Lokari

Sähkönsiirron asiakkaat markkinavoimien armoilla

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna tervehti asiakkaitaan hinnankorotuskirjeellä. Moni ihmetteli ja harmitteli jo silloin kun Fortum luopui sähköverkostaan, ja se siirtyi ulkomaisille pääomasijoittajille. Fortum onkin kulkenut huomiota herättäneestä päätöksestä toiseen. Jo yhtiön vieminen pörssiin oli virhe, jota seurasivat optiosekoilut, sähköverkon myynti ja Venäjän investoinnit, joiden lopullinen kannattavuus lienee arvoitus.

Carunan omistuksesta on lehtitietojen mukaan 80 prosenttia ulkomaisten sijoittajien hallussa. Näin strategista toimialaa ei olisi pitänyt päästää sijoittajien ansaintavälineeksi. Osakeyhtiöiden tärkein tavoite on osakkeenomistajien hyvinvoinnin maksimointi – ja siinä sivussa johtajienkin. Osuuskunta olisi paljon asiakasystävällisempi yhtiömuoto.

Caruna selittää, että korotukset johtuvat lakisääteisistä maakaapeloinneista. Selitys on vain osatotuus, sillä  normaalisti investoinnit rahoitetaan pääomalla. Carunan omistajien ja johdon ahneutta kuvaa se, että investointirahoista otetaan leijonanosa suoraan asiakkailta. Muuhun päätelmään on vaikea tulla kun hinnankorotus on jopa lähes 30 prosentin luokkaa. Ilman hinnankorotuksiakin olisi ollut rahaa, sillä toissavuonna yhtiön liikevoitto oli yli 20 prosenttia. Jaettavaa riitti kuitenkin osakkaille.

Kilpailluilla markkinoilla toimiva yritys ei voisi menetellä tällä tavalla, mutta sähkönsiirto onkin toimialueellaan monopolin asemassa. Kilpailijan ei kannattaisi rakentaa omaa verkkoaan olemassa olevan viereen. EU on yleensä hyvin tarkka muun tyyppisten monopolien valvonnassa, mutta tässä yhteydessä lienee turha odottaa, että mittaviin hinnankorotuksiin puututtaisiin.

Monopoliyrityksen toiminta on näkynyt myös myrskytuhojen käsittelyssä. Pienikin myrsky saa nykyisin aikaan kohtuuttoman pitkiä sähkökatkoja. Eräänä syynä niihin on se, että yhtiö ei ole raaskinut uhrata riittävästi menoja sähkölinjojen puhtaana pitämiseen puustosta – niin kuin ennen tehtiin. On halvempaa maksaa mitättömät korvaukset sähkökatkoista kärsiville, kuin karsia puita ja pitää riittävää raivausmiehistöä.

Nyt siis valtiovalta on lopulta puuttunut sähkönsiirtoyhtiöiden huonoon palveluun ja vaatinut maakaapelointia tämän ongelman poistamiseksi.  Asiakkaat kuitenkin putosivat ojasta allikkoon, koska investointimenot näkyvät mittavina hinnankorotuksina. Kun investointi on aikanaan loppuun maksettu, lienee turha odottaa hinnan halpuutuksia. Sähkö kun näyttää olevan siitä erikoinen hyödyke, että sen ja sen siirtämisen hinta muuttuu vain ylöspäin. Satoi tai paistoi.

 

Pekka Pihlanto

Turku/Velkua

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Nimenomaan. Miksi tällainen ei ole osuustoiminnallista, niin että sähkönostajat voisivat omistaa vaikka itse yhtiötä. Käsittämätöntä. Nytkö Sipilä sitten jatkaa tätä Suomen kansan peruselintoimintojen myyntiä muutenkin?

Muistelen lukeneeni jostain että Saksassa joissain kylissä on kehitetty omaa sähköverkkoa, joka on suljettu ulkopuolelle. Eli kaikki tuotetaan itse. Onkohan jotain tämän kaltaista mahdollista rakentaa Suomessakin? Näille voittoatavoitteleville monopoleille ei voi olla mitään rajaa tällaisessa tapauksessa. Ilman sähköä Suomessa on paha elää. Ainoa toivo taitaa olla siinä, että jossain on vielä ihmisistä välittäviä insinöörejä, jotka pystyvät tekemään jotakin ja hallitus purkaa ne normit, niin että loppupelissä ihmiset pystyvät jollain tavalla turvaamaan elämänsä näiden rajattoman ahneiden sijoittajien saalistukselta. Eihän tämä sijoittajien vika ole, vaan niiden jotka antavat tällaiset asiat monopolille.

Mielenkiintoista muuten, että Suomessa jo yritetään saada osuustoimintaa hengiltä haastamalla OP-yhtymää siitä, että hyödyttävät liikaa asiakkaita, ja vääristävät näin ollen kilpailua. Kun pitäisi saada Ifin maksimoida osakkeenomistajien voittoa, ja sitä ei saa tarpeeksi, jos kilpailijana on osuustoiminnallinen yritys.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Suomessakin oli pieniä osuustoiminnallisia sähköyhtiöitä, ja taitaa olla joku vieläkin. Ne on liitetty isompiin, ja niin se "kehitys" on vienyt tähän kuluttajan kannalta epätyydyttävään rahastusmalliin.

Finanssimaailma on käynyt hyökkäykseen osuuskuntia vastaan. Ks.:

http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209600-nyt-...

"Hyökkäyksen osuustoimintaa vastaan aloitti Talouselämä-lehden mukaan jo Jyrki Kataisen (kok) hallitus. Hänen kaudellaan Valtioneuvoston kanslia tilasi selvityksen yritysten omistusrakenteen merkityksestä talouskasvuun ja työllisyyteen. Raportin mukaan "taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta osuustoiminta ei ole omistusmuotona optimaalinen ratkaisu nopeasti muuttuvassa nykymaailmassa. Osuustoiminnallisten yritysten tukemista siirtymisessä osakeyhtiöpohjalle tulisi sen vuoksi harkita.”

Puhuttaessa "optimaalisesta" eli mahdollisimman edullisesta omistusmuodosta, olisi otettava kaikki näkökohdat huomioon ­– myös asiakasomistajien saamat edut. Lisäksi tutkijoillakin on omia ideologisia ennakkoluulojaan, jotka voivat vaikuttaa heidän päätelmiinsä.

Osuuskunnat ovat nimenomaan Suomessa merkittävä yhtiömuoto. Kuluttajien onkin syytä seurata valppaana tilanteen kehitystä, että nämä hankkeet osuuskuntien toiminnan vaikeuttamiseksi tai jopa kieltämiseksi eivät pääse kehittymään. Osakeyhtiöt näyttävät pelkäävän kilpailua, vaikka muissa tilanteissa ne vannovat juuri kilpailun nimiin."

Tapani Lahnakoski

Siirtohintojen valvonta on jollain kummallisella logiikalla jaettu neljän vuoden jaksoiksi. Valvontaviraomaisella ei ole valtuuksia puuttua yksittäisiin korotuksiin kesken valvontajakson. Nyt valvontajakso tietääkseni vaihtui, joten oli optimaalinen aika hinnankorotuksiin.

Toki valtiovalta on toiminut pitkään samaan suuntaan nostamalla energiaveroja lähes vuosittain. Tänäkin vuonna saattaa korotus vielä tulla sähköveroonkin. Sen päästös on kai koplattu jotenkin näihin surullisenkuuluisiin yhteiskuntasopimusneuvotteleuihin.

Energiateollisuuden sivustolla on energian verotusta tarkasteltu pitkältä ajalta. Tästä linkistä löytyy sivulta 25.

http://www.real.fi/Energiatyhmyrit/Energiavuosi_20...

Tuulimyllyjen syöttötariffi ja raju tuulivoiman lisärakentaminen ovat pääsyitä sähköveron nostoon.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Ihmettelen vaan, että miten siirtohintoja voi todellisuudessa valvoa järjellisesti, jos yrityksen etu on juuri toimia mahdollisimman järjettömästi, juuri tyyliin jättää puut siivoamatta tieltä, kun tulee halvemmaksi maksaa sakot jne. Minusta tämä blogi kuvaa hyvin tätä ojasta allikkoon meinikiä, kun ahneus ajaa yli muiden arvojen. Ahneus on tietysti luonnollista, mutta järjestelmä voi tehdä sen seuraukset todella karuiksi ja kärjistää tilannetta. Monopolien, varsinkaan ulkomaalaisten, luominen tällaisiin asioihin on todella typerää, jos minulta kysytään.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Ahneutta pitäisi valtiovallan suitsia. Muuten mennään rosvokapitalismiin. Siitä ottavat sitten mallia pienemmätkin toimijat ja aivan tavalliset kansalaiset. Yleinen talousmoraali heikkenee...

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Sähkönsiirto on tietysti luonnollinen monopoli eikä sitä voitane helposti estää, mutta pitäisi olla tapa luoda järjestelmä, jossa kansalta monopolivoiman avulla vedetyt ylimääräiset voitot tulisivat takaisin kansalle jossain muodossa, eivätkä lähtisi jenkkeihin. Siinä mielessä tuo osuustoiminta olisi hieno juttu, jos ei haluta valtion omistusta ylläpitää. Ostaisin heti osuuden omaan sähkönsiirtäjään.

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #6

Vaikka valtionkin monopolit ovat huono juttu, mutta jos monopoleja on, kyllä valtio on niiden oikea omistaja. Ei meillä ole järkevää rakentaa kilpailevia tie- eikä rataverkkojakaan, vaikka teillä liikennöintiä on vapautettu bussien osalta ja suunnitelmia on tehdä sama temppu rautateille, mutta vain liikentelle ei rataverkon rakentamiselle.

Sähköverkon osalta tilanne on jakomielitautinen. Miksi runkoverkko on Fingridillä, mutta keski- ja pienjänniteverkot paikallisilla toimijoilla? Ei niitäkään rakenneta kilpailumielessä, vaan puhtaita monopoleja ovat. Yhtä hyvin ne voisivat olla Fingridillä tai tosiaankin paikallisten sähköliittymien haltijoiden osuuskunnilla. Silloin olisi valvonta lähellä, niin verkon toimivuuden kuin kustannuksienkin osalta.

Kannattaa kuitenkin muistaa sitä sähkölaskua lukiessa, että siirtolaskuun sisältyy veroja enemmän kuin itse siirtomaksua. Siirtomaksulla saamme kuitenkin palvelua. Mitä saamme sähköverolla? Täysin tarpeettomia ja jopa haitallisia tuulimyllyjä!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #6

#6
EU:ssa lienee vaikea puuttua näihin monopolivoittoihin, jos luonnollista monopolia ei monopoliksi tunni/usteta. Pääoman tulee liikkua vapaasti - niin kuin ihmistenkin. Haitoista huolimmatta.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

PP.#5. Puhut pelkkää asiaa. Hyvä. Rosvokapitalismille kapuloita ja hiekkaa rattaisiin. UUSIA kilpailevia ja halvempia vaihtoehtoja pitää lisätä näille monopoleille.

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #28

Mitäköhän kilpailevia vaihtoehtoja ehdotat pien- ja keskijänniteverkkojemme omistajille?

Pitäisikö rakentaa montakin verkkoa rinnakkain?

Minusta Anne Mikkolan ehdotus oli hyvä. Pannaan pystyyn osuuskuntia. Jokaisen suur/keskijännitemuuntajan syöttämä alue olisi oma osuuskuntansa. Omistajat ja päättäjät olisivat lähellä ja voisivat päättää oman verkkonsa luotettavuustasosta ja sen vaatimista kustannuksista.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #32

Miten olisi oma tuulivoimala?

Tapani Lahnakoski Vastaus kommenttiin #33

Oliko sarkasmia? Kenen oma tuulivoimala?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #35

#35
Jonkun varakkaan henkilön.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

PP.#5. Suurkiitos monien puolesta, että otit tämän asian esille ja yleiseen keskusteluun, missä mennään. Sulku rosvokapitalismille!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #37

#37
Kiitokset! Nuijalla olisi töitä. Katainen hyväksyi sähkönsiirron myynnin ulkomaisillle sijoittajille x). Tällaisia sinisilmäisiä päättäjiä kerätään EU:hun. Ja jälki on sielläkin sen mukaista.

x) "Ex-pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja ex-elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) antoivat siunauksensa Fortumin sähköverkkojen myynnille." (Iltalehti 1.2.16)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #38

PP. #38. Päävastuun puolueena kantaa Kokoomus ja sen maailmalle karkuun vastuitaan paenneet ex-pääministeri, "satusetä" Jyrki-Boy- "Käteinen" sekä ex-elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. Myös SDP:n ex-valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on ollut satenkaarihallituksen toimia siunaamassa kuten Vihreiden kehitysministeri Pekka Haavistokin kuten Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkikin ja myös RKP:n Haglund ja Kristillisdemokraattien Räsänenkin.

Erityisesti Katainen ja Vapaavuori kehuivat Fortumin myynnin etuja Suomelle ja vähättelivät Soinin (ps) ja Niinistön (ps) sekä Pekkarisen (Keskusta) varoituksia Fortumin myynnin seurauksista eduskunnan pöytäkirjojen mukaan.

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2016020121049...

http://www.iltalehti.fi/talous/20131217828016_ta.s...

http://www.iltalehti.fi/talous/2016020121048178_ta...

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/art-1454305052695....

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221054110_u...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #41

#41
Oppositiolla olisi tässä ollut tuhannen taalan paikka röykyttää päätöksestä vastuussa olevia, mutta taitaa olla vaikeaa, kun ovat itsekin sen siunanneet.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #42

#42. Niihän se on. Jälkiviisaus on suurin viisaus, ja jossittelu ei enää auta markkinoilla. H-hetki on tainnut mennä ohitse. Myöhäistä huudella, kun on potaskat pöksyissä. Vai onkohan? Onko muutosmahdollisuutta?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #43

#43
Voi se jälkiviisaus nyt auttaa, jos valtiovalta todella haluaa puuttua asiaan ja löytää keinot siihen - kuten eräät poliitikot ovat väläytelleet.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #42

#42. Arhinmäki: Caruna-kauppa runnottiin parissa tunnissa:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221052125_u...

Mitkä lie muut sähkönsiirtäjät Suomesa? Pystyvätkö Carunan armoilla olevat asiakkaat vaihtamaan toiselle sähkönsiirtäjälle sähkönsä toimittamista eli "äänestämään jaloillaan" koko joukolla? Siinä yksi ratkaisu boikotoida hinnan korotuksia.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #46

#46
Ei voi siirtyä toisen sähkönsiirtäjän asiakkaaksi - ellei myy taloaan ja osta uutta toisen siirtofirman alueelta.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #49

#49. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps) riitauttaisi sähkön hinnankorotuksen. EK:n talousvaliokunta ottaa sähkön siirtohinnat käsittelyynsä:

http://www.hs.fi/politiikka/a1454395588084

http://www.hs.fi/kotimaa/a1454395588084
http://www.hs.fi/kotimaa/a1454389648774

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #50

Toivottavasti keinoja löytyy ja niitä myös käytetäään.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Sähkön hinta pitäisi laskea siten, että laskee vuoden sähkölaskut yhteen ja jakaa summan käytettyjen kilowattituntien määrällä. Kun nykyisin hintavertailuissa sanotaan sähkön myyntihinnaksi esim 5 c/kWh, voi todellinen kustannus perus- ja siirtomaksujen kanssa olla yli 50c/kWh jos kulutus on pientä.
Mikä tahansa yli 25c/kWh todellinen kustannus alkaa olla indikaattori siitä, että voisi olla kannattavaa irrottautua sähköverkosta. Mahdollisuus tähän tullee aika lähiaikoina kun akut voidaan korvata superkondensaattoreilla jotka kestävät huomattavasti suuremman määrän lataus-purku-syklejä ja tulevat ilmeisesti olemaan myös valmistuskustannuksiltaan selvästi akkuja edullisempia. PSA:n hybridiautossa taitaa jo olla käytössä tällainen akun korvaava järjestelmä, joten odotukset hintojen laskusta ovat kovat.
Todennäköisesti valtiovalta tulee tavalla tai toisella hankaloittamaan tällaisia irtiottoja, kuten esimerkiksi Espanjassa on tehty. Luotan silti siihen, että kun on porsaita paljon, löytyy myös porsaanreikä jostain.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#8
Vasta sitten epäkohtiin tulee korjaus, kun asiakas voi "äänestää jaloillaan". Ja kuten sanot "todennäköisesti valtiovalta tulee tavalla tai toisella hankaloittamaan tällaisia irtiottoja".

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#16. Hesarissa 9.2.2016 A6-7 on tehty hintavertaulua eri sähkönsiirtäjien kesken koko maassa. Kallein on Parikkalan Valo Oy:n sähkönsiirto on verollisena keskihintanaan 9,25, Caruna Oy:n eri alueiden keskihinta on 8,01 ja halvinta sähkönsiirto on Kerava Energia OY:llä eli 5,46.

Mutta mikä on poliittinen vastuu Suomessa? "Sähkönsiirtoyhtiö Carunan kauppa paljasti, mitä tarkoittaa poliittinen vastuu Suomessa: kukaan ei ota vastuuta mistään, ja kaupan aikainen pääministeri Jyrki Katainen (kok) on käpykaartissa Brysselissä." (Kolumnisti Matti Pitko, Aamulehti)

Mitähän ylimmät lainoppineet - oikeuskansleri/eduskunnan oikeusasiamies - sanoisivat (pää)ministerivastuun toteuttamisesta em.tapauksessa. Pitäisiköhän asia viedä Valtakunnanoikeuteen tai Korkeampaan (Hallinto) Oikeuteen, jotta saataisiin aito ennakkotapaus eli prejudikaatti ministerivastuuasiasta? Kuka tekisi aloitteen asiasta? Valta edellyttää myös vastuuta!!!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #52

Kyllä veronmaksaja haluaisi ministerit vastuuseen, mutta ei taida olla mahdollista ainakaan tässä tapauksessa, sillä lähes kaikki puolueet siunasivat ratkaisun. Katainen nyt sitten kantaa "poliittista vastuutaan" Brysselin lihapatojen ääressä.

Meillä on muuten sitkeästi elänyt sellainen typerä hokema, että "nyt ei olla syyllisiä etsimässä". Miksei olla? Muutenhan ei opita virheistä mitään.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #53

#53.PP. "Meillä on muuten sitkeästi elänyt sellainen typerä hokema(vesitys), että "nyt ei olla syyllisiä etsimässä". Miksei olla? Muuten ei opita virheistä mitään."

Juuri tämä, ettei vallassa olevia saada vastuuseen, alentaa politiikan ja politiikkojen luottamusta: puhutaan pelin politiikasta,johon äänestäjät eivät voi mitenkään vaikuttaa, kun vallassa olevia ei saada edesvastuuseen moitittavista ja yhteiskunnalle kohtalokkaista virhepäätöksistä. Ne kun eivät ole mitään lieventäviä asianhaaroja, vaan on olevinaan täysijärkisten tekemiä tahallisia päätöksiä ja tekoja. Pikemminkin ne pitäisi tuomita raskauttavien asianhaarojen valliteessa tehtyinä yhteiskunnan vastaisina rikoksina.

On todella edesvastuutonta ja epäisänmaallista myydä Suomen turvallisuudelle, toimivuudelle ja omavaraisuudelle elintärkeitä yhtiöitä ale-hintaan ulkomaisille. Herää kysymys , kuinka tällä politiikalla varmistetaan tulevina kriisikausina Suomen talouden toimivuus ja omavaraisuus sekä riippumattomuus?

On sangen yllättävää ja omituista, että vasemmistoliitto osoittautuukin näissä ainoaksi isänmaalliseksi puolueeksi vastustaessaan lähes ainoana puolueena Caruna-kauppaa. Vai onko tuo "isänmaallisuus" pelkkää vaalitaktista ajattelua? Tai nukkuivatko muut puolueet ennakkovaroituksista huolimatta "onnellista talviunta" virtuaalimaailmassaan?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/171907-kova-purkau...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #56

Voimattomaksi tässä kansalainen itsensä tuntee, kun isänmaan parturit heiluvat keritsimineen. Vasemmistoliitto näki paikan vastustaa kapitalismia, ja oli tällä kerralla kansalaisten asialla.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #57

#57.PP. Mutta kukas se oraakkelimaisesti varotteli takavuosina pm.Jyrki Kataisen höttöpuheista? Ja kuka se lupasikaan selättää markkinavoimat kokonelsonilla tai olkavarsiheitolla muutamassa minuutissa, mutta kärsi itse nöyryyttävän selkähäviön markkinavoimille ja joutui EU:n kolehdin kerääjäksi ansioistaan ja on nyt EU/EMU/EKP:n ahneuden asiamiehenä ja SF-käpykaartilaisena?

http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/13229...

http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211515-...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Luonnollisten monopolien myyminen yksityisille sijoittajille on merkantilismin ajan toimintaa. Markkinatalouteen moinen ei kuulu. Kun tuollainen rahantekokone myydään yksityisille sijoittajille, kyse on niin tyhmästä kaupasta, että herää vahva epäilys korruptiosta, joskin näyttöjen saaminen lienee vaikeaa. Mutta tuossa olisi oiva kohde tutkivalle journalismille, jos meillä sellaista olisi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Myyjä oli pörssiyhtiö nimeltään Fortum ja vaikka sillä onkin merkittävää valtion omistusta takanaan yksityisten sijoittajien lisäksi, niin ei tässä kuitenkaan ole ollut kysymys siitä, että valtio olisi jotain myynyt. Kaksi "kapitalistista yhtiötä" siinä keskenään kaupittelivat.

Mutta itse sanomaasi yhdyn kyllä yleisellä tasolla. Onneksi kantaverkkoja ei sentään olla "yksityistämässsä".

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#9
Tyhmyyttä tai korruptiota - vaikea todistaa. Tutkivalla journalismilla on suitset suussaan, jos tutkittava toimiala on ahkera mainostaja.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#17. Ja mainostulot ovat median elinehto.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuli mieleeni, että eikö kuluttajan kannalta olisi luontevampaa, että hän saisi vain yhden sähkölaskun valitsemaltaan sähkönmyyjältä? Silloin jokainen sähkönmyyjä neuvottelisi alihankintakustannuksena siirtoverkkojen omistajien kanssa omat sopimuksensa. Tällöin neuvotteluopaspuolina olisi motivoituneita ja vahvoja tahoja. Se saattaisi pitää siirtoveloituksia paremmin kurissa eikä kuluttajan tarvitsisi pähkäillä asiasta lainkaan.

Sähköyhtiöt myisivät sähkön kuluttajalle yhdellä sovitulla kwh-hinnalla ja yhtiön kustannusrakenteeseen kuuluisi erilaisia kustannuksia, joista siirtomaksu olisi yksi.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Sähkön siirtohan on kilpailusta vapaata, muuten ei Fortum olisi saanut verkkojaan kaupaksi. Kauppahinnan maksavat asiakkaat. Kuinka tällainen parantaa maamme kustannuskilpailukykyä, siitä voi olla vain yhtä mieltä. Voimme unohtaa pakkolait, kilpailukykyloikat sun muut, sillä korppikotkat ovat jo kaluamassa viimeisiä paloja kansantaloudestamme.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#11
Hyvä ehdotus. Millä asiaan vaikuttavalla osapuolella olisi intressiä pyrkiä siihen? Ei ainakaan sähkönsiirtoyhtiöllä. On mukavaa asioida voimattoman asiakkaan kanssa. Kaikki Suomen sähkönkuluttajat, liittykää yhteen?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#19. "Kaikki Suomen sähkönkäyttäjät liittykää yhteen." Hyvä ehdotus. Kuka alkaa markkinoida sitä koko kansalle?

Iltalehden (Ti 2.2.2016,ss.2-3) Sipilä (kesk) ideoi ja vaati Fortumin myymille verkoille kotimaista omistajaa. Hän olisi ostanut verkot osaksi hahmottelemaansa Infra Oy:tä. Rahat hän olisi kerännyt eläkeyhtiöistä ja kansanobligaatioilla suoraan kansalta.
- Fortumilla on oikeuus tehdä päätös, ja jos heillä on parempia tuottokohteita, niin se heille suotakoon. Mutta sitä arvostelemme, että valtio oli tässä passiivinen eikä lähtenyt hakemaan suomalaista omistajakonsorttia, Sipilä jyrähti. - Kataisen mukaan valtion ei kannattanut Fortumilta sähköverkkoja ostaa.
- Jos kauppahinta on 2,5 miljardia euroa, ja jos valtio olisi sijoittanut tämmöiseen, josta ei synny yhtään uutta työpaikkaa, niin voi kyllä kysyä hyvin, minkä takia valtion pitäisi ottaa velkaa ja sijoittaa tämän kaltaiseen toimintaan edes omien sijoitusyhtiöidensä kautta , Katainen ihmetteli. Kokoomuksen Marjo Matikainen-Kallström ja Sampsa Kataja tukivat tietenkin taktisesti Kataista puheillaan.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Meillä on oikeistohallitus joka ajaa omiensa etuja varsin räikeästi.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Niin. Kun valtio saa ilmeisesti yhä miinuskorkoista lainaa, niin olisivat ottaneet 2 miljardia lainaa ja ostaneet tuon sähkönsiirron kokonaan valtiolle. Mitä siinä olisi hävitty? Kaipa valtiokin siitä olisi saanut sen vakaan plussamerkkisen tulovirran, joka nyt menee jenkkisijoittajille.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#14
Ainakin nykyisellä hallitukselllamme ja sen edeltäjillä on/oli tavoitteena, että kansalaiset vaurastuvat yritystoiminnalla. Ei näytä olevan niin väliä, minkä maan kansalaiset.

Eikä myöskään sillä, että asiakaskansalaiset köyhtyvät. Ainahan se vauraus on joiltakin otettava. Pääasia, että saajapuolena eivät ole kaikki kansalaiset eli valtio. Sehän olisi sosialismia.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Carunahan on aikasempina vuosina joutunut hyvittämään asiakkaille rahaa kun tulos on ollut yli verkon tuotolle asetetun rajan(kyseessä säännelty liiketoiminta). Niitä syksyisiä "kivoja hyvityksiä" asiakkaille, hehe.

Tälle kaudelle tuota hyväksytyn tuoton rajaa nostettiin ja - kas kummaa - siirtohinnat nousivat.

Lars Fridman

Puhdasta keinottelukapitalismia. Sitä jota Bilderbergiläinen eliitti pyörittää. Sitä jota Stubbit ja Kataiset tukevat. Poliitikot ovat joko aivopestyjä, lahjottuja tai muuten vaan kykenemättömiä ajamaan kansakunnan parasta.
Onko kansa tyhmää kun suostuu tällaiseen?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Vaikea on tällaisissa tilanteissa ajatella, että kyllä kansa tietää.
Useimmiten se ei vain välitä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Välinpitämättömyys ja piittaamattmuus on kaikkien poliittisten paheiden äiti. Ja saamattomuus velipuoli.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #29

#29.
Niin. Kun äänestäjä on välinpitämätön, poliitikot saavat mellastaa miten haluavat. Saamaton poliitikko nostaa vain palkkansa ansaitsematta sitä, mutta piittaamaton äänestäjä ei välitä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #31

#31. Nyt alkoi kiistely Fortumin myyntivastuista: Vapaavuori(kok) vastaan Heinäluoma(sdp):

http://sjphki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211150-dema...

Laskeekohan nyt demarien aiheeton Gallup-kannatus? LASKI!

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Paljonkos maksoitte sähköstänne viime vuonna (vuoden maksut jaettuna vuoden kulutuksella)? Itse maksoin 9,75 c/kWh kaikkinensa ja sähköenergiamaksua perusmaksuineen, välitysmaksuineen ja ALVeineen 3,78 C/kWh. Eli n. 6 c/kWh oli siirtoa ja sähköveroa AL-veroineen.

Tapani Lahnakoski

Halpaa oli sähkösi. Oliko pörssisähköä?

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Onpa hyvinkin ja vähän tuli katsottua milloin kuluttaa. Ei sillä tuntipalkoille pääse, mutta kokeiluna ihan hauska.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kaiken lisäksi Caruna on veroparatiisiyhtiö, joka ei juurikaan maksa veroja (Yle uutiset 31.1.)

"Suurista hinnankorotuksista siirtohintoihin ilmoittaneen sähköverkkoyhtiö Carunan omistukset ja rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan holdingyhtiön kautta. Yhtiön liikevoitto oli vuonna 2014 yli 50 miljoonaa euroa. Yhteisöveroa Caruna maksoi liikevoitosta vain 1,6 prosenttia eli vähän yli 800 000 euroa."

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

PP.#25. Ja sekin veroparatiisikeinottelu vielä samaan revohkaan. Toinen malliesimerkki oli lannoite-Kemiran myynti. Näinkö Suomi turvaa omavaraisuutta ja kohtuullista hinnoittelua? - "Erittäin tasa-arvoista ja populistista."

HYVIÄ paljastuksia!

MR.Markkinavoimat ja taustapiru Greed pitää saada aisoihin kovalla sääntelyllä.
Tämä on tätä vapaata kilpailua ja uusklassista markkinataloutta käytännössä parhaimmillaan. Sijoittajan oma etu yli kaiken. Lobbausta ja sponsorien poliittista tukipolitiikkaakin. Kapitalismia pitää todellakin säännellä, ettei ylilyöntejä ja kohtuuttomuutta nähdyn tavoin pääse syntymään.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kertokaahan miksi käytätte termeja ryöstökapitalismi tai keinottelukapitalismi?

Onko kyse siitä,että kapitalismi tahdotaan esittää puhtoisena ja viattomana vai siitä ettei pystytä sanomaan tosiasioita suoraan?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

#23
Tarvitaanhan ilmiön äärimuotojen kuvaamiseen vivahteita. Kapitalismi on hyödyllinen asia, mutta äärimmilleen vietynä haitallinen ihmisille. Siksi se kaipaa sääntelyä. Ihminen kun ei koskaan opi omillaan kohtuuteen - siis ainakaan kaikki ihmiset.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Professori Markku Kuisma äimän käkenä, kun Suomi teki taas digitat "talousneroudessaan". Mottona: Caruna,Caruna,Caruna.

"Käteinen" lähti, mutta "virtuaalitalous" saatiin tilalle!

http://uusisuomi.fi/kotimaa/170832-professori-mark...

Pitäisikö ministerivastuulakia soveltaa kaikessa ankaruudessaan, ettei vastaavia edesvastuuttomuusfibauksia enää syntyisi?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #54

"Typeryyden huippu", sanoo professori Markku Kuisma. Juuri tästä on kysymys.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #55

#55. Pitäisiköhän poliitikkojen ja ministereiden pätevyysvaatimuksia lisätä, ettei enää tällaisia fiaskopäätöksiä syntyisi? Tulee mieleen kuuluisa Peterin Periaate, Parkinsonin laki ja Murphyn laki nykypolitikoinnista. Poliittinen sopivuus ei riitä järkeviin päätöksiin. Vai ovatko tietyt käpykaartipäättäjät pelkästään EU:n ja ylikansallisten ym. firmojen ja yhtiöiden palveluksessa olevia lobbaajia, bulvaaneja ja markkinointimiehiä sekä ahneuden asiamiehiä?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Tässä blogikirjoituksia "Suomen kalleimmista ministereitä" ja "Suomen pahimmista bisnesmokista"

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170111-suom...

http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203944-suome...

(Kemira ja Sokle/Yara tapetilla+kommenteissa), EMU/europäätös: (Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö). Unohtaa ei sovi presidentti Mauno Koiviston vaikutusta 1990-luvun lamaan vahvan markan ja löysän ulkomaisen lainarahan politiikalla ja punapääoman ja tiettyjen pankkien romahtamisiakaan. Myös Rehnin EU-lausunnot ja Kataisen sateenkaaren ja Stubbin tynkähallituksen aikaansaamattomuudet tulevat esille näissä kirjoituksissa ynnä muuta negatiivista mennyttä mokaamista muistellaan kommenteissa.

Yritysnimiä mukana: Sonera, Digita Oy,Talvivaara, Olkiluoto 3, Fortum, WWO, Rautaruukki ja Nokian lieveilmiöt sekä muut Suomi-USA-kaupat.

Jukka Sarno

Yhteiskunnan energian jakelu on ulkoistettu. Vanha viisaus puhuu yhteiskunnasta "suurena ihmisenä". Tämän mukaan "Suuren ihmisen" verenkierto, joka huolehtii energian jakelemisesta yhteiskuntakehon eri osiin on myyty . Antaisitko sinä oman verenkiertosi, oman kehosi energianjakeluverkoston ulkopuoliseen hallintaan ?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset