Lokari

Kreikan ero: Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä



Kreikan taloudellista ja poliittista tilannetta tarkastellessa tulee mieleen Susikoski-kirjoistaan
tunnetun Mauri Sariolan viljelemä sanonta: ” Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä”. Eli parasta on antaa Kreikan mennä.


Kreikan avuntarve kun näyttää krooniselta. Lisäksi avun ehtona vaadittujen talouden tervehdyttämistoimenpiteiden verkkainen tahti ja suoranainen vitkuttelu osoittavat, että kreikkalaisilla ei ole aikomustakaan irrottautua muiden euromaiden tuen varasta ja ryhtyä itsenäiseen taloudenpitoon.

 

Siten parasta muiden euromaiden kannalta olisi, että Kreikalle annettaisiin lähtöpassit
euroalueesta. Oman valuutan turvin eläessään maa joutuisi itse huolehtimaan taloudestaan ja kilpailukyvystään. Sen, että sääntöjä eroamisesta ei ole, ei luulisi muodostuvan esteeksi  lakeja ja sopimuksia tarvittaessa hyvin luovasti soveltaville EU-päättäjille.

 

Sellaista sopimuspykälää ei myöskään ole, jonka mukaan eurosta eroaminen tai erottaminen
olisi ehdottomasti kielletty. Kun selvästi sovittuja periaatteitakin voidaan jättää huomioon ottamatta, ei ole juridisesti ongelmallista luoda käytäntö tällaisen tapauksen osalta, josta ei ole sovittu, eikä säädetty mitään.

 

Euroalueesta eroamista koskevien sääntöjen puuttumiseen vetoaminen onkin tietenkin vain
tekosyy. Kreikka halutaan pitää mukana hinnalla millä hyvänsä puhtaasti arvovalta- ja poliittisista etulaskelmasyistä - ja myös katastrofin pelosta. Kreikan mukana pitäminen tulee kuitenkin kalliiksi – jos tulee eroamisen aiheuttama kertasokkikin hintoihinsa.


Kuitenkin käy yhä todennäköisemmäksi, että ”parempi kertarutina kuin jatkuva kitinä”
edustaisi tässä viisasta europolitiikkaa. EU:lle tyypillinen viivyttely tärkeiden päätösten tekemisessä merkitsee jäsenmaille kalliiksi tulevaa ”ainaisen kitinän” sietämistä.



 



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Oikein. Toistaiseksi argumentit ovat siinä, että Kreikan ero tulee kalliiksi ja hirmuinen lama. Sen sijaan Kreikan pitäminen väkisin mukana tulee vielä kalliimmaksi ja yhteiskuntarauhakin järkkyy.

Käyttäjän leilamustanoja kuva
Leila Mustanoja-Syysmeri

Minustakin Kreikan tulisi lähteä eurosta as per today. Olihan euromailla aikoinaan varaa kustantaa euroon siirtyminen, mikä ei ollut mikään halpa lysti. Ei Kreikan ero eurosta olisi sen kalliimpaa, uskon minä. Mutta eihän eurokriisissä terveellä järjellä päätöksiä tehdäkään, poliitikot toimivat kuin lammaslauma, rynnäten aina jonkun uuden "ratkaisuehdotuksen" perässä. Ja tulos on se mikä on, valtava sekamelska. Ja kreikkalaiset poliittiset päättäjät nauravat partaansa nykiesssään europäättäjiä naruista kuin sätkynukkeja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset