Lokari

Meitä trollataan!

Uuden Suomen lukijat ovat joutuneet tutustumaan trolleihin. Aina kun on tullut esille jotakin kielteistä Venäjästä, joku on kiiruhtanut olemaan eri mieltä. Myös sellaisia kannanottoja on katsottu trollien töiksi, joissa lietsotaan epäsopua ja epävarmuutta suomalaisten keskuuteen.

Aiheesta on ilmestynyt Saara Jantusen kirja Infosota. Siinä valotetaan ilmiötä perusteellisesti ja asetetaan se laajempiin yhteyksiin. Kyseessä on kirjan nimen mukaisesti sota, jossa käytetään hyväksi informaatiota tai pikemminkin disinformaatiota eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tietoa. Trollien tukeman maan oloja parannellaan ja naapurimaan oloja saatetaan todellista huonompaan valoon.

Viime sotiemme jälkeisen neuvostoajan nähneille vastaavanlainen kampanjointi on tuttua: kotikommunistit ylistivät Neuvostoliiton oloja – kaikki oli siellä paremmin kuin meillä. Kansa oppi kuitenkin näkemään Neuvostoliiton matkoillaan ja tarkkailemalla venäläisiä turisteja, että maa oli kaikkea muuta kuin onnela. Tälle propagandalle lähinnä naurettiin – jos uskallettiin.

Samoin on paljolti nytkin: ainakin trollien tökeröimmät viestit lähinnä huvittavat. Trollauksessa on kuitenkin se vaara, että  demokratiaan kuuluvia luonnollisia valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä saatetaan pitää trollauksena. Se, joka arvostelee esimerkiksi EU:n politiikkaa tai muuta yleisesti hyväksyttyä toimintaa, ei välttämättä eikä edes todennäköisesti ole Venäjän trolli.

Epäkohtia on voitava edelleen tuoda esiin, sillä muussa tapauksessa syyllistyisimme itse EU:n ja Suomen olojen trollimaiseen kaunisteluun. Meidän onkin saatava vapaasti olla eri mieltä tulematta leimatuksi trolliksi.

Vain totalitaarisessa valtiossa kaikki ovat samaa mieltä, eivät demokratiassa. Trollaajat  eivät taida oikein itsekään uskoa sen valtion etevämmyyteen, jota täytyy pönkittää näin halveksittavin keinoin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (68 kommenttia)

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Jantusen kirjassa ei osoiteta yhdenkään trolliksi nimitetyn lausuvan mielipiteitään vieraan valtion lukuun, mikä kirjassa myös sanotaan suoraan. Samoin media on vaiennut tuosta asiasta, vaikka muuten onkin meuhkannut trollauksesta ja antanut ymmärtää että elämme trolliarmeijan vaikutuspiirissä niin että suunnilleen kaikki valtavirran vastaiset mielipiteet olisivat Venäjältä johdettuja. Mitään näyttöä ei ole esitetty mistään todellisesta Venäjän trollauksesta Suomessa, mutta mediaa sen itsensä nostattama kohu on myynyt roimasti ja somen sen meuhkaaminen on villiinnyttänyt. Ja median myyntihän on sen päätäavoite – totuudesta viis.

Asiallisin lukemani arvio Jantusen kirjasta löytyy tuolta:

http://vastavalkea.fi/2015/10/21/infosotarintamalt...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Vaikea tästä aiheesta on osoittaa selvää näyttöä. Olisiko tuo arvostelu sinänsä trollaus?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tarkalleen: mitä oikein tarkoitat trollauksella?

Sitäkö, että joku toteuttaa jonkun valtion tai tahon propagandaa? Vai pelkästään jonkun mielipidettä joka on vastakkainen sinun mielipiteittesi kanssa?

Vielä kerran: ensimmäistäkään näyttöä mistään ns. vakavasta trollauksesta Suomessa ei ole olemassa. Sitä on taatusti liikkeellä maailmalla, mutta Suomesta siitä ei ole muuta "näyttöä" kuin median myyntitarkoituksessa lietsoma paniikki, jolla ei ole nähty minkäänlaista totuuspohjaa.

Kummallisen näppärästi huhupuheista ja median suorittamasta trollauksesta muodostuu Suomessa "yleinen totuus".

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #16

Pihlannon huomautus siitä että kyseessä voisi olla "trollaus" on aivan osuva, koska juuri noinhan se toimisi. Vaikuttaja-agentti laittaa vakuuttavaa tekstiä ja hyödyllinen idiootti sitä sitten vaikuttuneena rummuttamaan. Mistäänhän ei käy nimittäin selville että olisit aivan itsenäisesti tehnyt johtopäätökset suoraan kohutusta kirjasta, vaan jaat täysin välikäden suodattamaa tietoa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #18
Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #21

Haukotus.

Ja hauki on kala.

Edellä on Markin malliesimerkki Trollauksesta. Vähättelee ja haastaa edeltävän vastaajan miekkailuun. Meissä kaikissa asuu pieni trolli.

Ne kybertrollaajat ovat luku erikseen. Meillä kaikilla on jonkun sortin filtteri, joten käyttäkäämme niitä, jotta erotamme vuohipukit lampaista.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #21

Huokaus. Hauki ei ole kala Venäjällä.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #16

"Tarkalleen: mitä oikein tarkoitat trollauksella?"

Määrittelen blogissani, mitä tarkoitan trollauksella.

Otetaanpa esimerkki Yle-uutisista (18.2.15):

"Venäjältä tuleva informaatiovaikuttaminen on lisääntynyt merkittävästi Krimin niemimaan valtaamisen jälkeen. Valtioneuvoston kanslian mukaan tarkoituksena on saada aikaan hajaannusta Euroopassa, Suomessa sekä luoda epäluottamusta päättäjien ja kansalaisten välille. Totuutta ja valhetta sekoittavaa tietoa välitetään lähes päivittäin.
Valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila sanoo, että valtiojohtoiset vaikuttamispyrkimykset on tunnistettu Suomen lisäksi myös muissa länsimaissa. Ns. trollauksessa muun muassa levitetään manipuloituja kuvia, siteerataan poliitikkoja valikoidusti ja keskustelupalstoillle syötetään tekaistuja kommentteja. "

Tässä uutisessa on Valtioneuvoston kanslian näkemys. Media on esittänyt vastaavanlaisia havaintoja tuon tuostakin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #22

"Media on esittänyt vastaavanlaisia havaintoja tuon tuostakin."

Havaintoja? Mutta vaietaanko varsinaisista tapauksista, kun yhdestäkään sellaisesta ei ole kerrottu julkisuuteen? On vain epämmääräisiä "havaintoja", mutta ei minkäänlaista konkreettista näyttöä.

Vai olisiko koko kohussa kyseessä suomalaismedian oma suurisuuntainen trollaus rahan ohjailemiseksi sen omistajien taskuihin?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #26

Nämä ovat arkaluontoisia juttuja. Ne ovat harvoin sellaisia, että selviä nimiä ja lukuja tarjoillaan nenän eteen.

Päätoimittaja Huuskon blogissa on runsaasti näyttöjä trollauksesta pitkältä ajanjaksolta:

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20498...

Samoin valtiovallan edustajien lausunnot puhuvat selvää kieltään.

En usko mediaa koskevaan salaliittoteoriaan. Tietenkin media otsikoi räväkästi, mutta eivät hekään uskalla perättömiä juttuja julkaista.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Jantusen kirjassa ei esiinny trolli-sanaa. Jantunen kirjoittaa harhaustussivustoista. On osoitettu, että Venäjä masinoi ja rahoittaa niitä. Harhautussivustot vetoavat aina siihen, että "me kerromme sen mistä valtamedia vaikenee". Tämä vetoaa ihmisiin, jotka sitten levittävät harhautusta eteenpäin. Jantusen mukaan 80 prosenttia harhautussivustojen aineistosta voi olla asiallista mutta se on se loppu joka vaikuttaa ihmisiin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Venäjä masinoi ja rahoittaa harhautussivustoja. Puolueet rahoittavat omia harhautussivustojaan. On merkillistä, että jokaisen harhautussivuston uutisointiin sopii tuo 80-20 -sääntö. Kai se on niin, että jos masinoitavan viestin (tai disinformaation) määrä nousee yli tuon 20%:n, uskottavuus kärsii liikaa.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Täytyy ostaa kirja.
Ihmettelen hiukan kun Arto Luukkanen lyttäsi teoksen joku aika sitten blogissaan!?

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Luukkanen ei tainnut pitää Jantusen vihjauksista edellisen motiivien suhteen.

Mutta voisihan tuon lukea, niin näkisi, onko se niin yksipuolinen, mitä media on antanut ymmärtää.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

on täällä todellakin nähty aika tökeröä settiä, mutta turhan paljon pyritään virittämään "hyvis-pahis" linjauksia idän ja lännen välille. esim. ei USA:kaan mikään puhdas pulmunen ja hyvän puolesta taistelija ole. Omia etuja vain ajavat, kuten myös venäjä.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Siinä olet oikeassa Jukka, että Yhdysvalloissa on erittäin paljon moitittavaa.
Järjettömiä toimintoja ja oman edun tavoittelua. Pyrkii holhoamaan koko maailmaa.

Luin juuri Jon Ronsonin kirjan " Vuohia tuijottavat miehet". Se kertoo jenkkien käymästä ja tutkimasta psykologisesta sodankäynnistä. On järkyttävää tekstiä, mutta myöskin tragikoomista.
USA:ssa näyttää olevan umpihulluja korkeassa asemasa olevia upseereita.
Yksi armeijan salainen tutkimuslaitos koittaa selvittää pystyykö tahdonvoimalla kävelemään seinän läpi. Myös tutkitaan, ja on muka jo toteutunutkin, voiko vuohen tuijottaa kuoliaaksi. Sitten kai myös vihollisen. Voi hyvä sylvi!!?

Toisalta onhan USA, ja on ollut, lähes ainoa taloudellinen ja sotilaallinen vastavoima Neuvostoliitto/Venäjälle. Eikä se ole koskaan käynyt sotia maamme kanssa. Osataan Venäjälläkin varmasti kaikenlaiset sotatouhut, aseelliset ja psykologiset.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Jostakin syystä usein silloin kun kirjoitetaan lähialueiden trollauksesta, joku nostaa esiin USA:n pahat teot. Sopiihan se...

Antti Harjula Vastaus kommenttiin #12

USAn pahat teot ei niikään häiritse - vaan se, että Washingtonin rooli jää kokonaan kertomatta. Onko Udo pimahtanut vanhoilla päivillään vai onko jutuissa perää? Googlasin Udon Suomeen rajattuna. Suomen lehdistö vaikenee hänestä. Jotain tapahtuu - en se minä ollut vaan toi sen teki.

http://www.washingtonsblog.com/2014/10/leading-ger...

http://www.informationclearinghouse.info/article42...

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #12

Kyllä ymmärrän, että tarkoitit "venäläistä" trollausta. Eikä siinä ole mitään puolusteltavaa.
Olen Neuvostoliitto/Venäjän tekoja arvostellut monia satoja sivuja eri foorumeilla. Siinä on varsinainen valheen valtakunta.

Mutta kyllä toinen suurvalta Yhdysvallat on joissakin asioissa jopa valheellisempi ja järjettömämpi.

Luehan Pekka Pulizer-palkitun toimittaja Tim Weinerin teos "CIA". Sen sisältöön tutustuttuaan ei voi olla hämmästelemättä tuon järjestön, ja koko USA:n hallinnon mädännäisyyttä.

Otin USA:n esille kannanottona Jukka Laulajaisen esittämään kommenttiin. En ihaile kumpaakaan suurvaltaa.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #39

"Luehan Pekka Tim Weinerin Pulizer-palkittu teos "CIA". Sen sisältöön tutustuttuaan ei voi olla hämmästelemättä tuon järjestön, ja koko USA:n hallinnon mädännäisyyttä."

Kyllä olen hyvin selvillä CIA:n ja koko USA:n muunkin hallinnon mädännäisyydestä. En ole mikään USA:n puolestapuhuja. Kommenttini oli tarkoitettu yleisemmäksi kuin vain sinun kommenttiisi kohdistuvaksi.

Usein tosiaan siirretään keskustelu näin toiseen kohteeseen ikään kuin lieventämään puheena olevan kohteen "syyllisyyttä". Samaan tapaan lapsetkin saattavat puolustella tyhmyyksiään sanomalla, että kun kaikki muutkin...

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #41

Lapsista en niin tiedä, mutta kyllä valtioiden tekemisiä on syytä verrata muiden maiden tekoihin, mm. moraalisten, oikeudellisten ja ihmisoikeusrikkomusten osalta. Sen ei tarvitse olla tuon tai tämän valtion puolustelemista.

Ihminen on toki vastuussa yksilönä tekemisistään. Oikeudessa on huono mennä toisen selän taakse. Valtioiden toiminta on vähän eri asia tässä mielessä.

USA:n valoa kestämättömät toiminnot olisi syytä todentaa senkin vuoksi, jos Natoon liitytään tiukemmin. Toki järjestössä on muitakin valtioita kuin Yhdysvallat. Mutta paljon luurankoja löytyy Englanninkin kaapeista.

Vielä pystyssä pysytelleet kommunistivaltiot jokainen tietää kategorisoida omaan kastiinsa.

Tällä en puolustele hiukkaakaan Venäjää.(No,ehkä vähän.) Se on iso vihtahousu, jos USA on suuri s...tana.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen Vastaus kommenttiin #46

Tämä kommenttipätkä tästä aiheesta on blogikirjoituksen itseään toteuttava ennuste, osuva esimerkki disinformaation käytöstä ja sen vaikutuksesta. Disinformaation suosituimpia muotoja on kääntää keskustelu alkuperäisestä aiheesta toiseen suuntaan, mieluiten "vastapuolelle". Se ei siis suoraan kiistä, vaan harhauttaa.

Tämän massiivinen – ja määrästä johtuen amatöörimäisen näköinen – tehokäyttö ilmeni erinomaisesti Ukrainan sodan alkuaikoina. Esimerkiksi Ilta-Sanomien nettiuutisten kommenttiosiossa parin ensimmäisen viestin joukkoon ehti melkein aina (esim. klo 5.12 kun Suomessa vielä enimmäkseen nukuttiin) kommentteja, joissa käsiteltiin Irakin toisen sodan aikana tapahtuneita, kuviteltuja tai tosia, USA:n tekemiä vääryyksiä.

Samoin MH17:n alasampumisen yhteydessä nopeasti kertyi väitteitä, että Ukrainan hävittäjä olisi kyennyt tähän tekoon.

(Venäläisillä on aihepiiriin liittyvä ja sivuava oma käistteensä "maskirovka".)

Tosiaan, tämä keskustelunpätkä on mainio esimerkki. Yht'äkkiä puhumme taas miljoonannen kerran enemmän USA:n tekosista.

Disinformaatio ja trollaus: me teemme sen itse.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #47

Jos tarkoitit Jussi kahdella viimeisellä kappaleella minua, niin minusta et saa Venäjän trollia tekemälläkään. Et sen politiikan ymmärtäjää.
Esitä yksi esimerkki missä olen sellaisena esiintynyt?

Kun selaat blogiketjuani, niin kyllä sieltä paljastuu aivan toisenlaisia näkemyksiä.
***

Olen todennut, että pitkässä kommenttiketjussa väistämättä eksytään pääasiasta sivuun. Välistä paljonkin. Ei tarvita kuin yksi kommentti siihen.
Tuo kommentti usein on sellainen, että siihen on "pakko" vastata ja sitten mennään...

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen Vastaus kommenttiin #51

Kas, tarkoitukseni oli toki vastata kommenteista 3 ja 6 lähteneeseen kommenttiketjuun ja osoittaa, että "me teemme se itse", siirrämme keskustelua pääaiheesta vertailuun ym.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #53

Eli, tarkoitit minua trollaajaksi (kommentti 6.)!?
Olen yksi Venäjää voimakkaimmin kritikoineista kommentoijista.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen Vastaus kommenttiin #58

En, vieläkään. Vaan että keskustelu pomppasi ansiostanne alkuperäisestä aiheesta kerkeästi USA:an, ja tämä on esimerkki miten disinformaatio toimii ja vaikuttaa meihin kaikkiin, ilman trollaamisyrittämistäkin. Kuten myös putkimainen ajattelu toisesta ja toisesta päästä (tässä Venäjä/USA), vaikka kaikki asiat ovat vähintään kolmiulotteisia.

Rönsyilevä off-topic-keskustelu on myös torikahvimaista jaarittelua, joka haihtuu kaikkiin ilmansuuntiin ja siksi turhauttavaa pulinaa.

(Esimerkiksi viime aikoina puolet talouspolitiikan keskusteluista on muistettu ryydittää pakolaisten lisäkuluilla. Ei noin!)

Antiikkisina hyvinä nettiaikoina moderaattorit siirsivät tai poistivat off-topicit. Nykyisessä viestintämäärässä sellainen ei ole realistista.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #61

Etkö huomaa Jussi kuinka Sinunkin kommentointisi eksyi blogin pääasiasta sivuun, eli Venäjän trollauksesta, kun lähdit vastailemaan minulle?!
Nyt keskustelet off-topicista.

Eli, niin kuin aiemmin totesin rönsyilyä keskusteluissa on mahdoton välttää. Ja onko tuon niin väliäkään, kunhan pysytään "rönsyissäkin" asiallisina?

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen Vastaus kommenttiin #62

Totta kai eksyi, mutta tarkoitukseni oli opettaa eikä jaaritella. Tämä siis aidosti hyvässä ystävällisessä tarkoituksessa.

Varsinkin täällä Uudessa Suomessa on runsaasti hieman varttuneempia kansalaisia, jotka eivät olleet mukana nettikeskustelujen alkuaikoina 1980-1990-luvulla. Silloin oli vielä ns. netiketti, jota yritettiin noudattaa. (Mm. trollauskin määriteltiin ja sanktioitiin jo silloin.)

Teillä senioreilla on paljon loistavaa sanottavaa täälläkin! Mutta olisi hyvä opetella kohdistamaan ne oikeaan paikkaan ja aikaan.

Et suinkaan ole ainoa, jota olen ohjeistanut... yleensä teen niin ehtiessäni, aiheissa joihin itse osallistun. Tätä tapakoodia saa mieluusti levittääkin. :-)

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen Vastaus kommenttiin #63

Paljon ärsyyntyneempää "kurinpitoa" minulta täällä kommentissa 7...

Kuusi ensimmäistä kommentia kaikki ohi varsinaisesta aiheesta!

T. Nettipoliisi (hymiö)

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #63

Miten niin tottakai? Miksi et pysynyt tiukasti alkuperäisessä aiheessa? Mikä pakotti siitä lipsumaan?

Todella omahyväisesti todettu, että tarkoituksesi on opettaa eikä jaaritella. Vaikkakin miten hyvässä tarkoituksessa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #12

Tarkalleen näin. Aina kun yritetään keskustella Venäjästä, se kääntyy USAn haukkumiseksi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Suurvallat ajavat aina omia etujaan. Pieni Suomi ei vain siihen oikein kykene, kun täytyy olla kaveri kaikkien kanssa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Eeva Liisa Billhardt

Voisit aloittaa lukemalla kaikki omat Puheenvuoron kommenttisi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Infosota käsitteenä jättää vaikutelman, ettei kansalainen enää voi olla kuin puolesta tai vastaan. Miten siis käy kaltaisieni toisaalta-toisaalta -tyyppien?

”Sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi ei ole puolueeton, vaan rauhan puolesta sotaa vastaan”. - Kekkoslainen tiivistys, jonka katsottiin käytännössä olevan Neuvostoliiton sanelema. Mutta mitäpä tuosta, koska haluan nyt päivittää sen:

Infosodan ja inforauhan trollauskysymyksissä Suomi ei ole mukapuolueeton, vaan inforauhan puolesta infosotaa vastaan.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Tämä on se vanha puolen valitsemisen inhottava ongelma, joka voidaan kiteyttää toteamukseen: "Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan".

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tai kuten G.W. Bush:

"Olette joko meidän puolellamme tai terroristien puolella."[1]

Tai:
"Ensinkin, me emme hyväksy sopimusta joka ei olisi ratifioitu, emmekä sopimusta josta ajattelen että se olisi maallemme järkevä." [5] (wiki)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Nuo sitaatit tuovat mieleeni Matti Nykäsen aforismit.

Jukka Laine

A-studiossa puhuttiin informaatiosodasta. Mahtaako olla esim. valtiota tai puoluetta, joka ei syyllistyisi informaatiosotaan omien tavoitteidensa takia. Eduskunnassakin trollit puhuvat joka päivä, jos vaan joku jaksaa kuunnella. Puoluekannasta riippumatta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Mahtaako olla esim. valtiota tai puoluetta, joka ei syyllistyisi informaatiosotaan omien tavoitteidensa takia. Eduskunnassakin trollit puhuvat joka päivä..."

Näin tietysti tapahtuu. Kuitenkin valtiollinen trollaus on huomattavasti vakavampi asia kuin jokapäiväinen sisäpoliittinen suunpieksentä.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Eduskuntasihteeri Peter Saramo: "Tuskin monikaan suomalainen epäilee sitä, että Suomessa, kuten kaikissa maissa, ulkovallat pyrkivät aktiivisesti muokkaamaan kansalaismielipidettä kyseisen maan poliittisia päämääriä edistävään suuntaan. Tämä on käsittääkseni selviö kaikille tiedostaville suomalaisille. Informaatiosodan kaikki keinot disinformaatiosta simulaation ja solvausten kautta valehteluun ovat ikivanhoja. Uutta ovat ainoastaan tekniikan tuomat kvantitatiiviset muutokset viestinnän nopeudessa ja tehokkuudessa."

Saramon mielipide on faktaa. Tekniikan tuomat nopeat muutokset ovat mahdollistaneet some-uutisoinnin ja vaihtoehtoisen vaikuttamisen. Se huolestuttaa valtamediaa ja sen ylivoimaista hallitsijaa, porvarillista tiedonvälitystä.

Valtamedia menettää yhä nopeammin tulojaan ja määräävää propagandistin asemaansa. Eikä kehitystä voi enää pysäyttää. Ja se on oikein!

Petteri Hiienkoski

Tästä trollauskoohotuksesta on mielestäni tehty elämää suurempi kysymys, jota myös käytetään poliittisen ja ideologisen mielipiteenmuokkauksen välineenä.

Suomi on väkimäärältään pieni kielialue, mikä tekee sen haavoittuvammaksi mielipiteenmuokkaukselle. Valitettavasti media on Suomessa keskittynyttä sekä poliittisesti ja taloudellisesti riippuvaista taloudellisen ja poliittisen vallanpitäjistä. Tämä ilmenee esim. siinä, että valtamedia uutisoi ja esittää asiat varsin yksipuolisesti. Näkökulmien moninaisuus huutaa poissalolollaan!

Internetin vapauttama tiedonvälitys tosin heikentää valtamedian viestinnän yksipuolisuuden aiheuttamaa vaaraa, jossa se valjastetaan mielipiteen muokkauksen välineeksi. Useimmat eivät tosin kuulu "valistuneisiin kansalaisiin", jotka vaivautuisivat harjoittamaan lähdekritiikkiä ja etsisivät tietoja esim. ulkomaisista lähteistä.

Suuret yritykset, puolueet ja järjestöt, samoin kuin valtiotkin uhraavat valtavia summia viestintästrategiaansa ja sen kehittämiseen saadakseen oman agendansa esiin, oman viestinsä perille ja salatakseen kielteiset asiat, monikansallisista suuryrityksistä ja suurvalloista puhumattamattakaan.

Mediakritiikissä olisikin tärkeä jäljittää, mistä median omaksuma näkökulma ja selitysmalli on peräisin ja kenen etuja se palvelee.

Mielestäni nettikirjoittajia leimataan aivan liian helposti trolleiksi. Trollijahdista on tullut nykypäivän noitavainoa huomaamatta, että jahtiin osallistuva on usein itse antautunut joko tietoisesti tai tiedostamattaan mediasodankäynnin aseeksi.

Valtioista ylivoimaisesti tehokkain mediasodankäynnissä on Yhdysvallat, joka ulottaa verkostonsa muun muassa elokuvien, tv-ohjelmien ja pelien kautta kaikkialle maailmaan ja varsinkin nuorisoon. Venäjä on Yhdysvalloista valovuosien päässä ja tuskinpa tulee saavuttamaankaan sitä. Tämä ei tarkoita, ettei Venäjän mediasodankäynnin tavoitteisiin ja toimintatapoihin tulisi suhtautua vakavasti Suomessa.

Venäjän yrityksiin sitoa Suomen poliittisia päättäjiä, virkamiehiä, yritysjohtajia, tutkijoita ja toimittajia Kremlin vaikutuspiiriin kannattaa varautua. Sitominen tapahtuu yleensä taloudellisilla siteillä mutta muitakin keinoja on.

Venäjä ei kuitenkaan ole ainoa suurvalta, jolla on intressia vaikuttaa Suomen poliittiseen päätöksentekoon ja kansalaismielipiteeseen. Sitä tekevät myös läntiset suurvallat, etenkin Yhdysvallat ja paljon taitavammin.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Valtioista ylivoimaisesti tehokkain mediasodankäynnissä on Yhdysvallat, joka ulottaa verkostonsa muun muassa elokuvien, tv-ohjelmien ja pelien kautta kaikkialle maailmaan ja varsinkin nuorisoon. Venäjä on Yhdysvalloista valovuosien päässä ja tuskinpa tulee saavuttamaankaan sitä. Tämä ei tarkoita, ettei Venäjän mediasodankäynnin tavoitteisiin ja toimintatapoihin tulisi suhtautua vakavasti Suomessa."

Totta. USA:n ja Venäjän mediasodankäynnillä on kuitenkin suuri periaatteellinen ero: USA tekee lähinnä bisnestä, Venäjä lisää tarkoituksella valtaansa.

Jukka Laine

Suomi on velkaantunut nopeasti länteen ja menettäny samalla itsemääräämisoikeuttaan. Presidentti Niinistökin on tuonut esiin sen, että taloudellinen tilanne on Suomen suurin turvallisuusuhka.

Se että on taloudellisia intressejä Venäjän kanssa, on ollut Suomelle tuttua jo Neuvostoliiton ajoilta. On kuitenkin eri asia olla kauppasuhteessa, joka on win-win tilanne, kuin ylivelkaantua jollekin niin, että menettää itsemääräämisoikeuttaan. Suomen asema on todella surkea tällä hetkellä osana länttä-länsivelassa.

Trollijahdin ymmärtää varsin hyvin. Lähi-idässä on maita, jotka ovat menettäneet valtiollisen itsenäisyyteensä ja ajautuneet sisällissotaan, koska ulkovallat ovat päässeet sekaantumaan asioihin. Samoin on käynyt Ukrainassa. Ei ole ollenkaan sanottua, Snowdenin paljastusten jälkeen, että uhka tulee idästä päättäjien mielestä.

Toinen seikka mikä huolestuttaa vallanpitäjiä on sosiaalinen media, jossa erilaiset ilmiöt suorastaan räjähtävät suosiosta. Perussuomalaisetkin kannatuksineen ovat osaltaan some-ilmiö maahanmuuttokriittisyytensä kanssa. Vaikka maahanmuuttajat olisivat etu kansantaloudelle, niin somessa asiat kääntyvät äkkiä vallanpitäjiä vastaan ja kansan raivo kasvaa.

Mediatalot ovat varmasti määrätty siistimään sisältöään ja vahtimaan kirjoittajia (trolleja) osana valtion suomi myönteistä informaatiokampanjaa. Vallanpitäjiä pelottaa some-median kasvu selvästi ja esim. raivo tai suoranainen pakolaisviha. Samaa kastia ovat oksaset ja jantuset. Jos he kirjoittasivat maailmantalouden muutoksesta ja länsimaiden vallan vähenemisestä, olisivat he selviä trolleja, joiden palkka tulisi Moskovasti kaikkien aitosuomalaisten mielestä.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Päätoimittaja Markku Huusko kirjoittaa blogissaan mm. seuraavaa:

"Myös Uuden Suomen uutiskeskusteluissa ja blogeissa näkyy toisinaan juuri niitä kliseisiä Venäjän kertomusta tukevia kaavamaisia kirjoituksia, joista Jantunen raportoi.Pidän hyvin todennäköisenä, että myös tämän palvelun kautta on pyritty ja pyritään edelleen vaikuttamaan organisoidusti venäläismyönteisten ja länsikielteisten ajatusten levittämiseen. Tämän sanon kahdeksan vuoden Uusi Suomi -kokemuksella. Koko toimintamme ajan Venäjän toiminta kansainvälisellä näyttämöllä on mennyt ikävämpään suuntaan. --- Olemme joutuneet sulkemaan Uuden Suomen palvelusta useita tekoprofiileja, joiden takaa ei ole oikeaa ihmistä ollut kaivamallakaan löydettävissä. Niitä on tullut erityisesti Facebookin ja Google-kirjautumisten kautta väärillä nimillä. Tosin noista palveluista ei ole sitten vuoden 2012 päässyt Puheenvuoron etusivulle propagandaa levittämään, mutta keskusteluihin on tullut tuosta takaportista pahanmakuista propagandistista lisämaustetta.
Uuden Suomen tuhansien bloggaajien aidoista tileistä on vuosien saatossa suljettu jokunen sata. Veikkaanpa, että tuosta joukosta löytyy melkoinen osa koko Suomen propagandistisen nettikeskustelun ideologista ydinryhmää. Nämä omilla kasvoillaankin esiintyvät harhaanjohtajat mellastavat uskollisine seuraajineen (rakkikoirineen, kuten Jantunen heitä kutsuu) omilla sivuillaan ja valvomattomilla keskustelupalstoilla mielin määrin."

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20498...

Tässä on kaivattua näyttöä niille, jotka eivät usko trollausta meillä esiintyvän.

Jukka Laine

Öljy-yhtiöt lähtivät torjumaan ilmastomuutosta. Tupakkayhtiöiden mukaan tupakointi on terveellistä. 15 vuotta sitten keskusteltiin eläkepommista ja kansamme totesi 3% kasvun riittävän hoitamaan vajeet johtavien politiikkojen informaation perusteella. Eläkepommia ei tule.

Elämme hyvinvointivaltiossa. Olemme suomalaisia ja se on lottovoitto. Joukko ihmisiä voi muodostaa oman informaationsa. Seuraukset ovat joskus vakavia ja koskettavat kaikkia.

Jokaisen ihmisen uskomuksia joita hän julistaa totuutena voi kyseenalaistaa. Olkoon se sitten trollaamista puolin ja toisin. Osa meistä näkee huonot piirteensä muissa kirjoittajissa. Ärsyttävää.

Osa uskoo varmasti vakavissaan salaliittoihin. Kellareissa on salaperäinen trollaajien joukko, jonka tavoitteena on muokata suomalaisten mielipiteitä ulkovaltojen laskuun. Yhden totuuden totuus syntyy usein tarpeesta vääristellä asioita, koska todellisuus ei vastaa haluttuja mielikuvia. Siksi hyvinvointivaltiota pitää puolustaa voimakkaasti tai vaikka Viron menestystarinaa. Koska sellaista ei ole.

Jos kaikilla menee hyvin, miksi sitä pitäisi televisiossa kertoa. Kun menee huonosti, on syytä löytää joku, jolla menee vielä huonommin. Ollaan etuoikeutettuja kaikki.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

On päivänselvää, että tiedustelupalvelut toimivat Suomessa aktiivisesti aivan, kuten ne toimivat kaikkialla muuallakin. Miten ne toimivat, selviää yleensä viiveellä.

1970-luvulla KGB toimi Suomessa näin: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/129359-kun-suomess...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"On päivänselvää, että tiedustelupalvelut toimivat Suomessa aktiivisesti aivan, kuten ne toimivat kaikkialla muuallakin."

Niin on. En keksi kuin kolme syytä siihen, että tämä päivänselvä käsitys torjutaan: 1) Hyväuskoinen maailmankuva, 2) Halu ymmärtää tiedustelevaa osapuolta ja 3) Trollaus.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Minuun on isketty "trollin" leima jo satoja kertoja. Mutta mitä sitten?

Luokkataistelu kiristyy Suomessa, kapitalistiset monopolit kilpailevat toisensa hengiltä, USA/EU-vetoinen imperialistinen kapitalismi murskaa Lähi-idän valtioita. Tässä menossa "trollaus" on pientä surinaa pommien paukkeessa!

Onko alla olevan uutisen kertominen "trollausta"?

Uutistoimisto Sputnik tänään 22.10.2015: "Venäjän presidentin Vladimir Putinin toiminnan hyväksyy 89,9 prosenttia mielipidekyselyyn osallistuneista. Mikä on uusi ennätys. Tästä kertoo VtsIOM -tutkimuslaitoksen tekemän mielipidekyselyyn tulokset.

Tämän vuoden kesäkuussa tehdyssä tutkimuksessa Putinin suosio oli 89,1 prosenttia.

VtsIOM —tutkimuslaitoksen mukaan suuren suosion taustalla on Syyrian tilanne, ja syyskuun 30. päivänä alkanut Venäjän ilmavoimien operaatio Isis —järjestön taistelijoiden asemia kohtaan. Viime viikon kyselyyn osallistuneista, 26 prosenttia piti tätä tärkeimpänä tapahtumana.

Kysely tehtiin lokakuun 17. ja 18. päivien välisenä aikana. Siihen osallistui 1 600 ihmistä Venäjän 130 asutuskeskuksesta, 46 alueelta, aluepiiristä ja tasavallasta. Kyselyn tilastovirhe ei ylitä 3,5 prosenttia.

VtsIOM:n tilastojen mukaan, Venäjän presidentin suosio on jo puolentoista vuodenajan ollut yli 80 prosenttia."

Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/politiikka/20151022/4966...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Onko alla olevan uutisen kertominen 'trollausta'?"

- Mielenkiintoinen kysymys. Jos siteerataan venäläistä tutkimusta - ja tämä lainaaminen tehdään selväksi - ei ymmärtääkseni trollata.

Venäläisiä mielipidetiedusteluja sinänsä ainakin minä pidän erittäin epäluotettavina pelkästään siksi, että valtionpäämiehen kannatus huitelee luokassa "yhdeksän kymmenestä". Vielä omituisempi on suosion peruste; tilanne Syyriassa! Venäjä lähtee sotaretkelle kauas kotoa, ja kansa hurraa. Se on se varsinainen trollaus.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

89.1%,mitä tuo nyt on,,110% olisi sopivampi,kas kun toverit ulkomaillakin(varsinkin suomessa)kannattavat sotaa syyriassa,vaikka luulin heitä rauhaarakastaviksi,-taas joutui pettymään tälläinen vanha rauhanystävä,,

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Rauno Lintunen kirjoitti: "Minuun on isketty "trollin" leima jo satoja kertoja. Mutta mitä sitten?"

Tuollainen on kyllä epäreilua, koska kerrot US-profiilissasi avoimesti olevasi Kommunistisen Työväenpuolueen riveissä. Täällä ainakaan niin ei saisi olla tai sitten leimaniskijä on tyhmä/laiska/kännissä tai terminologiaa tuntematon.

Kommentistasi ei tosin aukea, ovatko trollaussyytteet täältä vai esim. nimimerkkipaikoissa. Noin jyrkällä aatteella elävän mielipiteet kun ovat suomalaisissa nimimerkkikeskusteluissa helposti "järkeiltävissä" trolleiksi, vaikka kyseessä olisi vain vakaumus.

(Asiaan liittymättä: omasta mielestäni on jännää, miten kommunismin ja Neuvostoliiton romahdettua niiden ankeuteen vs. markkinatalous, niiden entiset lipunkantajat säilyttivät USA:n vihollisenaan ja mieltyivät sen jäljellä oleviin vastustajiin. Kansainvälisillä keskustelusaiteilla on runsaasti mm. ISIS:tä fanittavia ensisijaisesti tämän USA-vastaisuuden ansiosta. Tai mitä logiikkaa on flippaamisessa putinilaisen miljardöörien oligarkian puolelle? Hassua – ja kiehtovaa!)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"(Asiaan liittymättä: omasta mielestäni on jännää, miten kommunismin ja Neuvostoliiton romahdettua niiden ankeuteen vs. markkinatalous, niiden entiset lipunkantajat säilyttivät USA:n vihollisenaan ja mieltyivät sen jäljellä oleviin vastustajiin. Kansainvälisillä keskustelusaiteilla on runsaasti mm. ISIS:tä fanittavia ensisijaisesti tämän USA-vastaisuuden ansiosta. Tai mitä logiikkaa on flippaamisessa putinilaisen miljardöörien oligarkian puolelle? Hassua – ja kiehtovaa!)"

Tuollainen Neuvostoliittoa kannattaneiden venäjämielisyyyden ja USA-vihamielisyyden säilyminen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeenkin osoittaa ideologian sitkeyden ihmisen tajunnassa. Uusi informaatio ei mene välttämättä läpi, vaan pitäydytään menneen maailman arvoissa. Tämä ilmiö liittyy kyllä trollaukseenkin.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mitä mieltä olet Venäjän kommunistien lakialoitteesta: seksuaalivähemmistöön ilmoittautumisesta eli kaapista tulemisesta sakko tai 15 päivän pidätys?

http://izvestia.ru/news/593737

Käyttäjän MarcusWestermark kuva
Marcus Westermark

Käytävällä informaatiosotakeskustelulla on vahva samankaltaisuus toiseen ajankohtaisen aiheeseen, turvapaikanhakijoiden tekemiin rikoksiin ja näiden tuottamaan kansalliseen uhkaan.

Aiheita yhdistää ainakin seuraavat kaksi asiaa: kukaan ei voi kiistää epäkohtien olemassaoloa ja toisaalta kiistatonta epäkohtaa irrotetaan rajallisesta merkityksestä tukemaan jotain muuta viestiä.

Venäjällä tunnetaan psykologisen informaatiosodan teoria nimeltään refleksiivinen kontrolli. Tietyllä kaavalla vaikutetaan vastapuoleen tämän ymmärtämättä, että on vaikuttamisen kohteena. Suomen turvallisuus on myös tunne turvallisuudesta. Keskeinen vihamielisen psykologisen operaation kohde on väestön kriisinkestokyky. http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/...

Jos Suomi on merkityksellisen psykologisen tai informaatio-operaation kohteena, niin se on onnistunut loistavasti. Ammumme joukolla umpimähkään pimeään metsään, kun siellä se trolli on.

Minusta on siis merkittävän arveluttavaa tuottaa eripuraa, huolta ja vastakkainasettelua paisuttamalla informaatiosodan tuottamaa uhkaa. Tätä vihollinen juuri toivoisikin. Nämä terveiset myös Huuskolle - lehteä kannattaisi myydä muilla teemoilla.

Käyttäjän HannuAhtola kuva
Hannu Ahtola

Jokaisen suomalaisen pitäisi ehdottomasti lukea Saara Jantusen kirja, että tietäisi missä mennään.
Syntyvä johtopäätös on kyllä vähän masentava.
Suomessa monet julistavat, että meidän ja Venäjän pitäisi olla ystäviä. Niin pitäisi. Käynnissä oleva infosota vain osoittaa, että Venäjä on jo päättänyt olla meidän vihollisemme.

Matti Kolehmainen

Näin kauempaa katsoen näyttää siellä Suomessa olevan nyt valtamedian kriisi. Siis itseaiheutettu. Valtamedia aloitti epämääräisen sensuurin koskien lähinnä maahanmuuttoa. Se taasen poiki vaihtoehtomedian nousun jota nyt yritetään hillitä "pensaspalon estomenetelmin". Yhdeksi keinoksi on näemmä otettu kaiken kritiikin osoittaminen jotenkin Putin mielisten aiheuttamaksi. Ottakaa nyt järki käteen siellä ja ymmärtäkää, että totuus ei pala tulessakaan! Median ikiaikainen tehtävä on kertoa totuus. Oli se sitten kuinka inhottava tietyille "uskovaisille". Totuus on joskus karvas pala nieltäväksi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kauempaa näyttää näkevän selvästi, sillä tuollainen kehityslinja täällä on meneillään.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Varoisin termin "trolli" käyttöä, sillä se on vähättelevä. Kyse on mielestäni harmaan vaiheen sodankäynnistä, ja siihen pitää suhtautua samalla vakavuudella.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Jussi Keinonen kirjoittaa: "omasta mielestäni on jännää, miten kommunismin ja Neuvostoliiton romahdettua niiden ankeuteen vs. markkinatalous, niiden entiset lipunkantajat säilyttivät USA:n vihollisenaan ja mieltyivät sen jäljellä oleviin vastustajiin."

Ei se ole noin. Ei kapitalismi, imperialistisen kapitalismin sodat ja USA ole mihinkään kadonneet Neuvostoliiton kaatamisen jälkeen. Päinvastoin. Työväenluokan viholliset ovat vain vahvistuneet ja se vaatii vastavoimien vahvistumista.

Neuvostoliiton jälkeinen Jeltsinin Venäjä oli ryöstökapitalistien maa. Putinin alkuaikojen Venäjä muuntautui liberaaliksi kapitalismiksi, ja nyt valtiomonopolistiseksi kapitalismiksi.

Lännen trollaama Venäjän "vika" on pienet uuden kansallistamisen askeleet ja sen taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen vaikutusvallan kasvu.

Monet vasemmistolaiset ja rauhanpolitiikan kannattajat peukuttavat mieluimmin Venäjää kuin USA:ta.

Miksikö? No siksi, että Venäjän ulkopolitiikkaa tuottaa vain murto-osan siitä ruumiskasasta, minkä USA:n johtaman lännen katastrofaalinen ulkopolitiikka on aiheuttanut.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Niin, nämä ovat jänniä nämä ideologiset erot.

Objektiivisesti voidaan kai silti todeta, ettei Neuvostoliittoa ja itäblokkia kaadettu, vaan niiden kansalaiset halusivat parempaa elämänlaatua, tai ainakin siltä heidän mielestä näyttävää. Sama tapahtuu nyt Vietnamissa ja Kuubassa.

Neuvostoliiton, Maon Kiinan ja Natsi-Saksan ruumiskasat ovat tietenkin ylittämättömiä. Silti toki USA:n vapauttaessa kansoja diktaattorien ja pakkovallan sorrosta ruumiita on tullut, mutta esim. islamilaisissa maissa ylivoimaisesti suurin aiheuttaja on omat kansalaiset.

En silti usko, että USA:aa vastustava vasemmistolainen peukuttaminen liittyy niinkään ruumiskasoihin, vaan siihen että viha on rakkautta kestävämpää sorttia.

Itse olen enemmän kiinnostunut talous- kuin ulkopolitiikasta. Pidän enemmän malleista, joiden myötä saamme parempia lääkkeitä ja elämää helpottavaa ja rakentavaa tekniikkaa. Niin kuin tämä internet, jonka avulla voimme nyt vaihtaa mielipiteitä ystävälliseen sävyyn.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Tietysti on niin että se joka tappaa vähemmän on pienempi roisto. Mutta eikö se ole kuitenkin roisto? Kumpi oli parempi, Hitler vai Stalin?

Minä en puolustaisi kumpaakaan roistoa

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hyvä! Timo Heinonen kyselee tuoreessa blogissaan: "Kaljavarkaalle ja raiskaajalle sama tuomio?"

Roisto se on kaljavaraskin, joten enpä väheksyisi hänen tekemäänsä rikosta. Ihmisillä on taipumus ryhtyä heti suhteellistamaan, vaikka kaljan varastaminen täällä ja raiskaus tuolla ovat molemmat absoluuttisesti väärin.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Näinhän se on kuin Tuomo kirjoittaa. Mutta Tuomo kumman ottaisit mieluimmin ystäväksesi?

Käyttäjän IiroKoppinen kuva
Iiro Koppinen

Dosentti, valiokuntaneuvos, entinen Eurooppaneuvoston puheenjohtaja...

Mm. eräällä globaalilla Ukrainasta ja Syyyriasta keskustelevalla forumilla näkee oikein malliesimerkin naapurin väen ukraina- ja syyrialasmoderaattikapinallisvastaisesta kampanjasta.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

"…eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tietoa. Trollien tukeman maan oloja parannellaan…"

Toki joku voisi eräänlaisena trollauksena pitää sitäkin, että meillä Suomessa on kahdenlaiset työttömyysluvut.

Tilastokeskus (Työvoimatutkimus syyskuu 2015): Työttömyysaste 8,4 % (225 000 +18 000 hlöä)

TEM: (Työllisyyskatsaus syyskuu 2015): Työttömyysaste 12,8 %, (3,6–16,1 %) (337 400 hlöä)

Kehäkolmosen ulkopuolella suurissa kaupungeissa työttömyys on kuitenkin välillä 13–20 %:a (Espoo 10 %, Helsinki ja Vantaa 12 %, Kuopio 13 %, Kouvola 14 %, Turku, Pori, Joensuu ja Oulu 16 %, Tampere ja Jyväskylä 17 %, Lahti 18 % ja Kotka 21 %).

Virallisella tilastoinnilla halutaan näyttää ulkomaille parempaa työllisyyttä Suomessa, mitä se onkaan. Jokainen kuitenkin tietää, että Suomessa työttömyys lähentelee nyt 1990-luvun lamavuosia. Tilastokikkailua tämä on sanon ma. Niinhän Kreikassakin tehtiin.

Miten meillä on varaa pitää pystyssä kahta valtionvirastoa, jotka määrittelevät meidän työttömyysastetta - joskin eri kriteerein?

Toki voidaanhan työttömyys määritellä Suomessa niinkin, että meidän työttömyysprosentti on vain esimerkiksi 5 %:a. Tilastonikkarointia sekin vain olisi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Toki joku voisi eräänlaisena trollauksena pitää sitäkin, että meillä Suomessa on kahdenlaiset työttömyysluvut. --- Toki voidaanhan työttömyys määritellä Suomessa niinkin, että meidän työttömyysprosentti on vain esimerkiksi 5 %:a. Tilastonikkarointia sekin vain olisi."

Tätä kaksinaista tilastointia voi kyllä syystä ihmetellä. Trollauksella tarkoitetaan kuitenkin sen kohteen kannalta suoraan vahingollisiin tuloksiin tähtäävää toimintaa - on kyse tiedotussodasta.

Omien tilastojen kaunistelu on astetta lievempää - sitä voisi tosiaan sanoa tilastonikkaroinniksi tai -kikkailuksi. Työttömyys ei ole yksiselitteinen ilmiö. Voidaan jopa perustella erilaisia tapoja mitata työttömyys. Kreikan tilastokikkailu oli selkeästi petkutusta etujen saamiseksi itselle muiden kustannuksella.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Tälle häirikölle Aatu Hiltuselle kannattaa asettaa kommentoinnin esto.

Käyttäjän askokorpela77 kuva
Asko Korpela

Trollaus sikseen
Kaikki mitä sanot Venäjästä on karkeata trollia. Ei siellä olot ole ollenkaan niin huonot kuin meillä annetaan ymmärtää. Olisi hyvä opiskella kieli ja käydä itse katsomassa. Minä olen sen tehnyt ja käynyt maassa vuodesta 1970. Elävät rikkaaassa ja kulttuuriystävällisessä maassa. Helppo havaita ilman kielitaitoakin. Viimeisin avartava tieto on tullut tämän 4 arvosana tv-esiintyjän, mutta 10-arvosanan asiaan paneutuja Ville Haapasalon matkakuvauksista.
Ei pelkkä erilaisuus ole huonoutta. Kunhan ei vain Amerikassa olisi enemmän kurjuutta jos on rikkauttakin kuin tasaisemman tulonjaon Venäjällä. Koskaan en ole nähnyt kerjäläisiä Venäjällä kuin yksittäin. Olen käynyt noin puolessa tusinassa kodissa. Eivät mitenkään radikaalisti eroa meikäläisistä.
Tietysti on halveksittavaa diktatuuri ja keskusjohtoisuus. Itse olen jyrkkä ruohonjuurimarkkinatalouden kannattaja. Mutta sellainenhan on aina toiminut Venäjällä virallisen keskusjohtoisuuden rinnalla, korjaten sen aikaansaannoksia. Venäläisten mentaliteetti vain on toinen kuin meidän. Paljon opittavaa puolin ja toisin. Minulla on sellainen tunne, että venäläiset oppivat ja ovat avoimempia tässä suhteessa kuin me propagandalla pakkosyötetyt.
Venäjän mollaus ilman omakohtaista perehtymistä ei ole mistään kotoisin.
Sama koskee venäläisiä jotka mollaavat länttä täällä käymättä. Todella vähintään sinun veroisesi esimerkki on ystäväni B. Voittaa mennen tullen väittelyn Amerikan oloista. Hänen mukaansa amerikkalaiset ovat pelkkiä pyssyn heiluttajia. Kun kerron, että olen siellä vuoden asunut enkä mitään sellaista kokenut, vaan suurta ystävyyttä ja lähimmäisenrakkautta, vastaa B: ei se noin ole, tilastojen mukaan... ja seuraan televisiosta amerikkalaisten elämää. Toivottavasti sellaista ei tule koskaan Venäjälle. Näin puhuu venäläinen filosofian professori, joka on vain kerran elämässään käynyt ulkomailla, alan konferenssissa Turkissa. Ei ole useasta kutsusta huolimatta tullut edes Suomeen katsomaan millaista täällä on.
Mitenkähän on nämä Venäjästä varmoja tietoja julistavat meikäläiset? Paistaa tietämättömyys ja välinpitämättömyys Venäjän historiasta, Suomen geopoliittisesta asemasta, kielitaidottomuus ja se ettei ikinä ole omin silmin käyty katsomassa eikä aiota mennäkään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset