttökysymykset ovat asia erikseen. Jos tarkastajat ovat olleet selvillä myöhemmin esiin nostetuista puutteista, ei opiskelijalla ole käsittääkseni enää vastuuta. Korkeintaan hänelle koituu häpeä huonosta suorituksesta, mutta tarkastajat eivät voi tulla enää katumapäälle ja muuttaa arvosteluaan.
Jos opiskelija on kuitenkin taitavalla peittelyllään onnistunut harhauttamaan tarkastajat, jotka ovat suorittaneet riittävän huolellisen tarkastuksen, opiskelija alkaa olla heikoilla. Riittävän huolellisen tarkastuksen rajat kertoo akateeminen käytäntö. Arvostelun lähtökohtaoletuksena täytyy normaalisti olla opiskelijan rehellisyys. Eihän ole kysymys rikostutkinnasta, vaan opintosuorituksen arvostelusta.
Ei voida vaatia, että tarkastaja lähtisi kirjastoon tarkistamaan lähdeviitteitä teoksista, joita hän ei ennestään tunne tai soittelisi haastattelututkimusta arvostellessaan kohdeyritykseen varmistaakseen, että opiskelija todella tunnetaan siellä. Tarkastajan ei myöskään tarvitse suorittaa tietokoneajoja uudelleen, elleivät tulokset vaikuta epäilyttäviltä. Jos toisenlaisia vaatimuksia aletaan tosissaan esittää, yliopistojen resurssointi joutuu aivan uuteen valoon.
Joku voi syystäkin paheksua, mikäli gradun kaivelu saa alkunsa alhaisista, vaikkapa poliittisluontoisista motiiveista. Tilanne on gradun tekijän kannalta kiusallinen ja voi vahingoittaa hänen urakehitystään, mutta jos on epäiltävissä, että hänellä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan, asiaa ei voi auttaa. Tutkinta kuitenkin puhdistaa vilpittömässä mielessä toimineen opiskelijan maineen.
Edellä viitatun tapauksen osalta on sanottu, että koska on mahdollisesti olemassa muita yhtä arveluttavia tapauksia, on kohtuutonta nostaa tämä silmätikuksi. Selvää kuitenkin on, että tällä seikalla ei ole merkitystä: tässäkin on tyydyttävä siihen, että kaikki väärinkäytökset eivät koskaan paljastu. Ei myöskään voida ajatella, että ryhdyttäisiin "tasapuolisuuden vuoksi" systemaattisesti tarkastamaan uudelleen tietyn opettajan, laitoksen tai tiedekunnan hyväksymiä graduja.
Kun siis yksittäistapaus nousee esiin, se on tutkittava. Vaikka opiskelijaa tai tarkastajia ei voitaisikaan enää "sakottaa", on kyllä mahdollista tarkastella kyseisen laitoksen tai tiedekunnan noudattamia arvosteluperusteita ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.
Opintosuoritusten arviointi on kuitenkin aina subjektiivista toimintaa ja arvostelukriteerit vain suuntaa antavia. Siten ei liene mielekästä ryhtyä laatimaan yksityiskohtaisia arvosteluohjeita. Nykyiset säännökset ja tarkastajan ammattietiikka – sekä opiskelijan opiskeluetiikka – riittävät. Tosin viimeksi mainittuun ei ole tähän mennessä juurikaan kiinnitetty huomiota. Tasapuolisuuden vuoksi ehkä pitäisi?
Tuohan on ajoissa kirjoitettukin. Eivät vain ole kaikki sitä lukeneet, tai eivät ole aikoneet vielä silloin poliitikoksi, kun ovat graduaan laatineet.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä niin – ainahan näitä riman alittajia on ollut, ja on oleva jatkossakin.
Poliitikkotyyppi, jos sellainen yleensä on olemassa, tuntuisi pyrkivän tekemäään kaiken kiireessä, ja ”vähän sinne päin”. Siis hoitamaan maisterintutkinnonkin nopeasti alta pois. Toivottavasti olen väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
On aivan samantekevää mitä opinnäytteitä on kukin poliitikko aikanaan tehnyt. Parin vuoden opinnot kontra kymmenien vuosien työelämä ovat kaksi täysin erillistä asiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta ei ole samantekevää, että poliitikko on syylistynyt kirjalliseen varkauteen, siis epärehellisyyteen. Se antaa kielteisen kuvan hänen moraalistaan. Ostaisitko tällaiselta henkilöltä käytetyn auton?
No, politiikassa kaikki on toisin. Uran jatko riippuu äänestäjistä – eli siitä, miten he suhtautuvat tähän. Suuri osa ei varmaankaan edes tajua, mistä on kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikoksi pyrkivän kannattaa väärentää asiakirjoja, pääsee pääministeriksi kuten Katainen.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikoksi aikovalla saattaa olla opintojen ollessa graduvaiheessa jo sen verran kova meno ja noste päällänsä, että gradu tuntuu varsin tylsältä ja turhalta rasitteelta. Mutta kyllä, epärehellisyydestä ja ohareista jää kiinni, koska netti ei unohda. Sikäli tilanne on erilainen kuin vielä vuonna 2001.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyisin on jo ohjelmia, joilla voidaan paljastaa samankaltaisuudet tutkittavan gradutekstin ja netistä löytyvien lähteiden välillä. Ongelmana ovat kopioidut julkaisemattomat gradut. (Itse en ole näihin ohjelmiin tutustunut, joten en ole perillä yksitysikohdista).
Ilmoita asiaton viesti
Eipä se nyt yllätä että opinnäytetyönsä puuhassa jotkut plagioi. Kiinni jäädessään fiksu ja rehellinen tunnustaa tekonsa ja homma on taputeltu.
Vaihtoehtoisesti voi yrittää pitkittää valhetta ja antaa lisää esimerkkejä epärehellisyydestä.
Sananvapauttaan epärehellisyyteensä osoittava persoona sensijaan kiistää kiinni jäätyään, syyttää muita, kertoo kaikkien suomalaisten olevan epärehellistä valehtelijoita. Opetuslapset toistelee mantraansa. Sananvapaus on tässä tapauksessa Huhtasaarelle ja puolustajilleen ihan oikea rangaistus: kertovatpa mitkä ovat niitä kannattamiaan arvoja.
Kuulostaa uskonlahkolta. Ja noidenko pitäisi antaa päättää asioista joista itse kukin voi nyt päättää itse?
Ilmoita asiaton viesti
Kiinni jääneen mahdollisuudet selittää ovat rajoitetut: jos gradutekstistä esimerkiksi 30 prosenttia on toisen ihmisen gradusta kopsattua (lyöntivirheineen), on tekijä kyllä saatu kiinni ns. rysän päältä.
Tosin politiikassa, ja varsinkin näinä vaihtoehtoisten totuuksien aikana, voidaan selvät tosiasiatkin kieltää – ja usein kannattajat uskovat. Niinpä ääniä tulee kuten ennenkin, ja kaikki oli vain ajojahtia.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisikö sitten jo politiikassa olevienkin jatkaa opintonsa valmiiksi? Gradu lienee tekemättä muutamilta jo ministereinä olleilta. Näitä ovat ainakin Pekka Haavisto ja Eero Heinäluoma, jotka ovat jättäneet opintonsa kesken. Maria Guzenina ei ilmeisesti ole jatkanut opintojaan ylioppilaaksi tulon jälkeen. Puheenjohtaja (ja jopa tulevaksi ministeriksikin povattu) Li Andersson lienee suorittanut kanditaattiopinnot. Presidenttiehdokas Nils Tordlvals lienee suorittanut lopputyönsä taloustieteestä Moskovassa.
Nykyisen tulkinnan mukaan nuo opintonsa keskeyttäneet luettaisiin kai syrjäytyneiksi nuoriksi?
Ilmoita asiaton viesti
Politiikka on yleensä sen verran kiivastahtista, että ei sen syövereihin joutunut/päässyt ehdi yleensä ajatella opiskelua. Pienempi paha lienee jättää homma kesken kuin huiskaista se loppuun vippaskonstein.
Tosin opintojen ja niihin liittyen gradutyön loppuunsaattaminen todistaa kykyä ja tahtoa suorittaa suuri tehtäväkokonaisuus. Nämä ovat tarpeellisia ominaisuuksia politiikassakin ja muussa työelämässä.
Siksi kannattaisi tehdä opinnot rauhassa loppuun, ennen kuin uppoaa työelämän/politiikan pyörteisiin. Kesken jääänyt tutkinto jomottaa ehkä koko loppuelämän ajan kuin tikku kynnen alla.
Ilmoita asiaton viesti
Pienet huijaukset kertovat jotain ihmisestä, mutta siinä mielessä ei kovin paljoa, että tuossa vaiiheessa ehkä puolet opiskelijoista suorittaa minkä tahansa vaaditun opinnäytteen niin rimaa hipoen kuin professorit vain sallivat. Mielenkiintoisia yksityiskohtia menneisyydestä, mutta ei niin isoja, että niillä pitäisi yrittää jokun ura kaataa. Kun kuuntelee poliitikkoja eduskunnan salissa, päivänvaloa kestämättömiä ja kuulijaa huijaavia selityksiä kuulee jatkuvasti. Mustan valkoiseksi maalaaminen ja jatkuva pieni vääristely ovat monen (50%?) poliitikon leipälaji. Kai sen osaa hyvin vanhana, mihin on jo nuorena pätevöitynyt. Huhtasaari ei muuten ole tässä kiertelevässä poliitikkopuheessa ollenkaan pahimmasta päästä (kukaties noussut gradun jälkeen hunommasta puolikkaasta parempaan puolikkaaseen).
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin kuin professorit sallivat. On yliopistojen asia tehdä laadunvalvontaa kunnolla.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea tällaista vilppiä on asiaperustein pois pyyhkäistä. Se kertoo tekijästään oman tarinansa. Asiaa ei yhtään helpota, että ”ehkä puolet opiskelijoista…”. Jokainen on vastuussa omista teoistaan.
Huhtasaari voi poliitikkona olla aivan kelvollinen, mutta kyllä tämä tapaus on valitettavasti tahra hänen takissaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Huhtasaari voi poliitikkona olla aivan kelvollinen, mutta kyllä tämä tapaus on valitettavasti tahra hänen takissaan.”
Minä pitäisin tahrana veronmaksajien rahojen leväperäistä jakamista, mutta onhan meillä erilaisia arvoja.
Ilmoita asiaton viesti
Niin minäkin pitäisin. Eivät nämä tahrat toisiaan pois sulje. Takissa voi olla tahroja enemmänkin…
Ilmoita asiaton viesti
Entäs sitten vuori? Vanha sanonta sanookin, älä katso takkia, katso vuorta.
Ihmisellä voi olla vaikka kuinka hienoa kangasta takki, mutta vuori rispaantunut. Ei kaikki ole sitä, miltä se päällepäin näyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulimyllyihin tuhlattavien miljardien paheksuminen ei saa montaakaan kirjoittajaa liikkeelle kun taas Huhtasaaren gradu poikii kymmenkertaisen määrän paheksuntaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä sen ymmärtää siltä kantilta, että yhden ihmisen kimppuun on helppo hyökätä porukalla, kun taas tuulimylly-asia vaatii paneutumista ko. aiheeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on Suomen politiikan ongelma, et haluta katsoa asioita laajemmin vaan äänestetään sitä joka puhuu mukavia. Luulisi että todellisuus saisi miettimään ettei suunta ole oikea.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun siis yksittäistapaus nousee esiin, se on tutkittava. Vaikka opiskelijaa tai tarkastajia ei voitaisikaan enää ”sakottaa”, on kyllä mahdollista tarkastella kyseisen laitoksen tai tiedekunnan noudattamia arvosteluperusteita ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.”
Tässä minusta on tärkein pointti. Opinahjon itsensä on tarkastettava, onko sillä arvosteluperusteissa petrattavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näin varmasti tapahtuu.
Tarkastajan on kuitenkin vaikea paljastaa plagiointia, joka kohdistuu julkaisemattomaan tekstiin. Kuten totean artikkelissani, gradun tarkastus ei ole rikostutkintaa.
Ilmoita asiaton viesti