Lokari

Stubb ärähti Venäjälle

Ilta-Sanomien mukaan Stubb ärähti Venäjälle ja heristi tiedotustilaisuudessa sille sormeaan. Hän sanoi edelleen, että Venäjä on valloittanut suvereenin maan eli Ukrainan alueen, Venäjä ei ole tehnyt tarpeeksi separatistien hillitsemiseksi Itä-Ukrainassa ja sitten oli vielä separatistien pudottama malesialainen matkustajakone. "Irtiotto separatisteista", olivat Stubbin terveiset Venäjälle.

 

Juuri näin moni kansalainen ajattelee ja puhuu omassa piirissään, mutta herää kysymys, onko tämä sopivaa tai viisasta pienen naapurimaan pääministerille. Vaikka uutisesta karsisi toimittajan hehkuttelun, siihen jää liikaa epäviisasta uhittelua herkässä mielentilassa olevalle naapurille – itse asiassa Vladimir Putinille, joka siellä päätökset tekee. Suurten EU-maiden pääministerien suusta ei liene kuultu näin suoraviivaisia terveisiä.

 

Enää ei tosin eletä suomettumisen aikaa, mutta harkinta kannattaisi valtakunnan huipulla säilyttää joka hetki. Stubb voisi ottaa esimerkkiä vaikkapa kokeneesta valtiomiestason presidentistämme. Sauli Niinistö ei mielistele eikä kumartele, mutta ei hän myöskään heristele sormeaan suuren naapurimaan suuntaan.

 

Nykyinen pääministerimme on suhteellisen kokematon pääministerin suuriin saappaisiin, joihin hän on nyt solahtanut. Harrastuksistaan päätellen hänessä on aimo annos triathlonottelijan suoraviivaisuutta. Tämä tyylilaji ei kuitenkaan sovi valtakunnan huipulle ohjenuoraksi. Politiikassa ei päästä maaliin voimalla ja kestävyydellä – varsinkaan kun on pienen valtakunnan poliitikko, jolta puuttuu sotilaallinen selkänoja lähes kokonaan. Sen sijaan maltti ja kärsivällisyys ovat valttia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (47 kommenttia)

Jaakko Paasonen

Voihan vitalis ja US/puheenvuoron otsikot. Alkaa jo oikeesti hymyilyttää. A Stubb "ärähtää" ja T Soini "astuu ulos kaapistaan". mm.Siinä otsikot joita vertailemalla voi vetää jonkinasteisen ennakkoastelman v.2015 kevätvaalien mediapainotuksista lööpeineen.
Stubbi osaa kyllä ärähtää mutta silloin tämä Suomen Kokoomus/twiitti pääministeri päästelee suustaan; voi Veetä ym. stubidoa.
Ainakaan tääläpäin Suomea ei äänestämässä käyviin tuollainen otsikointi vaikuta.
Usottako työ ? ;-)

Tapio Vehmaskoski

Herra meitä varjelkoon tyhjäpäisyydeltä erityisesti pääministeriyden ollessa kysymyksessä. Käytöstavatkin olisivat suotavia, vaikka lusikka ja haarukka pysyisivätkin kädessä.

Munatkoon Stubb vain itseään, mutta älköön meitä muita. Turvan soitto ja pään aukominen ei ole diplomatiaa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mä olen sitä sukupolvea joka on nähnyt Väyrysen estottoman nöyristelyn itänaapurin edessä ministerikausinaan ja sitä muistellessa hävettää niin ettei veri kierrä.
Tietty pitää tajuta vastakkaisiakin mielipiteitä; suomettumisesta ei ihan helposti parane jos siihen on joskus sairastunut.

Hyvä kannannotto Stubbilta. Kun suun avaa, pitää sieltä tulla ulos kanta. Eikä mitään epäselvää kiemurtelua jota on nähty ihan liikaa.

Kun Eestin, Englannin, Saksan tai jonkun muun ministerit ja poliitikot sanovat noin, pidetään sitä meilläkin suoraselkäisyytenä, mutta kun oma pm sattuu sanomaan asian niinkuin se on, niin sittenkö pitäisi katua ja pyytää anteeksi?

Käsittääkseni myös Venäjä ymmärtää ja arvostaa enemmän suoraa puhetta ja rehellisyyttä kuin hyödyllisten idioottien myötäilyä.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Tuotanoin, tuossa hiukan toistakymmentä vuotta sitten edellinen tasavallan presidentti vihjaisi YK:ssa pitämässään puheessa, että jotkut eivät olleet toimineet ihan kansainvälisen lain mukaan, kun erääseen Persianlahden valtioon tupsahti parisataa tuhatta aseistettua vierailijaa, ja vierailun päätteeksi entinen valtionpäämies roikkui kaulakiikussa.

Tuosta vihjauksesta jaksettiin messuta monta vuotta, kun sellaiset törkeydet olisi saanut kuulemma jättää sanomatta.

Nyt ei oikein ymmärrä. Onko kansainväliseen lakiin ilmestynyt uutena kohtana se, ettei toisten valtioiden sisäisiin asioihin saa puuttua, sotilaallisista operaatioista puhumattakaan? Vai onko niin, että kansainvälistä lakia tulkitaan eri tavoin, riippuen siitä, kenestä on kyse? Vai onko siellä laissa poikkeus, jossa puuttuminen sallitaan jos vain muistaa huutaa "terroristi" tai "joukkotuhoase", ennen kuin hyökkää?

Muistaakseni noista mainitsemistasi "suoraselkäisistä" ainakin Eestin ja Englannin asevoimat ottivat osaa tuohon taannoiseen vierailuun. En kylläkään muista että olisimme asettaneet vaikkapa Virolle pakotteita.

Ja niille, jotka jaksavat lukea loppuun saakka ennen kuin alkavat kommarilässytyksen: Venäjän toiminta Ukrainassa ei ole millään muotoa hyväksyttävää. Sen tuomitseminen ja pakotteiden asettaminen vain herättäisi vähemmän myötähäpeää, jos kansainvälinen laki ei olisi löytynyt oman maiharin alta silloin kun omat joukot ovat vasta saaneet edellisen valloitusretken päätökseen.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Jos puhumme samasta konfliktista niin siinähän vapautettiin Kuwait joka oli miehitetty ja saman konfliktin lopuksi jätettiin miehittäjävaltion päämies jatkamaan hommissaan. Kaikki tämä tehtiin ihan ilman Natoa.

Kaulakeinuun tuo ketku ja kurdien kaasuttaja pääsi omiensa toimesta sitten ihan eri sodassa.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Toivoisin, että olisit oikeassa...

On kyllä olemassa jokin välimuoto (useitakin) suomettumisen ja estottoman totuuksien laukomisen välillä. Mikään viime aikoina nähty ei viittaa siihen, että Venäjä ja Putin kunnioittaisivat sellaista "rehellisyyttä", joka poikkeaa jyrkästi heidän omasta näkemyksestään.

Sitäpaitsi suurvallan arvovalta ei siedä sitä, että piskuinen naapuri tulee neuvomaan. Diplomatian soveltaminen ei suinkaan tarkoita "hyödylliseen idiotismiin" sortumista.

Jos Eesti, Saksa tai Englanti ovat "suoraselkäisiä" - me emme joudu siitä maksamaan, mutta oman ministerin vastaavasta mahdollisesti kyllä. Lisäksi on huomattava, että mainituilla valtioilla on Nato-tuki takanaan. Sen turvin on helpompi huudella.

Toivoisin Stubbilta ja hänen tukijoiltaan vivahteiden tajua.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kiitos vastauksesta,

Itse en kokenut Stubbin sanomisia ollenkaan liian voimakkaina vaan tilanteeseen sopivina. Venäjän toimet joko hyväksyy tai ei hyväksy. Siinä välissä ei ole harmaata vyöhykettä jota koristella kaunolausein. Sanoman pitää tulla ymmärretyksi käytetyistä kielikuvista huolimatta.

Jos Suomi tai joku muu eurooppalainen valtio joskus joutuu Ukrainan kaltaiseen kurimukseen, toivon muilta valtionpäämiehiltä jämäkkää kannanottoa ja toimenpiteitä. Sitä ei saa jos ei ole itse valmis sitä antamaan.

Se mistä ollaan yhtä mieltä niin Nato on turvatakuu.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #15

Ainoa mistä se on takuu on se, että me saadaan ensimmäisenä ydinkärjet niskaamme ku ollaan liian lähellä Pietaria, jos me täällä NATO:illaan.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #18

Jos Suomi liittoutuu Venäjää vastaan, eivät he meitä enää elätä vaan käyvät viholliksi. Suomea on varoitettu. Ketola on sitä sukupolvea, joka ei näe mitä tapahtuu Georgiassa, Ukrainassa tai Tsetseniassa. Hän luulee olevansa kovempi kuin tsetseeni tai ukrainalainen. Pullamössösukupolvea. Stubbin kanssa käsi käjessä, ei ne meillä mitään mahda. Stubb on nähnyt venäläisen katselevan häntä konepistoolin takaa. Eikä mitään oppinut.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #22

Mä taidan Laine olla sua vanhempaa ikäluokkaa enkä tähän mennessä ole oppinut pelkäämään ketään kansalaisuutensa perusteella.
Pitäiskö kommentistasi viisastunena ruveta pelkäämään Venäjää tai tsetseenejä vaikka näiden jälkimmäisten maineen taistelijoina legioonassa tai neuvostoarmeijassa palvelleiden tuttavien kautta tiedänkin. Mitä pitäisi pelätä?

Mulla on vielä hentoinen usko siitä että osaisivat elää ihmisiksi vaikka päivä päivältä sitä uskoa koetellaan kaltaistesi taholta. Kåy joskus Suomessa. Ei tämä mikään Amerikka ole.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #25

Ajattelit että sopu säilyy, kun liittoutuu amerikkalaisten kanssa venäläisiä vastaan. Ja kun et pelkää, niin liittoudut. Sehän on loogista. Eiköhän Putin kannata ottaa tosissaan.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #27

Henkoht suosittelen liittoutumista mieluummin länsimaiseen arvoyhteisöön ja tasavertaisten suhteiden ylläpitoa kaikkiin ilmansuuntiin. Suomettuminen jätti pahat arvet: halutaan ymmärtää Venäjän lapsiasiamiehen kantaa ja ilmatilanloukkauksia mutta paheksutaan omn pääministerin rehellistä puhetta. Olisiko Stubbin pitänyt lahjoittaa Putinille kissanpentu niiniuin Halonen teki (taas alkaa ahdistamaan)?

Aina sitä oppii uutta mutta millä tavalla Venäjä aikoo nyt sen sovun rikkoa sihen yhteisöön kuuluvien länsinaapuriensa kanssa

Tietenkin valinta on omamme. Vaihtoehto on liittyä itäiseen ja olla mukana sitten rikkomassa sopua sihen länsimaiseen.

Se valinta on ihan suomalaisten omissa käsissä. Ei se pelkästään siitä Venäjän elättinäkään olemisesta riipu vaikka sellaisen olotilan olet täällä heittänyt.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #28

Tuo läntinen arvoyhteisö (mikä vitsi) tunkeutui Ukrainaan tavoitteena heikentää Putinin asemaa. Putin vastasi avaamalla kehyspankin kiinalaisten ja intialaisten kanssa.

Kannattaa miettiä mitä tuo arvoyhteisö on tehnyt ja kenen toimesta. Kuka maksaa sijoittajien tappiot ja mihin rahat virtaa tukipakeiteista. Keiltä Suomi lainaa ja minkä vuoksi. Sitten kun nuo asiat selkiintyy kannattaa pohtia kenen taisteluja taistellaan.

Ruotsi on jättäytynyt ulkopuolelle. Ruotsalaiset eivät saa huippuvirkoja EU:sta. Ruotsalaiset hoitavat omat asiansa, eivätkä sodi muiden sotia. Meillä elintaso tulee laskemaan. Ilman yhtään laukausta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #31

Ei kannata ohiselittää vaan kun sullakin tuntuu olevan ensikäden lähteet niin millä tavalla se Venäjä nyt aikoo rikkoa sovun länsinaapureidensa kanssa, niinkuin itse kerroit.

Konkretiaa, mies, konkretiaa

Ohiselitykset usa sitä usa tätä ei auta kun halutaan arvioida nimenomaam Venäjän toimintaa.

Pasi Pekkinen Vastaus kommenttiin #31

>Meillä elintaso tulee laskemaan.

"Jukka Laine" - tarkoittanet Venäjällä?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu Vastaus kommenttiin #22

"Jos Suomi liittoutuu Venäjää vastaan, eivät he meitä enää elätä vaan käyvät viholliksi."

Suomi ei liittoudu ketään vastaan,vaan suomen puolesta,joka tuntuu kommunisteille olevan mahdoton asia,siis toimia suomen,eikä kremlin puolesta maanpuolustuksen osalta

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #15

"Venäjän toimet joko hyväksyy tai ei hyväksy. Siinä välissä ei ole harmaata vyöhykettä jota koristella kaunolausein. Sanoman pitää tulla ymmärretyksi käytetyistä kielikuvista huolimatta."

Kyllä ei-hyväksymisen voi tuoda esiin kovin eri tavoin. Viesti kyllä ymmärretään, vaika se ei olisi loukkaavan suorasukainen.

"Jos Suomi tai joku muu eurooppalainen valtio joskus joutuu Ukrainan kaltaiseen kurimukseen, toivon muilta valtionpäämiehiltä jämäkkää kannanottoa ja toimenpiteitä. Sitä ei saa jos ei ole itse valmis sitä antamaan."

Kurimuksessa emme tulisi saamaan juuri mitään konkreettista apua - sanoipa Stubb nyt asioita miten suoraan tahansa. Mutta suorat puheet ovat omiaan viemään meitä kohti kurimusta.

"Se mistä ollaan yhtä mieltä niin Nato on turvatakuu."

Hyvä näinkin.

Jukka Laine

Venäjä ja venäläiset elättävät Suomea ja suomalaisia. Ilman Venäjää minä ainakin olisin köyhä kuin kirkonrotta. EU elättää virolaisia ja maksavat virolaisille Venäjä vastaisesta politiikasta. Käymmekö me EU:n eläteiksi virolaisten tapaan?

Venäjä ymmärtää hyvin Yhdysvaltoja ja suoraa puhetta. Siksi he ovat liittoutuneet Kiinan ja Intian kanssa. Tavoitteena padota Yhdysvaltojen taloudellista valtaa maailmantaloudessa. Suomen vastustelu on kuin kärpäsen kakka hyökkäisi karhun kimppuun.

Tietysti on vaikea käsittää maailmanjärjestystä, kun veri ei kierrä.

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Hyvä Tomi Ketola

Venäjä nimenomaan ymmärtää ja arvostaa suoraa puhetta, ja siellä lisäksi käytetään yli äyräiden loiskuvaa kieltä diplomatiassakin. Hyödyllisiä idiootteja, joita Suomessa kyllä uusiutuvana luonnonvarana riittää, venäläiset edelleen Molotovin tavoin naureskelevat ja halveksuvat. YYA aikana, jona kaupankäyntikin oli täysveristä politiikka, venäläiset arvostivat suomalaisia teollisuuspamppuja, koska tiesivät heidät kunnon luotettaviksi kokoomuslaisiksi eikä kieppuviksi SKDL:n tuuliviireiksi.

Stubbin syyttelyn sijaan pitäisi ihmetellä suomalaisen median skandaalinhaluista otsikointia ja älyttömiä ylilyöntejä. Jos lehti otsikoi - Stubb ärähti, se ei tarkoita että Stubb olisi ärähtänyt. Stubbin asiallisissa sanoissa ei ole mitään sopimatonta, kuten oli esim. liittokansleri Merkkelin ihmettelyssä, ettei Putin vaikuta olevan aivan tolkuissaan. Putin kuitenkin näyttää edelleen arvostavan Euroopassa eniten em. rautarouvaa.

Oma kokemukseni Venäjältä tukee sitä, että pitää uskaltaa olla suora, voimakas ja asiansa takana. Tässä kiistellyssä asiayhteydessä Suomi on EU-valtio ja sen yhteisen ulkopolitiikan takana. Ja koska kansainvälinen oikeus on olemassa ja valtioiden pitäisi elellä sen mukaan, olisi tosi suomettunutta jänishousuisuutta olla toivomatta Venäjänkin sitä kunnioittavan ja jopa noudattavan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Sitä paitsi valtiojohdon taholta on jo aiemmin sanottu mm.:

Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Venäjän toiminta Krimillä on vastoin kansainvälistä oikeutta.

http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2014/03/02/pres...

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Venäjältä vaaditaan nyt uskottavia toimia Itä-Ukrainan separatisteille kulkevan tuen katkaisemiseksi ja rajan valvomiseksi.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/usan-u...

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Ketola: "Mä olen sitä sukupolvea joka on nähnyt Väyrysen estottoman nöyristelyn itänaapurin edessä ministerikausinaan ja sitä muistellessa hävettää niin ettei veri kierrä."

Mene hyvä mies nopsaan lääkärille jos veri ei kierrä. Siihen on kyllä lääketieteelliset syyt. Tai jospa veri kuitenkin kiertää ja kyseessä on tässäkin tapauksessa vain vilkas mielikuvituksesi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kekkosen ja Väyrysen tutkapari pilasi Suomen maineen vuosikymmeniksi. Stubb lapioi pois suomettumisen haisevaa perintöä, se olisi pitänyt tehdä kauan sitten.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Olen huomannut, että harva poliitikko tai muu kansalainenkaan kiinnittää huomiota, mihin suuntaan Putin neuvonantajineen suuntaa vastapakoitteet. Ne suuntautuu niihin ns. heikompiin maihin ja tuotteisiin, joilla voidaan tehdä taas "hyvää sisäpolitiikkaa" (Baltian maat, Puola, Moldova, Ukraina jne). Sellaiset maat kuten USA, Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Italia jne. jätetään mieluummin sananhelinään (median kontolle). Teknologian hallitsijat (joista koko Venäjän teollisuus on todella riippuvainen, ja osuus, jonka korvaaminen ei onnistu edes Kiinan avulla)jätetään mieluummin rauhaan. Mihin Suomi, Ruotsi ja Tanska sijoittuu? Taitaa olla siellä heikkojen maiden listalla. On hyvä, että poliittinen johtomme puhuu suoraan ja EU:n tulisi kyllä ottaa selvästi yhteinen kanta myös vastapakoitteisiin. Mielestäni poliittisen johdon yli puoluerajojen, tulisi ottaa selkeästi yhteinen näkemys. Putinille tärkeää on saada maat rakoilemaan ja erityisesti EU. Nyt on suuri mahdollisuus tehdä sellaisia strategisia virheitä, että niistä ei selvitä operatiivisilla tempuilla kymmeniin vuosiin. Löytyykö eduskunta, johon kansa (suuri enemmistö) voi luottaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ehkä Suomi ja Eurooppa on joskus saanut liikaa siedätysoitoa, eivätkä ne näin ollen osaa toimia itsenäisesti, kun on sen toiminnan aika. Odotetaan jotain toinen toisiltaan, samalla kun Venäjä jo toimii.

Itäinen Eurooppa (erityisesti Baltia ja Puola) näyttää oppineen läksynsä kertaheitolla ja kantapään kautta. Suomi elää osittain YYA-hengessä ja odottaa vanhoja saunapalavereja. :D

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Suomi elää osittain YYA-hengessä ja odottaa vanhoja saunapalavereja."

Niin taitaa elää. Kuitenkaan Stubbin suorasuulinja ei ole mielestäni oikea sekään. Jostakin näiden ääripäiden välistä se sopiva linja löytyisi. Kuten kirjoitin, kannattaisi ottaa mallia presidentti Niinistön punnituista, mutta silti suoraselkäisistä puheista.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Stubb voisi ottaa mallia Putinista, jonka maltti ja kärsivällisyys kestivät usean vuoden ajan, ennen kuin hän noin vuonna 2007-08 alkoi toteuttaa suurta suunnitelmaansa hieman Stalinin mallin mukaan:
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4242...
:-)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

No mutta eikö Stubb nimenomaan alkanut itsekin toteuttaa suurta suunnitelmaansa juuri 2007–2008? Oppia on siis jo yritetty ottaa, maltista en tosin oleihan varma...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Pitänee vain toivoa, ettei Stubb ota toiminnan mallia siitä Stalin-osastosta... :D

Käyttäjän saritenhunen kuva
sari tenhunen

Tomi Ketola etkö ole huomannut, että olemme edelleen suomettuneita, nyt ollaan rähmällään länteen - EU:n tiukassa ohjauksessa, USA:n komentamana. Stubb unohtaa USA:n ja EU:n osallisuuden krisiin, joten lausunto ei voikaan olla totuudenmukainen. Suoraselkäisyys ei ole suorasanaisuutta. Pääministerin pitää osata sovittaa sanansa niin, etteivät ne vahingoita Suomen etua.

Käyttäjän olliripatti kuva
Olli Ripatti

Onko tätä niin vaikea ymmärtää? Tietenkin Stubb käyttäytyy provosoivasti ja jopa hyökkäävästi Venäjää kohtaan. Toiveena nimittäin on että Venäjä provosoituisi tästä samalla mitalla ja jopa uhkaisi Suomea pääministerin puheiden vuoksi. Kokoomuksen puoluetoimisto on nimittäin järkeillyt että tämä on ainoa tapa saada suomalaiset Nato-myönteisiksi; Venäjän suoranainen uhkaus meitä kohtaan. Tämä on aivan päivänselvä toimintamalli jota Kokoomus on ajanut jo monta monta vuotta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Oletko tosissasi? Tuohan olisi sulaa hulluutta. Luulen, että kyseessä on vain hyväuskoinen ajattelemattomuus ja kokemattomuus.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Sehän on Putinin toimintamalli: provosoida toinen esim. väitteillä venäläisvähemmistöön kohdistuvasta sorrosta.
Toimii aika monessa paikassa - itse asiassa se on nyt virallisesti liitetty "kaikkialle" maailmaan koskemaan tätä ideaa. Viimeksi Ukrainaan.
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/606948/Venaja+va...

Eri kansoilla on vain eri näkemys sekä historiasta että omista oikeuksistaan. Sellainen on sopivaa maaperää kylvää eripuraa tarvittaessa minne tahansa:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Viron+venäläisillä+on+paha+asenneongelma/HS20101030SI1MA01ntq

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #43

Totta, se on Putinin toimintamalli. Mutta mikä sopii Juppiterille, ei sovi Härälle, sanoivat vanhat roomalaiset.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #44

Samaa mieltä.
Tätä Venäjän toimintamalliin EU:lle ja sen jäsenille soveltuvaa yhteistä EU-USA-Venäjä politiikkaa käsiteltiin jo 2007 haastattelussa (Kauppi/Helme):
https://www.youtube.com/watch?v=zzD28QrTK5Q

Siis ennen Georgian ja Ukainan tapahtumia. "Vanha" ja "uusi" Eurooppa etsivät yhä toisiaan, sillä niillä on eri historia, sijainti, asema ja eri riskit.

Jukka Laine

Liittymällä Natoon liitytään BRICS maiden vastustajaksi. Eikö sitä täällä vielä käsitetä. Yhdysvallat pelkää menettävänsä Euroopan ja jäävän yksin taloussotaan Kiinaa, Intiaa, Venäjää, Etelä-Afrikkaa ja Brasiliaa vastaan. Ja keitä liittyy joukkoon vuonna 2016.
Onko Suomella varaa edes leikkipuheissa liittoutua Venäjää vastaan sotilaallisesti?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Yhdysvallat ei todellakaan pelkää menettävänsä Eurooppaa vaan haluaa, että Eurooppa rupeaa ottamaan suuremman vastuun omasta turvallisuudestaan.

Jukka Laine

Jos Eurooppa kääntää selkänsä tai Ranska ja Saksa USAlle, niin keitä USAlle jää kumppaneiksi taloussodassa?

http://www.scmp.com/news/world/article/1554992/bri...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Bricksin mobiili markkinointiosasto liikkeellä? Huonosti ovat seuransa valinneet, mielestäni. Kyse on arvovalinnoista. Ihan äkkiä en keksi miksi Suomen pitäisi kuulua samaan blokkiin Pohjois-Korean kanssa.

Veikkaan että Valko-Venäjä tai Brasilia on ensimmäinen joka sanoo vamanos. Kiina kypsyy jossain vaiheessa länsinaapurinsa joutsenlauluun ja ottaa sen mitä otettavissa on.

Meillä tietty opositioppuolue tiesi että on aivan selvää että Kreikka romahtaa ja EU hajoaa jo 2011. Veikkaan tuolle toiselle blokille lyhyempää elinikää.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

No nythän pääsi Jukka Laineelta melkoinen päästö (# 23.). Ei Nato julistaudu kenenkään viholliseksi eikä lähtökohtaisesti pidä ketään vihollisenaan, toisin kuin väität.

http://atlanttiseura.fi/nato/

Liittoutuminen Pohjois-Atlantin liitossa palvelee kunkin jäsenmaan turvallisuutta ulkoista hyökkääjää vastaan, ja mm. YK:n peruskirjassa tunnustetaan kaikille maille oikeus itsepuolustukseen.

Liittymällä Natoon Suomi saa liittouman turvatakuut ja sitoutuu itse antamaan ne liittolaisilleen välttämättömäksi katsotulla tavalla. Ei siinä oteta kantaa siihen, kuka hyökkääjä on. Eri asia on sitten, jos joku hyökkäyshenkinen valtio suuttuu siitä, että hyökkäämistä vaikeutetaan.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Pekka Pihlannon blogi koskee sitä, millainen diplomatia on Suomen etujen mukaista.

Nähtävillä ei ole videota Stubbin sanatarkoista ilmauksista eikä ruumiin kielestä, joten jää todella riippumaan toimittajasta käytetäänkö ilmaisua "ärähtää", "ilmaista vakava huolensa", "pahoitella", "esittää pettymyksensä" jne.

Stubbin ilmaisemat faktat vastaavat sitä, mitä länsimainen media on kertonut tapahtuneesta:

1) Venäjä on valloittanut suvereenin maan eli Ukrainan aluetta
2) Venäjä ei ole tehnyt tarpeeksi separatistien hillitsemiseksi Itä-Ukrainassa
3) Venäjä on osallinen separatistien pudottaman malesialainen matkustajakoneen tapaukseen.

Ajatellaanpa asiaa viestin vastaanottajan, Putinin johtaman Venäjän Federaation hallinnon kannalta.

Kontekstina on EU:n toistaiseksi sotilaallisesti liittoutumattoman jäsenmaan, rajanaapuri Suomen mielenilmaisu.

Saako Suomi olla tapahtuneesta jotakin mieltä?
Saako Suomi olla siitä eri mieltä kuin Venäjä?
Saako Suomi yksilöidä, mitä se pitää sopimattomana Venäjän toiminnassa?
Vai pitäisikö Suomen teeskennellä tietämätöntä, välinpitämätöntä, tai selitellä parhain päin kaikki tietoonsa saamat Venäjän teot?

Onko parempi, että naapuri mielistelee vai sanoo rehellisesti asian ytimen? Kumman tyyppinen naapuri on Venäjän kannalta pitkän päälle luotettavampi?

Toki Suomen Venäjää kohtaan muuttunut politiikka tarvitsee perustelut -- eiväthän pakotteet ole kuuluneet maiden väliseen suhteeseen aiemmin. Perustellaanko asia yksiselitteisesti ja ymmärrettävästi, vai arvoituksellisen epämääräisesti ja koukeroisesti? Liitetäänkö asiaan pönötystä ja liturgista pokkurointia? Annetaanko ymmärtää, että Venäjä on hyvä vain, ja tekee vastaisuudessakin kaikessa ihan niinkuin hyvä tulee?

Päämääränä pakotteilla on normaaliin päiväjärjestykseen paluu Euroopassa, jolloin 3) -tyyppiset tapaukset eivät enää toistu, 2) -asiassa Venäjä auttaa Ukrainan olojen vakauttamisessa ja vähentää ihmisuhrien määrän lisääntymistä, ja 1) -kohdassa Venäjällä on tilaisuus palata mm. ETY-asiakirjassa yhteisesti sovittuihin menettelytapoihin alueellisten kiistojen ratkaisussa, kansainvälisen oikeuden loukkaamisen sijasta.

Pakotteet on tarkoitettu tilapäisiksi, ja purettaviksi heti jos Venäjä ryhtyy yhteistyöhön sen sijaan, että se näyttää heittäneen silppuriin pelisääntökirjan vakiintuneista toimintatavoista kansainvälisessä yhteisössä. Läntisen yhteisön pyrkimyksenä on auttaa Venäjää kehittymään oikeusvaltioksi ja toimivaksi markkinataloudeksi, mutta Putin näyttää mieluummin korostavan nationalismia ja suurvaltapyrkimyksiä keinoista piittaamatta. Se ei kyllä ole Suomen edun mukaista.

Takavuosina Suomella oli ulkoministeri, joka jossakin kriisissä uskaltautui änkyttämään jotain niinkin rohkeaa kuin "vetoamme kaikkiin osapuoliin". Tehoaisikohan se Venäjään paremmin?

Stubb noudatti persoonallista tyyliään, joka voi joittenkin mielestä olla ärsyttävä, mutta asiaa hän ei jättänyt epäselväksi. Lyriikan ja koreografian laadusta, foorumin valinnasta lavasteineen ja kuvakulmineen, vielä puvustuksestakin voi antaa dramaturgisia tyylipisteitä kukin makunsa mukaan, ja kukin toinen ministeri olisi totta kai tehnyt sen eri tavoin persoonansa mukaan. Pääasia kuitenkin on, että tehtiin tiettäväksi se mitä tehtiin.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Venäjä tietää hyvin, mitä mieltä EU ja sen jäsenmaat ovat Ukrainan ja Krimin tapauksista. Stubbin esiintymisen tuloksena Venäjän informaatio asiasta ei yhtäään lisääntynyt, mutta ottaen huomioon miten herkkä tilanne vallitsee lännen ja Venäjän välillä, tämä oppimestarimainen esiintyminen ei ollut mielestäni Suomen edun mukaista. Huomattakoon, että Venäjä suunnittelee juuri nyt vastapakotteita. Tämä ei ole lainkaan merkityksetön asia Suomelle ja sen taloudelle.

"Stubb noudatti persoonallista tyyliään".

Siinä se vika minun ja monen muun mielestä olikin. Ei pääministerin virallinen esiintyminen saisi olla mikään epäkypsän persoonallisuuden demonstraatio - silloin ei olla teatterilavalla toteuttamassa itseään, vaan hoitamassa valtakunnan asioita.

"Läntisen yhteisön pyrkimyksenä on auttaa Venäjää kehittymään oikeusvaltioksi ja toimivaksi markkinataloudeksi, mutta Putin näyttää mieluummin korostavan nationalismia ja suurvaltapyrkimyksiä keinoista piittaamatta."

Se virhepäätelmä lännessä on aikaisemmin tehtykin, että Venäjä suostuu pyrkimäään lännen haluamaan suuntaan. Näin ei kuitenkaan ollutkaan. Se on valitettavaa, mutta tosiasia.

Saako Suomi tehdä sitä ja sitä, kysyt. Kuten totesin, presidentti Niinistö (toinen kokoomuslainen) onnistuu lausunnoissaan Stubbia huomattavasti paremmin ja tyylikkäämmin. Hän ei kärjistä tilannetta. Siinä mallia Stubbille.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Stubbin esiintymisen tuloksena Venäjän informaatio asiasta ei yhtäään lisääntynyt, mutta ottaen huomioon miten herkkä tilanne vallitsee lännen ja Venäjän välillä, tämä oppimestarimainen esiintyminen ei ollut mielestäni Suomen edun mukaista."

Venäjän informaatio asiasta lisääntyi ainakin siltä osin, onko Suomi asiassa EU:n yhteisellä kannalla vai yrittääkö se sooloilla nöyristelläkseen Venäjää, joka tunnetusti taktikoi pyrkien lyömään kiilaa EU-maiden väliin ja koettaen vaikuttaa kahdenvälisin suhtein vesittääkseen EU:n yhteiseksi tarkoitettua ulkopolitiikkaa.

Tilanne tuli herkäksi Venäjän hylättyä ETYK:n päätösasiakirjan periaatteet ja annettua tukensa separatisteille, jotka mitä todennäköisimmin syyllistyivät vastuuttomaan lentokoneen alasampumiseen tietämättä, mikä maali heillä todellisuudessa oli. On toki myös mahdollista, että ampujat kuuluivat Venäjän ilmatorjuntajoukkoihin, käskettyinä tukemaan separatistien ilmatorjuntaa.

Pakotteiden tarkoitus on palauttaa Eurooppaan rauhanomaiset menettelytavat valtioiden välisiä ristiriitoja selviteltäessä. Myös Suomen edun mukaista olisi, jos kaikki valtiot Euroopassa palaisivat noudattamaan ETYK:n päätösasiakirjassa sovittuja menettelytapoja raa'an voimankäytön sijasta, josta on jo nähty näin traagiset ja julmat seuraukset täysin syyttömille sivullisillekin.

Pakotteet ja vastapakotteet ovat sittenkin selvästi pienempi paha kuin tulenavaus sotilasaseilla tai sellaisella uhkaaminen. Niiden välimaastoon ei enää kovin monia muita vaikuttamiskeinoja jää, jos diplomatia osoittautuu tehottomaksi kuten se Venäjän suhteen on jo osoittautunut. Pelissä on, ikävä kyllä, panoksena paljon enemmän kuin pelkät valtiontaloudet ja prosentit viennistä. Pahimmillaan joudutaan laskemaan lisää ihmishenkien menetyksiä niin monen matkustajakoneellisen verran, ettemme voi sitä vielä tässä vaiheessa edes arvioida.

"Se virhepäätelmä lännessä on aikaisemmin tehtykin, että Venäjä suostuu pyrkimäään lännen haluamaan suuntaan. Näin ei kuitenkaan ollutkaan. Se on valitettavaa, mutta tosiasia."

On todella pelottava tosiasia, että Venäjä ei haluakaan oikeusvaltioksi eikä demokratiaksi, eikä se kunnioita yksilöiden eikä kansojen oikeuksia elää omaa elämäänsä sivistysvaltioiden tapaan. Surullista, että Länsi on erehtynyt niin pahoin arvioissaan Vladimir Putinista tältä osin.

Jos ensi sijassa vahvemman oikeus ja opportunistinen pelisilmä oman nationalismin palveluksessa johdattaa Venäjän päätöksiä, silloin tilanne muistuttaa sitä historiallista asetelmaa, joka vallitsi Euroopassa Sudeettialueiden Saksaan liittämisen jälkeen. Pohdintaa on jälkeenpäin riittänyt vuosikymmeniksi siitä, milloin Hitler olisi pitänyt pysäyttää -- tänään pohditaan sitä, mihin Putin pysäytetään.

Omasta persoonallisuudestaan ei kukaan meistä pääse eroon; joissakin me koemme olevan ärsyttäviä piirteitä ja toisissa arvostettavia, ja tyylipisteitä voimme sitten jakaa muille kukin omien mieltymystemme mukaan. Diplomatia ei todellakaan ole ensi sijassa persoonallisuuden demonstraatiota vaan valtionjohdon kannan tiettäväksi tekemistä, ja suhteiden joko kärjistyminen tai lientyminen seuraa sitten valtion omaksumasta politiikasta, eikä niinkään persoonasta, joka sen sanoo kameroiden edessä. Sekä Niinistön, Stubbin että Tuomiojan viestit menevät uskoakseni perille Venäjällä aivan tarkoitetun sisältöisinä.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Malttia todellakin tarvitaan.. Näissä asioissa kokemattomuus näkyy.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Omasta persoonallisuudestaan ei kukaan meistä pääse eroon; joissakin me koemme olevan ärsyttäviä piirteitä ja toisissa arvostettavia, ja tyylipisteitä voimme sitten jakaa muille kukin omien mieltymystemme mukaan."

Emme pääse, eikä se ole tarpeenkaan. Mutta ihminen voi parhaimmillaan oppia soveltamaan alalla noudatettavia tapoja ja sääntöjä, vaikka ne olisivat hänen luonteelleen vieraitakin. Vain lapset (ja itsekuria omaamattomat aikuiset) toimivat täysin luonteensa oikkujen mukaisesti, ja monesti se lapsille sallitaankin. Pienissä vivahteissa tietenkin arvioijan henkilökohtaiset mieltymykset ja antipatiat voivat vaikuttaa arviointiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset