Lokari

Itsestään selvyyksiä esitetään uutisina

 

On outoa, että nykyisin kelpaa myös itsestään selvyys ykkösuutiseksi, jos sen sanoo merkittävässä asemassa oleva henkilö. Pari esimerkkiä.

 

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen kommentoi sosialidemokraattien heikkoa kannatusta toteamalla, että puheenjohtajan vaihdoksella ei galluplukuja nosteta. Mitä muuta istuva puheenjohtaja voisi asiasta sanoa? Ei hän voisi ryhtyä murentamaan asemaansa toteamalla, että kyllä uusi puheenjohtaja saisi asiat kuntoon. Hyvin mahdollista kuitenkin on, että jos epäonnistunut puheenjohtaja korvattaisiin uudella, kannatus voisi hyvinkin piristyä.

 

Toinen esimerkki on Nokian entisen toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon haastattelulausunto, jossa hän sanoi että hänen on mahdoton uskoa Stephen Elopin olleen Microsoftin kätyri tai Troijan hevonen. Tällainen hyväuskoinen kommentti olisi ehkä ollut perusteltavissa heti Elopin nimityksen jälkeen. Moni kuitenkin epäili jo silloin, että Elop nimenomaan oli Microsoftin kätyri. Nyt kun Nokian matkapuhelintuotannon siirto Microsoftille on tosiasia, epäilykset ovat toteutuneet. Tätä vahvistaa vielä se, että Elop tuli Microsoftilta, ja palaa kotipesäänsä takaisin.

 

Selvää on, että hyvin palkittu entinen toimitusjohtaja ei voi ryhtyä arvostelemaan seuraajaansa salaliitosta. On kuitenkin mahdotonta kuvitella, että suuryhtiöissä ei kyettäisi suunnittelemaan tulevia strategisia siirtoja muutamaa vuotta etukäteen - varsinkin kun asia näytti ja näyttää päivänselvältä ulkopuolisistakin.

 

Ilmeisesti "uutisen" käsite on viime aikoina päästetty väljähtymään. Silloin kun uutista ei tule, ollaan luovia ja tehdään sellainen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Kyllä uutisia on. Vaikka kuinka paljon. Ne ovat vain kaikki sellaisia, ettei niitä voi kertoa. Siksi liibalaaba.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Onhan niitä. Joka päivä sanomalehti tulee täyteen. :-)

Käyttäjän TimoKalliokoski kuva
Timo Kalliokoski

Ei ne ole uutisia, ne ovat liibalaabaa ja propagandaa.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

YLEn (miksei muidenkin tv-kanavien) toiminta alkaa ottaa minua todella päähän. Joka ikinen ilta siellä on pieni ekonomisti- ja poliitikkopiiri latelemassa totuuksiaan. Juhana Vartiainen, Sixten Korkman, Pasi Holm, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Ville Niinistö, Li Andersson jne jne.

"Me ekonomistit" tiedämme. "Meillä päättäjillä" on vastuu. Minua heidän puheensa eivät vakuuta. Kutsuisin suurinta osaa heidän puheestaan epä-älylliseksi, tavallaan epätieteelliseksi ja ideologiseksi jankutukseksi, yhteiskunnan ylätasoja pelastavaksi soopaksi. Ja sitten he vielä uhkailevat, kuten Vartiainen ja Korkman ja nyt myös Urpilainen, demari.

Alan kannattaa lämpimästi sitä, että YLE-vero on lakkautettava. Tuollaista YLEä ei tarvita.

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Suomen ja muiden länsimaiden mediat pitävät meitä ilmeisesti uutispimennossa tai vähintäänkin tylsistyneenä. Jos kuitenkin seuraa vaikkapa itärajan takaa johdettua RT uutiskanavaa, niin tuntuu siltä että etteivät sanat eivät riitä uutisten kertomiseksi; Eikä meinaa pysyä nahoissaan, sillä jatkuvasti sieltä RTstä oppii uutta ja kuulee ennen kuulumattomattomia asioita, joita ei uskalla tänne edes linkata koska ne voisivat jopa rikkoa puheenvuoron sääntöjä. Tämä johtunee siitä että RTssä paljastetaan länsimaissa salatut asiat, joiden takia Snowdenikin ilmeisesti pakeni Venäjälle. Edes maailmanpolitiikan arkipäivää lähetys radiosta ei kerro asioita yhtä intomielisesti.

Hannu Töyri

Ålkää nyt herra Pihlanto tällasia puhuko, tuosta saattaa politiikkaa huonommin tuntevat luulla, että SDP voisi saada paremman puheenjohtajan. Sitä paitsi hän on talousnero. Verkkosukat olivat vasta alkua. Olemme saaneet vakuudet veloille jotka todenäköisesti joudumme antamaan anteeksi. Sote uudistuksesta on tullut sotkua, mutta hitaasti hyvää tulee. Sosiaalidemkraattien kannatus on nousussa, nyt se ottaa vain vähän vauhtia, tuleehan komeampi tähdenlento ellei suorastaan komeetta, heti kun toimihenkilönaiset huomaavat Urpilaisen erinomaisuuden.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset