Lokari

Työn ja pääoman ristiriita voi hyvin

 

Vasemmiston vanha keppihevonen on ollut työn ja pääoman ristiriita. Sosialistien ratkaisuyritys ongelmaan epäonnistui surkeasti, mutta ristiriita on edelleen olemassa ja se on viime aikoina entisestään kärjistynyt.

Globaali markkinatalous ja erityisesti sen finanssisektori ovat ottaneet selkävoiton palkkatyöstä. Tämä näkyy myös meidän taloudessamme. Pääomaa on pitkään verotettu kevyemmin kuin työtä, huipentumana taannoinen yhteisöveron alennus. Paljolti finanssisektorin kriisiyttämän valtiontalouden paikkaamiseksi vaaditaan nyt maltillisia palkankorotuksia tai peräti nollalinjaa.

Työ on siten altavastaajana. Myönnytykset pääomalta torjutaan esittämällä, että jos pääoman käytön edellytyksiä tiukennetaan, työntekijät kärsivät työttömyyden ja yritysten heikentyneen palkanmaksukyvyn muodossa. Tässä on tiettyä perääkin, mutta jokin kriittinen raja lienee jo lähellä tai ylitettykin.

Pääoman voittokulku näkyy valtioiden otteen kirpoamiseen pääoman sääntelystä. Valtiot eivät voi  enää juurikaan hillitä pääomamarkkinoiden ylilyöntejä, kun globaalin talouden "lait" ohjailevat pääomanliikkeitä.

Eräs esimerkki pääoman yliotteesta on finanssi- ja velkakriisien hoito. Kriisien hoitokustannukset on pyritty sälyttämään veronmaksajille ja näin pääosin palkkatyön kontolle. Samalla on pelastettu  pankkeja ja siten pääomaa.

Suomen poliittisessa elämässä tämä kehityslinja on näkynyt vasemmiston kuihtumisena. Monet äänestäjät näyttävät tulkinneen tilanteen niin, että vasemmisto, erityisesti sosialidemokraatit, on hylännyt tärkeimmän kohderyhmänsä työväestön ja tehnyt liikaa myönnytyksiä pääomalle. Tämä on avannut uusia mahdollisuuksia nykyisille oppositiopuolueille.

Vasemmistossa lienee uskottu, että pääoman tukeminen esimerkiksi verohelpotuksin tuo lopulta etuja myös työntekijöille. Edut eivät kuitenkaan siirry automaattisesti, varsinkaan kun palkansaajia puolustamassa ei ole enää vahvoja poliittisia voimia. Kokoomuksen julistautuminen työväenpuolueeksi oli loistava taktinen veto, mutta valitettavasti ainoastaan sitä. Kaikki puolueet väittävät olevansa palkkatyön asialla, mutta käytännössä hyvin harva.

Vaikka asetelma työn ja pääoman välillä on näin epätasainen, pitäisi löytää keinoja, joilla myös pääoma saataisiin osallistumaan nykyistä paremmin lamatalkoisiin. Se takaisi jatkossakin yhteiskuntarauhan, jonka järkkyminen koituisi niin työn kuin pääomankin vahingoksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Susanna Toivonen

Painavaa puhetta professorilta.

Tässä "keventävää" taukomusiikkia.

http://www.youtube.com/watch?v=yiyPCJYjNyI

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Nykyisen markkinatalouden moninaisten kiemuruiden ja uusien muotojen takia
koko pääoman käsite on hämärtynyt. Rahaa voi pelata itsellensä mm. futuurikaupoilla joissa jopa elintarvikkeet voidaan mieltää väliaikaisena pääomana.
Kun ajattelee, että jonkun arvion mukaan maailman yhteenlasketut velat on noin kymmenkertaiset rahavaroihin verrattuna, niin on vaikeata erottaa mikä niistä voisi laskea edes väliaikaisesti potentiaalisena pääomana.
Pääomana toiminut tehdaskin voi olla huomenna tyhjä ja käyttökelvottomana menettänyt arvonsa tuotantovälineenä.

Käyttäjän KaleviOnnela kuva
Kalevi Onnela

Pääoma, finanssisektori tai miksi suurta rahaa nyt nimitetäänkään, on kehittänyt omaksi toimintatasokseen globaalit rahamarkkinat. Sinne eivät yksittäisten valtioiden lait ylety. Tiukan paikan tullen linnoittaudutaan veroparatiiseihin. Kuten Pihlanto kiteyttää; globaalin talouden "lait" ohjailevat pääomanliikkeitä (irti valtioiden kontrollista).

Vaikka pitäisi kehittää ja vaatia keinoja pääomamarkkinoiden ylilyöntien hillitsemiseksi edes Euroopassa, Suomen hallitus on toiminut päin vastoin. Paniikinomaisesti mentiin muiden mukana siirtämään pankkien riskejä Kreikan, Portugalin, Irlannin ja Espanjan lainottamisessa veronmaksajille, jopa rahanpesijät pelastettiin Kyproksella. Tämä markkinoitiin selkävoittona markkinoista, käännettiin musta valkoiseksi.

Sensijaan Suomessa on vanhuuden varaksi säästäneet piensijoittajat kyllä pantu maksamaan korotettua pääomatuloveroa. Ja juhlittu sillä julkisuudessa. Suurpääomaan ei Suomen voimakaksikko Urpilainen-Katainen ylety, ei näytä järin yrittävänkään. Ei todellakaan ihme, että oikeudentuntoiset äänestäjät ajelehtivat.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Juuri näin on meillä menetelty, ja seuraukset pelottavat.

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Tervehdys,

erityisesti kiinnostaisi professori emerituksen päivitetty näkemys parista asiasta:
1) mitä pääoma nykyään itse asiassa on,
2) mitä / ketä pitäisi verottaa, kun puhutaan pääoman verottamisesta.

En kirjaa tähän nyt omia pohjakäsityksiäni johdattelun välttämiseksi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kyllä käsittääkseni perinteiset oman ja vieraan pääoman määritelmät riittävät tämän keskustelun tarpeisiin.

Pääomatulojen verotus olisi pääoman verottamista. Myös uusia verotusmuotoja, kuten transaktiovero, olisi syytä harkita vakavasti.

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Jepsis, kiitos vastauksesta.

Mainitsemasi pääoman käsitteet ovat kyllä kirjanpidosta ja verotuksesta tuttuja, mutta mikä on oikeasti reaalimaailmassa pääomaa?

Yrityksiä syytetään työläisten riistosta pääoman voimin. Tässä ajassa, kun kaikki on velkaa, ymmärtäisin itse pääoman silti netto-omaisuutena. Yrityksessä se tarkoittaisi sitä reaalista rahamäärää, joka jäisi jäljelle, kun kaikki yhtiön vastuut (ml. sidottu oma pääoma) on katettu, ja omaisuuerät realisoitu tai arvostettu käypään arvoonsa.

Otan yksinkertaistetun esimerkin pienyrityksestä:

Yritys ottaa 0,5 M€ lainan 10 vuodeksi 3 % korolla ja rakentaa sillä hallin. Taseessa 0,5 M€ laina ja 0,5 M€ pysyvä vastaava (halli) kuittaavat toisensa. Tosin yrittäjän asuntokin päätyy lainan vakuudeksi.

Tuloslaskelmassa hallin kulut 1. vuonna ovat 35.000 € poisto ja 14.250 € korot, yhteensä 49.250 €.

Rahavirtalaskelmassa yhtiö tarvitsee nettona rahaa 50.000 € lyhennyksiin ja 14.250 € korkoihin, yhteensä 64.250 €.

Edellisten erotus on 15.000 €. Välttyäkseen velkaantumasta lisää, yrityksen on tehtävä vähintään tuon verran nettoa verojen jälkeen, eli verotettavan tuloksen pitää olla 19.868 €. Yritys maksaa veroa 4.868 €.

Pankin korkokate verotetaan yhteisöveroprosentilla osana tilikauden tulosta. Jos pankin korkokate em. lainasta olisi vaikka 2 % , maksaisi pankki korkokatteestaan veroa 2.328 €.

Katsotaanpa yhteiskunnalle tämän 500.000 € velkasuhteen hoidosta 1. vuonna syntynyttä verokertymää:
Pankki 2.328 €, yritys 4.868 €, yhteensä 7.196 €.

Mennään näillä lainan juoksuaika 10 vuotta, maksimipoistoin 7%. Kymmenessä vuodessa yhteiskunta on netonnut tämän lainasuhteen hoidosta 90.777 €.

Lainan loputtua yrityksellä on taseessa 241.991 € rakennus ja saman verran vapaata omaa pääomaa. No nyt jos yritys onnistuu myymään hallin tasearvolla ja maksaa omistajalleen 241.991 € osingon, nappaa verottaja 30% pääomaveron 50.000 € asti ja 32 % sen ylittävältä, eli yhteensä 76.437 €.

Tuon pelkän velkasuhteen hoitamiseksi vaadittu tulos on tuottanut yhteiskunnalle kymmenessä vuodessa myös 78.527 € arvonlisäveroa (24 % kannan mukaan).

Yhteensä yhteiskunta nettosi 0,5 M€ kymmenvuotisen velkasuhteen hoidosta 245.741 €, yrittäjälle harjoituksesta jäi käteen 165.554 €.

Tässä ei ole huomioitu rahan nopeutta, eli pankki on voinut vuosittain lainata uudelleen saamansa lyhennykset sekä nettokorkokatteen.

Mistä tuo 0,5 M€ alunperin tuli? Nykyisen rahateorian ja keskuspankkitoiminnan aikana vaikka siitä, että pankki on arvopaperistanut yrityksille antamansa lainat (ml. tässä esimerkissä annetun lainan), ja myynyt arvopaperit keskuspankille. Keskuspankki on arvopapereita vastaan luonut uutta keskuspankkirahaa tyhjästä.

Missä se pääoma ja yrittäjän riistoase tässä oli?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #10

Hyvä esimerkki pienyrittämisen vaikeuksista, joista olen täysin samaa mieltä. Entisenä verotarkastajana voin sanoa "verot verta juovat".

Oma kirjoitukseni kohdistui ikiaikaiseen työn ja pääoman ristiriitaan, josta sosialistit ovat vaahdonneet omalla tavallaan maailman sivu. Ilmiö kuuluu nykymuotoisten yhteiskuntien rakenteeseen (ellei sitä selitetä pois konseksuksella, yhteistyöllä tai muilla vastaavilla himasmaisilla resepteillä).

Keskityin kuitenkin suuryritysten ja globaalin finanssitalouden maailmaan. Huonosti kannattavassa pienyrityksessä pääoma (miten se sitten määritelläänkin) voi huonosti, mutta toisin on suurissa hyvin menestyvissä yrityksissä.

"Missä se pääoma ja yrittäjän riistoase tässä oli?" Ei sitä siis tällaisessa tapauksessa tietenkään ole. En puhunut, enkä mielelläni puhu "riistosta", sillä se on tunneväritteinen, sosialistien viljelemä propagandatermi. Pyrin jutussani osoitttamaan, että kyseinen ristiriita on nykyisessä globaalissa maailmassa kallistunut finanssipääoman eduksi.

Joskus kuusikymmentäluvulla ja vielä myöhemminkin Suomessa vasemmiston voimien päivinä palkansaajille ulosmitattiin kaikenlaisia etuja, joiden kanssa ollaan nyt liemessä. Yrittäminen oli melkein kirosana monelle. Silloin puntit olivat työn ja pääoman kesken eri asennossa kuin nyt.

Kari Virtanen

Ensiksikin; Pääoma on hyvä ja terve asia, jota tarvitsevat niin sosialistit(jota arvon blogisti tuntuu edustavan), kuin yhteiskunnan ohjailuun vähemmän innostuneetkin.

PP: "Paljolti finanssisektorin kriisiyttämän valtiontalouden paikkaamiseksi vaaditaan nyt maltillisia palkankorotuksia tai peräti nollalinjaa."

KV: Eikö kannattaisi pikemminkin ajatella, että valtiontalouden on kriisiyttänyt lähinnä sosialistinen järjestelmätalous, joka myös käyttää finanssisektoria?

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Ilman muuta pääoma on hyvä ja välttämätön asia. En suinkaan edusta sosialisteja tai sosialismia missään muodossa. Sosialistit pilasivat talouden kaikkialla, missä pääsivät valtaan. En soisi myöskään yltiöliberalismin pilaavan kansantalouksia ja maailmantaloutta.

"KV: Eikö kannattaisi pikemminkin ajatella, että valtiontalouden on kriisiyttänyt lähinnä sosialistinen järjestelmätalous, joka myös käyttää finanssisektoria?"

En tiedä, missä mielessä tämä ajattelutapa kannattaisi. Ei minun tietääkseni EU:ssa tai euroalueella vallitse sosialistista järjestelmätaloutta. Jos meidän maamme talousjärjestelmä määritellään tällaiseksi, se on eri asia, mutta en näe sen mitenkään edistävän keskustelua tai valtion asioiden hoitamista.

Kari Virtanen

Pahoittelen erhettäni blogistin maailmankatsomuksellisesta suunnasta. :(

Voisimmeko kuitenkin ajatella sosialistisesti suuntautuneitten ihmisten kapitalismiakin "järjestelmätaloutena" kuten EU:ssa useimmiten on laita, sensijaan että se olisi kapitalismia tai "yltiöliberalismia"?.

PS. Mielestäni työtä ja pääomaa ei tule laittaa vastakkain, sillä kumpikin hyötyy toisistaan ja tarvitsee toisiaan.
Tästä epäilykseni sosialismista.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

OK, otsikkotermini työn ja pääoman ristiriidasta oli tietenkin lainattu sosialisteilta.

Mielestäni jokainen talousjärjestelmä on tietysti järjestelmä ja sellaisena eräänlainen "järjestelmätalous". "Sosialistinen järjestelmätalous" sen sijaan tuo mieleeni Neuvostoliiton onnnettoman talouskokeilun, josta Venäjä ei ole vieläkään täysin toipunut. Länsimaista talousjärjestelmäämme on kutsutttu sekatalousjärjestelmäksi. Onhan siinä piirteitä niin kapitalismista kuin sosialismistakin. Jokainen tulkitsee sitä mieltymystensä taustaa vasten ja näkee siinä liikaa sitä tai tätä. Niin ymmärrän asian.

"Mielestäni työtä ja pääomaa ei tule laittaa vastakkain, sillä kumpikin hyötyy toisistaan ja tarvitsee toisiaan. Tästä epäilykseni sosialismista." Kumpikin tarvitsee todella toistaan, siitä ei pääse mihinkään. Tämän vastakkainajattelun torjuminen on sinänsä rakentava ajatus, ja kannatettava toive.

Realistisesti ottaen on kuitenkin pakko nähdä työn ja pääoman välisen suhteen (ja niiden edustajien välisten intressien) ristiriitaisuus. Kumpikin taho vetäää kotiinpäin - kuten nähdään työmarkkina- ja muussa politiikassa lähes joka päivä. Jotta tähän tulisi muuutos, pitäisi ihmisen muuttua. Niin kuviteltiin Neuvostoliitossa tapahtuvan, ja puhuttiin uudesta neuvostoihmisestä. Mutta kuinka kävikään?

Positiivinen ajattelu on hyväksi, mutta realismin säilyttäminen takaa sen, että ei ajauduta unelmiin. Esimerkiksi filosofi Pekka Himasen raportit ovat kirkasotsaisen hyväätarkoittavia, mutta vaikeita toteuttaa raadollisessa tosimaailmassa.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Pekka Pihlanto kirjoitti:
"Pääoman voittokulku näkyy valtioiden otteen kirpoamiseen pääoman sääntelystä. Valtiot eivät voi enää juurikaan hillitä pääomamarkkinoiden ylilyöntejä, kun globaalin talouden "lait" ohjailevat pääomanliikkeitä.

Eräs esimerkki pääoman yliotteesta on finanssi- ja velkakriisien hoito. Kriisien hoitokustannukset on pyritty sälyttämään veronmaksajille ja näin pääosin palkkatyön kontolle. Samalla on pelastettu pankkeja ja siten pääomaa.

Suomen poliittisessa elämässä tämä kehityslinja on näkynyt vasemmiston kuihtumisena. Monet äänestäjät näyttävät tulkinneen tilanteen niin, että vasemmisto, erityisesti sosialidemokraatit, on hylännyt tärkeimmän kohderyhmänsä työväestön ja tehnyt liikaa myönnytyksiä pääomalle. Tämä on avannut uusia mahdollisuuksia nykyisille oppositiopuolueille."

Tuossa edellä on erinomaisesti kiteytettynä nykytilanne sekä sen heijastumat Suomen puoluepolitiikkaan. Itse pohdiskelen asioita tässä:
http://timouotila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146509-...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Kiitokset kommentista ja linkistä!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset