Euroopan unioni on kriisissä

EU on kriisissä. Sitä osoittavat konkreettisesti Brexit sekä jäsenmaissa esiintyvä kasvava kritiikki unionia kohtaan. Jotakin yhteisössä on pielessä, koska näin laajaa kritiikkiä esitetään. Sitä ei voida yrityksistä huolimatta kuitata pelkästään populismina. Tosin osa arvostelusta voi olla epäoikeudenmukaista ja liioiteltua, mutta myös todellista aihetta siihen on.

Eräs EU-eliitin helmasynti on jo pitkään ollut ylimielisyys ja piittaamattomuus kansalaisten mielipiteistä. Heille EU on itseisarvo ja "ikuinen" niin kuin eurokin, joten kumpaakaan ei tarvitse erityisemmin parannella. Laajeneminen ja "enemmän EU:ta" on katsottu riittäviksi.

Eräs kriisin oire on eräiden nimekkäiden EU-virkamiesten ja kansallisten poliitikkojen sekä myös median järjestämät EU:n kasvojen kohotuskampanjat. Juuri niissä vilahtelevat populismia moittivat puheet ja osalla myös integraatiohankkeet, joilla tiivistettäisiin horjahtelevaa valtioliittoa. Tässä ei ole ymmärretty, että monien jäsenvaltioiden edustajat pitävät maataan edelleen kansallisvaltiona, ja samoin ajattelee niiden kansalaisten enemmistö. Vain harva katsoo olevansa ensisijaisesti eurooppalainen.

Sen sijaan komission puheenjohtaja Juncker pitää rajoja tarpeettomina: "valtioiden rajat ovat huonoin keksintö ikinä". Kun EU:ta ohjaillaan näin järjettömällä konseptilla, ristiriidat EU-kansalaisten kanssa ovat taattuja. Organisaation käsite on hyvin keskeinen kun pyritään ymmärtämään, miten ihminen tuli alas puusta ja siirtyi keräilystä kehittyneempiin talouksiin ja sivistykseen.

Erilaiset organisaatiot, kuten perheet, yritykset, yhdistykset, valtiot, jne. voivat tietysti tehdä vahinkoakin toisilleen, mutta ne ovat rajoineen ja jäsenineen ihmiskunnalle välttämättömiä koostumia, joista isommat kokonaisuudet muodostuvat. Koskahan Juncker esittää perheiden ja yritysten rajojen poistamista tarpeettomina?

Eräs EU:n kasvojen kohotuskampanjoissa esitetty argumentti väittää, että EU ei ole ongelma, vaan sen sijaan huippukokous eli jäsenvaltioiden johtohenkilöt. He eivät panee toimeen tehtyjä päätöksiä, mutta EU saa niskaansa syytökset, valitellaan. Kansallisella tasolla yhteisten päätösten toimeenpanosta saatetaan todellakin tinkiä, koska kansalaiset ovat niitä vastaan – eli kuunnellaan kansalaisia enemmän kuin EU-tasolla päätöksiä tehtäessä. Mutta sitä pitäisi nyt miettiä, miksi näin menetellään. Ja tehdä johtopäätökset.

Kantavana ideana tässä jäsenvaltioiden syyllistämisessä on se, että EU – itse asiassa EU-virkamiehistö – ei ole syyllinen mihinkään, vaan "me itse". EU on kuitenkin jäsenvaltioidensa muodostama valtioliitto, jolla ei ole mitään näistä erillistä  olemassaoloa. Jos toisin kuvitellaan, siinä on eräs syy EU:n kokemiseen etäiseksi ja myöskin EU:n tunnettuun demokratiavajeeseen.

Kaikesta huolimatta ei ole syytä toivoa EU:n hajoamista eikä edes euroalueen rakoilua. Nämä merkitsisivät meille hyppyä suureen epävarmuuteen. Mutta tärkeää olisi, että EU:ssa alettaisiin tajuta realiteetit, ja unohdettaisiin ideologiset haihattelut.

EU:n yhteiset päätökset olisi muotoiltava sellaisiksi, että ne kestävät kansalliset ja kansalaisten paineet. Heitähän varten unioni on olemassa, eikä EU-eliitin valtapyrkimysten palvelemiseksi. Huonolta kuitenkin näyttää, ellei nykyisistä  junckereista päästä eroon ja saada tilalle realistisia ja harkintakykyisiä poliitikkoja.

 

 

Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu