Lokari

Keskustan ja perussuomalaisten johtajaongelmat

 

 

Keskustan ja perussuomalaisten gallup-kannatuksen notkahdus herättää kysymyksiä, missä vika. Luulisi, että hallituksen saamattomuus olisi tarjonnut oppositiolle herkullisen kritiikin paikan ja mahdollisuuden kannatukseen nousuun. Eilisessä eduskuntakeskustelussakaan oppositio ei päässyt loistamaan.

 

Eräs syy keskustan ja perussuomalaisten heikohkoon kannatuskehitykseen saattavat olla johtajien terveysongelmat. Nämä ovat yksityisasioita, joten niitä on käsiteltävä julkisuudessa hienovaraisesti, mutta niitä ei voi tosiasioina sivuuttaa poliittista tilannetta analysoitaessa. Gallup-vastaaja voi pitää sairautta heikkouden merkkinä poliittisessakin mielessä. Huippupoliitikolta odotetaan terveyttä ja dynaamisuutta – ja näitä politiikka vaatiikin. Juuri siksi Putin pullistelee lihaksiaan julkisuudessa, ja puhemies Mao teki "uintiennätyksiä".

 

Terveysongelmista kärsivän johtajan ei uskota antavan täyttä työpanosta ajamiensa asioiden hyväksi. Jos johtaja ei voi uskottavasti kertoa, että terveysongelmat ovat nyt ohi, seuraajaspekulaatiot voivat heikentää hänen ja puolueen uskottavuutta.

 

Sekä Juha Sipilän että Timo Soinin  osalta sairaus ja sairausloma ovat luonnollisesti heikentäneet heidän panostaan poliittisessa työssä. Vaikka Soinin sairaus pidettiin salassa tähän asti, moni on ihmetellyt hänen vaisuuttaan ja ajoittaista näkymättömyyttään. Luonnollisesti toipuva puoluejohtaja voi saada myötätuntokannatusta, mutta kokonaisuutena sairauden vaikutus kannatukseen lienee valitettavasti negatiivinen.

 

Keskustalla on toinenkin henkilöongelma, joka on saattanut heikentää puolueen vetovoimaa. Puolueella on kaksi kiisteltyä eurovaaliehdokasta, jotka vaikuttavat mielikuviin puolueesta. Vaikka Paavo Väyrysellä on oma uskollinen kannattajakuntansa, monet leimaavat hänet epäluotettavaksi peluriksi ja pyrkyriksi. Olli Rehn on leimautunut monien silmissä fanaattiseksi EU-virkamieheksi, jolle Suomen etu on toissijainen.

 

Kokoomus on ilmeisesti onnistunut henkilövalinnoissaan näitä oppositiopuolueita paremmin. Niin kritisoitu kuin Jyrki Katainen onkin, hän ja muut näkyvät kokoomushahmot antavat puolueelleen dynaamisen ja nuorekkaan leiman – joidenkin mielestä tosin myös tiimin kokemattomuus korostuu. Tähän nuoruutta ja terveyttä uhkuvaan joukkoon verrattuna keskustan ja perussuomalaisten johtajat joutuvat valitettavan epäedulliseen valoon. Tämä on yksi politiikan ikäviä tosiasioita.

 

Jää nähtäväksi, mitä aikaisemmin vastuunkantoaan mainostaneen pääministeri Kataisen  vetäytyminen yllättäen vastuusta vaikuttaa puolueen nousussa oleville kannatuslukemille. Tämä on joka tapauksessa Kataisen oma valinta –  sairaus ei ole sitä.

 

Sosialidemokraattien kannatus mataa ennätyksellisen alhaalla. Keskeisenä syynä tähän lienee puolueen liian euromyönteinen politiikka, ja ehkä myös Jutta Urpilaisen johtamistyyli. Puheenjohtajakilpailun käynnissä olo ei tilannetta paranna, mutta suotuisaksi koettu puheenjohtajavalinta voi kääntää kannatuksen nousuun.

 

Oli miten oli, nyt kun maamme kamppailee talousongelmien kanssa ja Euroopassa kuohuu, pääministeriksi tarvittaisiin jämäkkä ja kylmähermoinen – sekä realistinen – henkilö. Käsittääkseni presidenttinä meillä on sellainen. Toivottavasti seuraava pääministeri täyttää vastaavat mitat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Eipä tietenkään ongelmia. Vain pieniä haasteita.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Pekka Pihlanto
Suomen valtapolitiikassakin vallitsee tiettyjä, painotuksellisia ristiriitoja niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Puolueiden tulisi nähdä nämä asiat ohi omien intressipanotusten ja pyrkimystenkin. Suomen etu on tärkeintä, jos ollaan isänmaallisia. Sehän on Suomen politiikan päätarkoituskin.

Ensiksikin hallituksen pääpaino on pääsääntöisesti ulkopolitiikassa eli EU-politiikassa niin juridisesti kuin taloudellisesti. Sisäpolitiikka on jätetty täysin rempalleen. EU-politiikasta onkin kysyttävä, mikä on Suomen tuleva linja EU:ssa. Tahdommeko tukeaa liittovaltiokehitystä, yhteistä velkaa eli eurobondeja sekä typerää holtittomien euromaiden jatkuvaa apupakettiohjelmaa vai tuemmeko Suomen sisäistä kansantalouden kehittämistä alkuperäisin no bail-out säännöin? - ELI kukin valtio vastatkoon vain omista veloistaan ja taloudestaan, eikä eurojäsenmaat olisi velvollisia ottamaan toisten maiden velkoja ja taloutta vastuulleen.Sitä ei minkään maan talous kestä pitemmän päälle.

Monet pitävät pankkiunionihankettakin lisäaskeleena liittovaltion suuntaan.

Yhteinen velka on pahasta euromaille EU/EMU:ssa. Sijoittajat ja pankit kantakoot täysin riskinsä ja vastuunsa.

Toisaalta jo EU-äänestyksessäkin tulisi jokaisen tarkkaan miettiä, mille suuntaukselle annamme kannatuksemme. Keskeinen kriteeri pitäisi olla Suomen edun ensisijaisuus verrattuna EU:n etuun. EU:ssa demokratiavajeet, epäoikeudenmukaisuus ja jäsenmaiden kulttuurien epätasoisuus/-epätasa-arvoisuus vaikeuttavat rationaalista ja kestävää talouskehitystä. Nyt vielä Saksan dominointiaema vaikuttaa EKP:nkin ja euromaiden vientikilpailukykyä sitovana inflaation hoito- ja vahvan euron rahapolitiikkajarruna. Yhteinen eurovaltioiden devalvaatiokaan ei siksi onnistu EKP:n toimesta. Deflaatiovaarastakin jo kirjoitellaan ja keskustellaan.

Kolmanneksi Suomessa kunnollinen parlamentarismi ei toimi laajojen monipuoluehallitusten aikana. Oppositio välikysymyksineen on menettänyt täysin merkityksensä. Samoin pääministerijohtoinen hallinto ja presidentin valtaoikeiksien minimoiminen ovat vieneet pattitilanteeseen: Suomen hallinnon suitset ovat kokonaan pääministerin mielivallan alaisina. Vain päämisterin aloitteesta voi hallitus kaatua. EU-edustuskin on liki pääministerin heiniä. Kyllä pääministerin yläpuolellakin pitäisi olla vielä joku valvoja ja vahva presidentti.

Kriisiaikoina vahvan presidentin vaikutusvalta on tarpeellinen kuten myös hallituskriisiaikoinakin. Presidentin pitää olla Suomi-laivan moraalinen kapteeni, kun valtioneuvoston ministerit taktisesti luikkivat pakoon edesvastuuttonmasti hallituksesta. Tuomittavaa ja moraalitonta menoa nyt.

Viittaan Hesarin / B11/MA 14.4.14./ Pekka Pihlannon kirjoitukseen "Vahva presidentti olisi tarpeen". Hyvä, täyttä asiaa oleva kirjoitus!

Kun vielä puolueissa on menossa "vilttiketjujen" vaihtoviikkoja, ei se anna hyvää kuvaa maailmalle eikä kansalaisillekaan päättäjien "rintamakarkuruuteen" verrattavasta moraalista ja vastuuntunnosta.

Tulee mieleen talvisodan aikaisen , tunnollisen presidentti Kyösti Kallion sanat Suomen pankin pääjohtaja Risto Rydille. Presidentti Kallio ojensi pääministeriksi vaatimaansa Rytiä, joka halusi jatkaa SP:n pääjohtajana:
- " SE joka ei isänmaan vaaran (nyt kriisin) hetkellä suorita velvollisuuttaan sillä paikalla, johon hänet katsotaan sopivaksi, on rintamakarkuri." Sattuvasti ja naulan kantaan sanottu!

Rumempi mutta oikea sanonta on myös, että "rotat jättävät uppoavan laivan". Sekin pätee ja sopii nykytilanteeseen erinomaisesti. Voidaan jopa sanoa, että se on yleinen mielipidekin Kataisen "sekoomushallitukselle".

PS. Suomi on niin pieni maa, ettei meillä luulisi olevan varaa keskinäisiin kinasteluihin ja yhteiskuntaa kalvaviin, kieroontuneisiin aatteellisiin politikointeihin, mikäli aiotaan vaurastua ja menestyä maailman markkinoilla ja EU:ssa. Suomen ainoa tie menestykseen on yhteiskunnan eri intressipiirien keskinäinen, yhteisymmärryksellinen yhteistyö ja yhteiskuntasopimus.

Lyhyesti sanoen kansallinen talkoohenki ja yhteisvastuun periaaate: Suomen etu on oltava aina ensisijainen poliittinen tavoite kaikilla politiikkalohkoilla juridisesti talouden ja turvallisuuden suhteen. Kansallinen integraatioaste on oltava mahdollisimman korkea. Lisäksi Suomen tulee aina muistaa geopoliittis-historiallinen asemansa ja arkielämän tosiasiat ja muuttuvat realiteetit. Ja etenkin nykyisen Venäjä-Krim-Ukraina-kriisin vanavedessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset