Lokari

Onko taiteilija julistaja vai ammatinharjoittaja?

Taide on harvoin helppoa ymmärtää, koska se kuvaa elämää, toteaa eräs mielipidekirjoittaja (HS 3.4.). Hän mainitsee esimerkkinä vaikeana pidetystä taideteoksesta Teemu Mäen kissantappovideon. Onko se niinkään "vaikea", pikemminkin inhottava. Se ei suinkaan kuvaa elämää, vaan väkivaltaista kuolemaa.

Kirjoittaja toteaakin, että taiteilijan tehtävä ei ole miellyttää ihmisiä tai olla hyvä ihminen, vaan esittää kysymyksiä ja osoittaa yhteiskunnan kipupisteitä, siis julistaa. Mutta pitääkö taideteoksen joskus myös inhottaa katsojaa, esimerkiksi niin, että siinä tapetaan kissa tai ripustetaan seinälle elintarvikkeita,  jotka vähitellen pilaantuvat? Entä kuinka moni haluaa katsella veistoksia, jotka esittävät ihmisruumiin luita ja sisäelimiä hyvin realistisesti?

Kävin jokin aika sitten Ateneumissa, ja katsoin hetken videota, jossa ihmisjoukkoa kidutettiin kylmällä vedellä – yksi uhreista tärisi kuin horkassa. En jäänyt seuraamaan, mitä heille myöhemmin tehtiin. Kerrosta alempana oli esillä suomalaisen kultakauden mestareiden töitä. Niiden parissa koin taas kerran elämyksiä – nimenomaan positiivisia, rakentavia.

"Kipupistetaide" taitaa aliarvioida katsojaa: kyllähän me aikuiset tiedämme, että maailmassa harjoitetaan julmuuksia ja että elämässä on muita inhottavia piirteitä – ei meitä tarvitse niistä muistutella. Lapset eivät välttämättä ole siitä selvillä, eikä pidäkään olla. Mikä on siis tällaisen taiteen motiivi – ettei vain huomion herättäminen, sensaationhalu.

Mainittu kirjoittaja edellyttää, että taiteilijoihin olisi suhtauduttava niin kuin muihinkin ammatinharjoittajiin. Mutta heille ei kuitenkaan kukaan halua maksaa palkkaa, hän valittaa. Hehän myyvät taitojaan kuluttajille kuten muutkin elämysteollisuuden harjoittajat.

Esimerkiksi vanhoista klassikoista maksetaan niin paljon, että tavallisella kuluttajalla ei ole kauppaan asiaa. Tunnetusti aika voi nostaa taideteoksen hintaa, koska ostajat tottuvat joihinkin uusiin tyyleihin. Mutta maksaako joku nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen maltaita vaikkapa kissantappovideosta? Ja pitäisikö veronmaksajien rahoittaa tällaista kipupisteen availua?

Vaatimuksella, jonka mukaan taiteilijoihin olisi suhtauduttava kuin muihinkin ammatinharjoittajiin, jotka myyvät taitojaan kuluttajille, on seurauksensa: kaupankäynnissä on omat periaatteensa.

Vaikka taiteilija katsoisi, että teos esittää erinomaisen hyvän kysymyksen tai alleviivaa huutavaa yhteiskunnallisen epäkohtaa, se ei käy kaupaksi, jos kuluttaja ei katso saavansa siitä mitään lisäarvoa – iloa, tyydytystä, uutta tietoa, jne. Harva haluaa maksaa julistuksesta tai henkilökohtaisesta ahdistuksesta. Niin yksikertaista se on.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän juhawelling kuva
Juha Welling

Olisiko kymmenen vuotta sitten vanha sketsiohjelma 'Kansan puolue' ottanut kantaa kotimaiseen kulttuurikeskusteluun. Tekivät ennätyksen, kun ehti kulua vain 20sekuntia ennen keskustelun kääntymistä Mäen kissantappovideoon. Oivaltava ja surullisen totta tuo sketsi. Lähes aina kuvataiteesta keskusteltaessa päädytään vääntämään kissantaposta tai spermasta ja verestä tehosekoittimessa... Huoh.
Mutta asiaan siis. Taiteen tekeminen ja sen tuominen kaupan - osaksi 'elämysteollisuutta'- ovat vaikea yhtälö. Osa taiteesta ei ole tehty elämysteollisuuden tarpeita vastaamaan, vaan sen syntymiseen ovat vaikuttaneet täysin toisenlaiset motiivit. En usko että kaikki kipupistettä koskettava taide syntyy vain julkisuuden halusta. Ummehtunut keskustelukulttuuri voi tarvita provosointia piristykseksi. Myös yksilön kokema henkilökohtainen paha olo ja sen läpikäyminen taidetta tekemällä, saattaa toisinaan toimia voimaannuttavana tai lohduttavana tekijänä samaa kärsimystä kokeville. Tästä itselläni toimii esimerkkinä mm. monet kotimaiset musiikkikappaleet joiden melankolia ja ahdistuskin ovat auttaneet vaikeina aikoina. Oikein kun asiat menee keturalleen, voi edes hoilottaa Alangon 'Vittu kun vituttaa 'kappaletta.
Olet oikeassa, ettei tästä pahan olon ilmaisemisesta välttämättä kukaan halua maksaa mitään. Silti näen, että sille löytyy sijansa, jos ei muuten niin yhteiskunnan painekattilan varaventtiilinä.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Osa taiteesta ei ole tehty elämysteollisuuden tarpeita vastaamaan, vaan sen syntymiseen ovat vaikuttaneet täysin toisenlaiset motiivit. En usko että kaikki kipupistettä koskettava taide syntyy vain julkisuuden halusta. Ummehtunut keskustelukulttuuri voi tarvita provosointia piristykseksi. Myös yksilön kokema henkilökohtainen paha olo ja sen läpikäyminen taidetta tekemällä, saattaa toisinaan toimia voimaannuttavana tai lohduttavana tekijänä samaa kärsimystä kokeville."

Varmasti motiiiveja taiteenteolle on lähes niin monta kuin on taiteilijoitakin. Luomisen pakko saa taiteilijan tuomaan esiin teoksensa muodossa sen, mikä sisällä kuohuu ja pyrkii ulos. Eri asia on, saako hän vastakaikua muilta.

Jokainen saa tietenkin ilmaista itseään minkälaisella taideteoksella haluaa ja mihin pystyy (kunhan se ei vahingoita muita) - vrt. ulosteen heitto teatterissa). Eri asia on vaatia, että sen joku aina maksaisi.

Taidetta tarvitaan yhteiskunnassa, ja siksi valtion on sitä tuettava. Aina on kuitenkin olemassa riski, että syntyy myös sellaista, mikä ei kiinnosta kuin korkeintaan kanssataiteilijoita. Se on ikävä tilanne, mutta huteja tulee aina joka alalla.

Käyttäjän juhawelling kuva
Juha Welling

En muuten löytänyt kirjoitusta Hesarin mielipideosiosta, johon viittaat tekstissäsi. Lukisin mielelläni, jos laitat linkin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ei pidä tällaisella asialla oppineen ihmisen päätään vaivata.

Suomessa työskentelee peräti 600 taiteilijaa vuosittain valtion taideapurahalla. Valtio siis tavallaan ostaa sen mikä ei muuten mene kaupaksi.

Näitä valtion taideapurahoja on jaossa joka lähtöön niin 5, 3, 2, 1 kuin 1/2 vuodeksi.

Käyttäjän juhawelling kuva
Juha Welling

Työskentelyapurahalla mahdollistetaan taiteen tekovaihe, mutta ei osteta syntyneitä teoksia. Valtio ei siis osta itselleen kaupaksi menemätöntä taidetta, ainakaan apurahoilla.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tässä suhteessa taiteen tekeminen siis poikkeaa muusta ammatinharjoittamisesta. Normaalistihan työnantaja, esimerkiksi ohjelmistoyritys, ostaa itselleen työn tuloksen maksamalla työntekijän palkan.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #5

#5
Taiteilijan ammatti on yleensä ns. vapaa ammatti. Sen harjoittaja ei ole kenenkään palveluksessa. Valtio tukee taiteen harjoittamista apurahoin, koska yhteiskunnassa tarvitaan taiteen tuotoksia.

Diktatuureissa taide saatetaan valjastaa yhteiskunnan palvelukseen ja taiteilijat joutuvat tekemään "tilaustöitä".

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Totta.

On myös mahdollista, että apurahakauden aikana ei valmistu yhtäkään taideteosta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #12

Ainahan siinä on riskinsä. Jos ei ole inspiraatiota, niin ei valmistu mitään.

Käyttäjän juhawelling kuva
Juha Welling Vastaus kommenttiin #15

Mielestäni vain pieni osa taiteellisesta työstä tapahtuu inspiraation hetkellä. Inspiraatio on ehkä se liikkeelle lähettävä voima tai innoituksen lähde. Mutta paljon työstä on ihan arkista pakerrusta (taulupohjien tekoa, materiaalien hankintaa, teknistä suunnittelua ja toteutusta, mitä nyt kullekin). Parhaimmat hetket ehkä koetaan inspiraation vallassa, mutta väittäisin ettei taiteilijalla ole varaa jäädä sitä odottelemaan. Töiden aloittamisen vaikeus sama kuin muissakin hommissa.

'Inspiraation vallassa työskentelevä taiteilija' on osa ylläpitämäämme taiteilijamyyttiä, jossa mystinen taiteilijanero ammentaa kärsivän sielunsa syövereistä kahden kuukauden putken jälkeen puhdasta kultaa. Not.

Inspiraatio, -Suuri Innoitus- on tärkeää kokea jokaisen ihmisen ihan itse, eihän se ole vain taiteilijoiden etuoikeus.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#3
"Ei pidä tällaisella asialla oppineen ihmisen päätään vaivata."

Vapaassa yhteiskunnassa jokainen - niin oppinut kuin oppimatonkin - päättää aivan itse, millä päätään vaivaa. Se on aivan sama ilmiö kuin taiteen vapaus - ja kaikenlainen ilmaisuvapaus ylipäätään.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Mutta onko taiteilija vapaa, jos elää ja tekee työtään apurahojen varassa, joiden saaminen edellyttää säännöllistä näyttöä ammattinsa harjoittamisen tärkeydestä varmistaaksensa taloudellisen tuen ympäröivältä yhteiskunnalta ?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #13

Eihän kukaan ole täysin vapaa - vapaus on suhteellista. Taiteilijalla on kuitenkin vapaus järjestää työnsä ja työaikansa ilman, että kukaan hengittää niskaan.

Käyttäjän marikkimyllyvirta kuva
Marikki Myllyvirta

Itse en saa taiteen tai teatterin tekemiselleni tukirahoitusta. Kotikaupungin toinen harrastajateatteri sai viime vuonna tukea muistakseni 37 000 euroa ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajan esityksestä vielä 10 000 erityishuomion. Oma teatterini Teatteri KuusToista on käytännössä onnistunut saamaan yhden "ilmaisen" harjoitusvuoron -tunnin viikossa, kaupungin toisella harrastajateatterilla on käytössään näyttämö ja toimistotilat. Näillä mennään! Tervetuloa katsomaan touko-kesäkuussa näytelmää Kuumalinja-Hotline. www.facebook.com/TeatteriKuusToista/

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kaikki eivät saa - varat ovat niukat. Kannattaa laatia anomus huolellisesti ja selvittää, mitkä näkökohdat ovat apurahan saamisen kannalta tärkeitä.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Ei taiteilijaksi tulla vain julistamalla itsensä taiteilijaksi. On olemassa hyviä taiteilijoita, huonoja taiteilijoita ja sitten "taiteilijoita", joita ei edes voi kutsua oikeiksi taiteilijoiksi! Kyllä taiteilijankin pitäisi pääsääntöisesti tulla toimeen taiteilemisellaan, eikä pelkästään veronmaksajien apurahoilla.

Käyttäjän juhawelling kuva
Juha Welling

Pääsääntöisesti ainakin kuvataiteilijat saavat elantonsa taiteellisen työskentelyn ohella tekemistään muista palkkatöistä. Apurahat eivät tuo säännöllistä turvaa tai tuloa taiteilijoille. Yleensä (jos sellaisen onnistuu saamaan) apurahat mahdollistavat hetken aikaa täysipainoisen työskentelyn taiteentekemisen parissa. Ja työjakson jälkeen on esitettävä selvitys myöntäneelle taholle mitä on tehnyt apurahan avulla. Ilman tätä selvitystä ei samalta taholta ole mahdollista saada mahdollisia tulevia apurahoja.
Että harvoin niitä rahoja lipitetään baskeri kallellaan Dionysoksen peijaisissa kurkusta alas.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#11
"Ei taiteilijaksi tulla vain julistamalla itsensä taiteilijaksi."

Näin se on. Teokset stten paljastavat, onko kyseessä oikea taiteilija, ja miten hyvä. Tosin taideteosten arviointi on kovin subjektiivista puuhaa. Alan koulutus ja kokemus taiteesta auttavat arvioinnissa. Silti maallikonkin on saatava ilmaista näkemyksensä. Kansalaisethan lystin maksavat - ostajina ja veronmaksajina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset