Lokari

Politiikan kompastuskivi: lyhytnäköinen sääntöjen palvonta

Politiikassa olisi hallittava tasapuolisesti kaksi periaatteessa erillistä tarkastelun tasoa: ruohonjuuri- ja kokonaistaso. Itse asiassa tämä koskee kaikkea järkiperäiseksi tarkoitettua päätöksentekoa.

Vastaavan ajatuksen esitti aikoinaan yleisellä tasolla filosofi Jaakko Hintikka – ajatus on filosofin sanomaksi hyvin käytännöllinen. Hintikka puhui määrittelevistä säännöistä ja strategisista säännöistä, jotka mielestäni vastaavat mainittuja tasoja. Shakkipelin avulla on helppo havainnollistaa näitä kahta.

Shakkipelissä määrittelevät säännöt kertovat millaiset siirrot ovat sallittuja. Strategiset säännöt kertovat parhaat tavat pelata, ja ne sisältävät siten taitavan pelaamisen idean. Toisin sanoen määrittelevät säännöt kertovat, miten yksittäisiä nappuloita siirretään laudalla, ja strategiset säännöt koskevat koko pelin suuntaamista.

Mikäli esimerkiksi politiikassa toimitaan vain määrittelevien sääntöjen mukaan, "peli" on vaarassa mennä ennen pitkää metsään, sillä kokonaisuutta koossa pitävä yleinen idea ja johtotähti eli strategia puuttuu. Jos tällaisen politiikan vetäjän vastapuolella, vaikkapa oppositiolla tai ulkomaisella toimijalla, on strategia halussaan, niin pelkästään määrittelevien sääntöjen varaan jäänyt osapuoli on tuomittu häviämään. Tämä merkitsee poliittisia tappiota kyseisille poliitikoille ja puolueelle sekä taloudellisia ja poliittisiakin menetyksiä koko maalle.

Esimerkiksi maahanmuutosta puhuttaessa kuulee usein sanottavan, että on mentävä ihmisoikeudet edellä. Niin tärkeitä ja loukkaamattomia kuin ihmisoikeudet ovatkin, tällainen ajattelu ilman strategisia sääntöjä on tuhoon tuomittu, ja tulokset kääntyvät lopulta ihmisoikeuksia vastaan. Taannoisen maahanmuuttotulvan hallinta epäonnistui koko EU:ssa keskeisesti siitä syystä, että toimittiin lähinnä määrittelevien sääntöjen mukaisesti. Vedottiin ihmisoikeuksiin, Schengenin sopimukseen ja muihin yhteisesti hyväksyttyihin sääntöihin, jotka tarkastelivat asiaa vain ruohonjuuri- ja yksilötasolla. Mikä myös ongelmallista, kaikkia sääntöjäkään ei noudatettu.

Pahin laiminlyönti kohdistui kuitenkin strategiseen tasoon. Liian pitkään toimittiin ajattelematta asiaa kokonaisuutena eli sitä, mihin tämä kaikki voi johtaa. Lopulta ryhdyttiin  toimenpiteisiin, esimerkiksi solmittiin Turkin kanssa sopimus, joka lopetti Turkin rajan yli jatkuneen hallitsemattoman maahanmuuton EU:n puolelle. Sopimusta on arvosteltu määrittelevien sääntöjen tasolta käsin, mutta strategisessa mielessä sopimus on vähintään oikean suuntainen.

Toisen esimerkin tarjoaa sote-päätöksenteko. Koko prosessia hallitsevat tunnetusti keskustan ajama maakuntamalli ja kokoomuksen suosima yhtiöittämismalli, jota markkinoidaan potilaiden valinnanvapaudella. Nämä edustavat ideologisia määritteleviä sääntöjä, jotka perustuvat puolueiden omiin tavoitteisiin – ne voivat olla puolueiden kannalta strategisia sääntöjä, mutta eivät potilaan ja valtiontalouden. Oikea strateginen ajattelu lähtisi tässä tapauksessa potilaan tarpeista ja aidolla tavalla valtakunnan talouden tarpeista. Molemmista toki sote-suunnitelmien perusteluissa puhutaan, mutta asiantuntijat ovat todenneet, että useassa tapauksessa potilaan asema heikkenee ja säästöt jäävät haaveiksi.

Tähän tapaan kaksitasoisesti voidaan arvioida kaikkia poliittisia ja muitakin päätöksiä. Yleinen havainto politiikan osalta on jo edellä esitettyjen esimerkkien valossa se, että liian usein lyhytnäköinen määrittelevien sääntöjen ylivalta hallitsee ja kaukonäköinen kokonaisuuden strateginen huomioon ottaminen loistaa poissaolollaan.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

En tiedä sopiiko tämä ollenkaan blogiin, mutta kerron kuitenkin.

Kun Kreikalle ryhdyttiin syytämään rahaa, jostain pankista sanottiin, että se on liian iso kaadettavaksi.
Jos niin on se on kaadettava heti. Muuten siitä tulee aivan pitelemätön.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Mielestäni Kreikka sopii tähän esimerkiksi siitä, miten Kreikan tapausta hoideltaessa toimittiin määrittelevien sääntöjen tasolla ja sivuutettiin strategisten sääntöjen taso - eli ei mietitty loppuun asti, mihin Kreikan ongelma johtaa, jos sitä ei ratkaista kestävällä tavalla.

Oikea johtopäätös olisi ollut joko antaa Kreikan lähteä rahaliitosta tai antaa riittävän suuri osa veloista anteeksi. Näin kertarytinällä olisi poistettu jatkuva kitinä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Onneksi Kreikka on euroalueen pienimpiä ongelmia, isommat kuplat räjähtävät takuuvarmasti ennemmin kuin myöhemmin. Onko hallituksella mitään suojauksia Target-veloista vai jääkö kaikki veronmaksajien murheeksi?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Näin uhkaa käydä. Kunnon strategia puuttuu EU:lta tässä, kuten monessa muussakin asiassa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Entäs nämä NO BAILOUT- ja BAIL IN-SÄÄNNÖT. Mistä lähtien niitä ei ole noudatettu? Pahimmat EU/EMUn sääntöjen rikkojat ovat olleet Saksa ja Ranska.
Esimerkiksi eliittimaiden saatavien "pyhä perintä" PIIGS-mailta johti lipsumisiin. Kohta kaikki velat ovat yhteisiä, samoin budjetit ja verot sekä muut vastuut ja vajeet? Mihin menet EU/EMU?

Kuka on laskenut montako alkuperäistä EU-perustuslakisopimuksen normia enää noudatetaan? Maksunormeja ehkä tunnollisimmin?

Tilastoväärentäjä -Kreikasta on tehty hurskastelevasti euromaiden "pyhä" lypsylehmä.

EI ihme, ettei EU/EMU/EKP-toimintaa kunnioiteta. Miksi EU pitää jakaa moneen leiriin, kehään, kerrokseen ja väkeen? EU/EMU on alun perin tavoitellun rauhanomaisen ja demokraattisen integraation irvikuva!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Totta puhut. EU ei noudata omia sääntöjään, mutta toisaalta kyttää joitakin toisarvoisia direktiivejä, joita pitäisi noudattaa pilkuntarkasti. Kuten blogissani korostan, EU:lta puuttuu monissa asioissa toimiva strategia.

Ranskaan valittiin integraatiomyönteinen presidentti. Tosin eräs kansanedustaja totesi Turun Sanomissa, että jos Macron yrittää tiivistää integraatiota, se juna ei liiku. Sen verran on vastustajia. Tiivistämisessä olisikin kysymys lähinnä Etelä-Euroopan maiden suorittamasta Pohjoisen maiden kuppausyrityksestä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

"Tiivistämisessä olisikin kysymys lähinnä Etelä- Euroopan maiden suorittamasta Pohjoisen maiden kuppausyrityksestä." - Taitaakos sen selkokielisemmin ilmaista. Kuppausyrityksellä on toinenkin nimi: Pyramidihuijaus EU:n toimesta!

Ja niitä jotka uskaltavat asian tavallasi ilmaista, kutsutaan paheksuttavasti populisteiksi, vaikka asia onkin täyttä totta. Eliittipopulismi ei siedä arvostelua ja tosiasioiden levittämistä uhkaamaan heidän valtapyrkimyksiään ja huijauspuheitaan. Mutta nykyviestinnältä on vaikea piiloutua. NYKY-ihmiset kun ovat sivistyneitä, ottavat asioista itse selvää, eivätkä pureksimatta niele kaikkea EU/EMU-moskaa, mitä heille yritetään puoliväkisin syöttää ja manipuloida.

Pidetään Suomen siniristilippu korkealla totuuden puolesta EU/EMU-valhetta vastaan! Kuten tänäänkin Äitienpäivänä!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Ja niitä jotka uskaltavat asian tavallasi ilmaista, kutsutaan paheksuttavasti populisteiksi, vaikka asia onkin täyttä totta. Eliittipopulismi ei siedä arvostelua ja tosiasioiden levittämistä uhkaamaan heidän valtapyrkimyksiään ja huijauspuheitaan."

Populismisyytös heitetään tosiaan nykyisin kovin herkästi niiden niskaan, jotka ovat virallista, tietyissä piireissä hyväksyttyä, kantaa vastaan.

Eliittipopulismi on hyvä termi kuvaamaan tätä porukkaa, joka pitää omaa - itse asiassa - populistista kantaansa ainoana oikeana. Populismia se edustaa sikäli, että perusteluja ei esitetä - asiahan on "selvä" ilman niitäkin. Ja lisäksi kanta on juuri tietyissä eliittipiireissä yleinen.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Näissä eliittipopulistisissa piireissä vähemmistö näyttääkin aina olevan oikeassa eikä väestöenemmistö. Eihän rahvas voi koskaan eliittipopulistien ja besserwisserien mielstä olla oikeassa vaikka olisikin. Sehän laskisi eliittipopulistien statusta , arvoa ja valheellista auktoriteettia.

ERI asia on luotettavuudella ja varauksellisuudella: Kuka kerran keksitään vilpistä, sääntöjen rikkomuksista tai valheellissuudesta sita aina epäillään tahtomattaaankin sellaiseksi. Hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmas!

Mitä onkaan paljon parjattu avoimuus, uskottavuus ja läpinäkyvyys politiikassa, EU/EMU:ssa kuin kotimaassakin? Miksihän poliitikkoja ei arvosteta ammattitutkimuksissa? He ovat häntäpäässä olleet vuositolkulla.
Johtuukohan se tietämättömyydestä, taitamattomuudesta tai porsaanreikien sorvaamisesta pykäliin taikka oman etunsa tavoitteluista?

Mallina nyt hallintarekisterijupakkaa/veronkierto sekä mm. imperatiivien mahdatin kielto ja vaalivalheet. "Kansanedustajat eivät ole vastuussa antamistaan vaalilupauksista." Valtakirjan saatuaan.(PL 29§)

Jojo nimeltä hallintarekisteri:
http://www.ess.fi/Mielipide/esalaiset/art2369219

Hallintarekisterille ei löydy perusteita:
http://www.ess.fi/Mielipide/art2369098

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Minusta tuntuu, että nykyisin poliitikot ovat epäluotettavampia kuin joskus aikaisemmin. Lyhytnäköisyyden lisäksi oman ja puolueen edun tavoittelu ovat liian silmiinpistäviä. Myös puoluekuri on melkoinen demokratian este.

Ennen oli sentään aina joukossa joitakin valtiomiehiä ja -naisiakin. Mutta nykykaartista ei tule äkkiseltään mieleen yhtään. Nykyinen insinööri-liikemiseshallitus soveltaa näiden alojen oppeja, mutta ne eivät sovi politiikkaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Niin kuka osaisi luetella nykyajan valtiomiehet tai valtionaiset Suomessa?

Tusinapoliitikothan ajattelevat lyhytnäköisesti seuraavia vaaleja ja tilausgalluppeja, mutta valtiomiehet/naiset ajattelevat kauaskantoisesti tulevia sukupolvia,kestävää kehitystä ja ihmiskunnan etuja.

Yritysjohtamisen tyyli ei sovi monivivahteiseen eturyhmäpolitiikkaan kuntien ja valtioiden taloudenhoidossa. Intressit ja eturyhmäpyrkimykset ovat kompaskuskivenä ja kantona valtion "kaskessa". Toisaalta ei toistuva puokkoilun politiikkakaan poliittisen kellon heilurin eri asentoihin ole kestävää, pitkäjänteiistä ja rationaalista talouden hoitoa kompromisseineen ja ristiriitoineen taikka lyhytnäköisine ohjelmineen. Hallituksen ohjelmankin tulisi joustaa, olla dynaaminen ajan haastessa ja kansakunnan tarpeissa eikä olla staattinen ja muuttamaton. Muuten käy kuin N-liiton.

MAAN etu pitää olla aina päällimmäisenä eikä puolueen/ay-liikkeen taikka sen edustajan/valtuutetun/jäsenen etu. MUTTA käytäntö on harvoin sitä paitsi äärimmäisissä kriiseissä ja luonnon katastrofeissa taikka kaikkia piirejä uhkaavissa tilanteissa kuten sota-aikana. Se yhdistää hetkellisesti ulkoisen uhan torjumiseksi kansalaiset yhteisrintamaan.Mutta uhan poistuttua ristiriidat alkavat. Vrt. yleislakko sodan jälkeen.

Jäykkyys ja pysähtyneisyys on pahasta asenteissa ja taloudenpidossa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Totta puhut. Suomalaiset poliitikot ovat ryhdistäytyneet vain todella vakavien kriisien edessä. Hyviä ja kohtalalaisen siedettäviä aikoja ei tunnuta kestettävän - maristaan vain. Eikä tehdä riittäviä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Erikoinen joukko sääntöjen palvojia ovat ns. perustuslain asiantuntijat, joita Ben Zyskowicz nimittää "perustuslakifundamentalisteiksi". Heidän ohjenuoranaan tuntuu olevan kaikkien oikeusnormien tulkinta aina siten, että aiheutuisi maksimaalista haittaa Suomelle ja suomalaisille veronmaksajille.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Näin tuntuu olevan. Kokonaisnäkemys puuttuu näiltä besserwissereiltä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mielenkiintoista oli lukea ex-presidentti Mauno Koiviston näkemykisiä ja etenkin näkemystään bessewissereitä, joita hän kaihtoi ja jätti omaan arvoonsa.

Hän "fundeerasi" itse asioita , eikä ollut jäniksen selässä päätöksissään.
Hosumalla kun ei tule kuin...sutta. Liekö myös ns. bernsteinilaisuus ollut taustajarruna ja pontimena parlamentarismin muutosten pyrkimyksissä? Pitkä Kekkoskausi tahdottiin neutraloida tulemasta uudelleen.

Koululaisvitsi: Miten Suomessa valitaan presidentti? Oppilas: Kekkonen valitaan joka kuudes vuosi presidentiksi ja myös tarvittaessa poikkeuslaillakin.

MUTTA myöhemmin Koivisto tunnusti menneensä liian pitkälle presidentin valtaa ja valtaoikeuksia kavennettaessa. - "Tulikohan mentyä liian pitkälle?"

Pääministeri johtaa nykyään hallituksen kanssa Suomea. Presidentistä on tehty lähes "puolivallaton" seremoniamestari. Tosin Niinistö on kiitettävästi ottanut takaisin osan menetetystä presidentin vallankahvasta julkisuudessa.

TOISAALTA Suomen ulkopolitiikkaa johtaa Tasavallan Presidentti yhteistyössä Valtioneuvoston (Hallituksen) kanssa. (PL 93§). Onko ulkopuolisen , yksittäisen kansanedustajan tai median kannanotoilla ollenkaan sanansijaa ulkopolitiikkaan? Kuuluuko se demokratiaan vai onko se kokonaan kiellettyä kansanedustajilta ja medialta?

http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2369...

YLE: Maallikkomaiset poliitikot eivät aina ole edes itsekään perillä laatimiensa lakien vaikutuksista: Onko jälkiviisaus oikeaa viisautta?

http://yle.fi/uutiset/3-9611721

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Mauno Koivisto ja Sauli Niinistö: siinä kaksi valtiomiestä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Entäs Paasikivi ja Kekkonen?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #17

Ilman muuta jykevää valtiomiessarjaa molemmat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset