Lokari

Syrjäytyminen on myös itsestä kiinni

 

Nuorten syrjäytyminen on herättänyt vilkasta keskustelua erityisesti sen jälkeen kun myös presidentti Sauli Niinistö kiinnitti siihen huomiota. Monet pitävät syrjäytymistä lähinnä nuoren itsensä syynä, ja toiset näkevät ratkaisevina tekijöinä olosuhteet, erityisesti yhteiskunnan. Jälkimmäiset uskovat, että ongelma ratkaistaan rahalla. Jokaisen yksilön syrjäytymistarina on varmasti yksilöllinen, mutta ilmiön yleisiä syitä on etsittävä samanaikaisesti sekä nuoresta itsestään että hänen ympäristöstään.

 

Tärkeitä ovat nuoren omat tavoitteet eli se, mihin hän elämässään tähtää ja mitä hän haluaa – vai tähtääkö mihinkään. Jos nuori haluaa menestyä elämässään yhteiskunnan hyväksymällä tavalla, hän pyrkii hankkimaan mahdollisimman hyvän koulutuksen ja työkokemuksen. Tämän motivaation syntymiseen vaikuttavat suuresti nuoren olosuhteet ja ympäristö.

 

Hyvä ja nuorta tukeva koti ja koulu lisäävät hänen mahdollisuuksiaan omaksua itselleen hyödyllisiä tavoitteita sekä onnistua. Hän saa samalla myös eväät välttää elämän sudenkuoppia, esimerkiksi liiallista alkoholin käyttöä ja huumeita. Näin varustettu nuori ei todennäköisesti syrjäydy. Aina suotuisa kotitausta ei kuitenkaan takaa hyvää elämää. Nuori voi kapinoida ja hakeutua esimerkiksi huonon seuran johdattamana syrjäytymisvaaraan johtavalle polulle, vaikka hänen lähtökohtansa olisivat kuinka hyvät.

 

Toisaalta huonot kortit elämän pelissä käteensä saanut nuorikin voi pärjätä, jos hän on jostakin omaksunut elämäänsä myönteiset tavoitteet. On paljon esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat menestyneet elämässään, vaikka heidän sosiaaliset ja sivistykselliset lähtökohtansa ovat olleet vaatimattomat. Luonnollisesti silloin on erittäin vaikeaa, mutta ei mahdotonta omaksua menestykseen tähtäävät tavoitteet ja pitäytyä niissä. Hyvin paljon on lopultakin viime kädessä itsestä kiinni. Nuoren luonteenpiirteet ja lahjakkuus tietysti vaikuttavat. Lahjakas pystyy muita paremmin motivoimaan itsensä ja etenemään epäsuotuisissakin olosuhteissa.

 

Pahimmassa syrjäytymisvaarassa on luonnollisesti nuori, jonka koti- ja muut olosuhteet eivät ole kannustavia, ja jolla ei ole voimia, eikä halua ponnistella näitä syrjäyttäviä tekijöitä vastaan. Jos mitään muutosta ei näissä tekijöissä tapahdu, nuori ajautuu helposti yhteiskunnan ulkopuolelle. Se saattaa olla myös nuoren tietoinen valinta. Hänen huonot olosuhteensa ovat ehkä masentaneet hänet, tai hän saattaa olla ainakin aluksi suorastaan tyytyväinen marginaalissa elämiseen.

 

Miten sitten auttaa syrjäytymisvaarassa olevaa tai syrjäytynyttä nuorta? Tärkeää on kannustaa nuorta tavoitteellisuuteen sekä pyrkiä parantamaan hänen epäsuotuisia sosiaalisia ja taloudellisia olosuhteitaan. Kumpikaan näistä ei ole helppoa varsinkaan silloin, kun syrjäytyminen on jo tosiasia. Nuoren tavoitteellisuutta ja motivaatiota ei juurikaan voitane luoda pelkällä rahalla. Ratkaisu kun on kuitenkin nuoren omien korvien välissä. Yhteiskunnan tuki on kuitenkin tärkeää, sillä se voi kannustaa nuorta muuttamaan elämäänsä ja tarjoaa siihen mahdollisuuksia. Mutta jos nuorelta puuttuu halu siihen, yhteiskunnan raha valuu hukkaan – samoin kuin kannustuskin.

 

Kuka pystyy parhaiten käsittelemään syrjäytymisongelmaa? Varmasti alan ammattilaisilla on runsaasti kokemuksiin perustuvaa tietoa tukenaan. Itse syrjäytynyt on ehkä asiantuntija oman syrjäytymisensä suhteen, mutta ei välttämättä pysty tarjoamaan apua toisenlaisten syrjäytymistapausten varalle. Myös terveen järjen ja oman elämänkokemuksen pohjalta voi tehdä ehdotuksia ongelman ratkaisemiseksi.

 

Nuoren omaa osuutta syrjäytymisessä ja sen ehkäisyssä ei pidä sivuuttaa. Yhtä lailla vahingollista on panna syrjäytyminen pelkästään yhteiskunnan viaksi. Nuori ei ole pelkkä ajopuu kohtalon virrassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Tottakai nuorella on itselläänkin vastuu elämästään, mutta ketä se nuoren syyllistäminen auttaa?

Nämä nuoret pitää saada takaisin yhteiskunnan piiriin, riippumatta siitä mistä heidän syrjäytymisensä on johtunut.

Oleellista ei ole etsiä syyllisiä, vaan etsiä keinoja miten syrjäytyneet nuoret saadaan takaisin.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Pekka Pihlanto> ....Tärkeitä ovat nuoren omat tavoitteet eli se, mihin hän elämässään tähtää ja mitä hän haluaa – vai tähtääkö mihinkään. Jos nuori haluaa menestyä elämässään yhteiskunnan hyväksymällä tavalla,....

----------------------------

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Tilanne voi olla sellainen että nuorella ei ole tavoitteita tai ne ovat perin hatarat. Voi olla myös niin että nuori ei halua menestyä yhteiskunnan hyväksymällä tavalla.
Vaikuttaa myös siltä että yhteiskunnassa alkaa olla ongelmia, joita ei rahallakaan voi korjata (huumeiden käyttö, alkoholismi, ehkä eräät mielisairaudetkin).

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Ei kysymys ole kenenkään syyllistämisestä, vaan syrjäytymisen syiden analysoinnista. Ellei tiedetä ongelmien syitä, ei kyetä myöskään korjaamaan niitä. Ei kaikkia syrjäytyneitä saada samoilla keinoilla takaisin yhteiskuntaan.

On myös kysymys ennaltaehkäisystä: kun levitämme tietoa syrjäytymisen syistä, voidaan ehkä estää joitakin syrjäytymistapauksia.

Sivumennen sanoen yhteiskunnissa on nykyisin vallalla suorastaan hysteerinen syyllistämisen pelko, mikä on omituista. Finanssikriisin yhteydessäkin toisteltiin, että ei tässä olla syyllisiä etsimässä. Eli ahneet finanssipankkiirit saisivat jatkaa puuuhiaan "syyttöminä" kuten ennenkin.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Hyvä analyysi.

Syrjäytyminen käsitteenä on kuin elämä itse. Meistä jokainen on syrjässä jostakin, omasta tai muusta syystä. Toisilla noita kohteita on enemmän, toisilla liikaa.

Ei elämääkään ratkaista tekemällä käsikirjoitus ja sitten viemällä rooli läpi. Syrjäytymistäkään ei ratkaista jollakin 'syrjäytymisen ratkaisulla' vaan yksittäisillä toimilla. Ja niille on parempiakin nimityksiä kuin tuo kaiken kattava syrjäytyminen.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kukaan ei ole oikeastaan selittänyt mitä se sana 'vastuu' tarkoittaa.

Wikisanakirja sanoo:

"[vastuu=] se, että jonkun täytyy vastata jostakin, ottaa jonkin asian toteutumisesta syy niskoilleen"

englanninkielisistä käännöksistä:
charge = valtaa
responsibility = pakko
liability = syyllisyys

Jos sanotaan että syrjäytyneellä on "vastuu" omasta toimeentulostaan, niin tarkoitetaanko sillä, että:

a) hänellä on valta päättää siitä mistä saa toimeentulonsa
b) hänen on pakko hankkia toimeentulonsa
c) hän on syyllinen siihen, ettei hän tule toimeen

?

Eerikki Perälähde

On todella huolestuttavaa kun nykyään ei näytetä edes ymmärtävän mitä vastuu tarkoitta edes sanana. Mutta toisaalta se on tässä hyvinvointiyhteiskunnassa ymmärrettävää, kun kenenkään ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut ottaa vastuuta mistään, edes itsestään.

Joidenkin poliittinen agendanhan perustuu juuri tähän vastuun siirtämiseen yhteiskunnalle. Mitä enemmän ihmisiltä otetaan pois vastuuta itsestään ja lähimmäisistään, sitä enemmän holhousyhteiskunnan virkamiehet ja poliitikot saavat valtaa. "Yhteiskunnan vastuuta" ajavat poliitikot siis hamuavat vain valtaa itselleen kansalaisiin nähden.

Ja tuohon sanaan vastuu; se on sitä että ymmärtää itse määräävänsä teoistaan ja niiden seurauksista. Vastuu vaatii siis myös ymmärrystä.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"...vastuu; se on sitä että ymmärtää itse määräävänsä teoistaan ja niiden seurauksista"

Mitähän tällä ymmärryksellä sitten tekee? Istuu perseellään ja ymmärtää itse itseään?

Eerikki Perälähde

Unohdin ihan erikseen mainita että vastuu tarkoittaa myös sen ymmärtämistä, että tekemättömyydelläkin on seurauksensa. Jos istuu vaan perseellään eikä tee mitään, ei kai voi kohtuudella odottaa saavansakaan mitään.

Kuinka vieraantunut pitää olla normaalielämästä ettei edes näin yksinkertaisia asioita tajua?

P.S Noiden kaikkien englanninkielisten sanojen käännöksistä löytyy myös sana "vastuu" ihan selvällä suomen kielellä. Vastuun ottaminen tarkoittaa myös sitä, että ottaa sen itselleen, ei yritä sysiä sitä muiden, kuten valtion, kunnan tai sossun niskoille.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

"vastuu tarkoittaa myös sen ymmärtämistä, että tekemättömyydelläkin on seurauksensa"

En silti ymmärrä, että tämä ratkaisisi mitään. Jos tekee töitä, saa rahaa. Jos ei tee töitä ei saa rahaa, paitsi köyhäinavun roposet. Kaikkihan sen ymmärtävät. Ei tässä tarvita mitään 'vastuuta', jos se kerta on pelkästään tämän ymmärtämistä.

Eerikki Perälähde

Oletko siis sitä mieltä ettei omaan tai lähimmäistensä elämään voi vaikuttaa omilla valinnoillaan lainkaan?

Minun mielestäni voi ja siksi ymmärrän, että jos teen jotain, voin saada jotain. Ja jos en tee, en edes odota saavani mitään.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kritisoin ensisijaisesti yleistä puhetta 'vastuusta'. Se esiintyy lähes tautologisessa muodossa, käytännössä vailla varsinaista sisältöä. Ikäänkuin 'vastuu' olisi jokin teko tai toimenpide, jonka tekemällä yksilö automaattisesti pääsisi kiinni hyvän elämän syrjään.

"jos teen jotain, voin saada jotain"

On aina tapauskohtaista mitä 'jotain' tekemällä voi saada 'jotain' ja mitä se saatava 'jotain' on. Henkilön taustat ja hänen ympäristönsä vaikutus ratkaisevat sen missä olosuhteissa hän valintansa tekee. Yksi vaikuttava tekijä on tietenkin myös se, millaisen perusturvan tason yhteiskunta tarjoaa.

Omilla valinnoilla on vaikutusta vaikkapa siihen, millaisen työpaikan saa. Kyvyt, koulutus ja ahkera työnhaku laajentavat valittavissa olevien vaihtoehtojen joukkoa. Tämä voidaan tämän keskustelun viitekehyksessä hyväksyä tosiasiana.

[Sivuutan nyt filosofisen pohdiskelun: http://fi.wikipedia.org/wiki/Determinismi]

Tilastollisten toteamien esittäminen tietyissä asiayhteyksissä toimii usein tavoitehakuisesti. Toteamalla, että "ihminen saa todennäköisemmin töitä, jos hakee ahkerasti" saatetaan tarkoittaa esimerkiksi: "Mielestäni perusturvan tasoa ei tulisi nostaa, vaan pikemminkin laskea".

Humen mukaan tosiasioista ei kuitenkaan voi johtaa moraalisia johtopäätöksiä. Tässä yhteydessä esimerkiksi työttömälle myönnettävän perusturvan tasoa ei voi johtaa siitä, että ihmiset jotka hakevat ahkerammin töitä, myös saavat niitä todennäköisemmin.
[http://fi.wikipedia.org/wiki/Humen_giljotiini]

'Vastuu' on arvolatautunut sana, mutta sen käyttötapa vaihtelee suuresti. Yleensä tämäntyyppisessä keskustelussa se viittaa ihmisen vaikutusmahdollisuuksiin oman elämänsä ja varsinkin toimeentulonsa suhteen. 'Yhteiskuntavastuulla' taas viitataan usein siihen, että nämä vaikutusmahdollisuudet olisivat vähäisemmät.

Yleinen oikeuskäsitys tuntuisi olevan, että jos omat vaikutusmahdollisuudet ovat suuret, ei epäonnistuneelle tule antaa niin paljon tukea. Epäonnistujan pärjäämisen kannalta on kuitenkin merkityksetöntä se, missä suhteessa taustatekijät toisiinsa nähden ovat. Jos ei ole töitä, ei saa muuta fyrkkaa kuin yhteiskunnan tuen - vaikka se olisikin "oma vika".

Mielestäni perusturvan taso (sekä rahallinen apu, että muut tukitoimet) tulisi määritellä sen mukaan, mitä minimitoimeentulo edellyttää. Toimeentuloa toki käytetään palkkasumman synonyyminä, mutta itse käsitän sillä ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiä yleensä. Sen ei tulisi olla anteeksipyyntömaksu tai väärässäolokorvaus siitä, että yhteiskunta ei toimi ja vieläpä niin että sen taso riippuisi siitä 'kuinka paljon' väärässä ympäröivä yhteiskunta on.

Taina Lintula

Miten joku voi lukea tämän kirjoituksen nuoren "syyllistämisenä"?

No, Antti Koskela ainakin näyttää voivan.

Olli Pusa

Suomessa puhutaan paljon työikäisten syrjäytymisestä ja sen estämiseen ja kuntoutukseen käytetään paljon rahaa. Tulokset vain ovat olemattomia. Syykin on yksinkertainen. Ollaan vuosikymmeniä myöhässä.

Todellinen mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi työuriin lähtee peruskoulusta, ammatillisesta ja korkeakoulutuksesta, nuorten asenteista työelämään sekä elintavoista. Jos tuohon käytettäisiin osakin niistä resursseista, joilla kuntoutetaan työikäisiä "viihdekuntoutuksessa", saataisiin valtavasti aikaan.

Mutta sitä ei tehdä, koska kaikki vahtivat valta-asemiaan. Kela kuntouttaa jotakin, työeläkelaitokset jotakin, kunnallinen sosiaali- ja terveystoimi jotakin. Todellista yhteistyötä ei ole ja työmarkkinabyrokraateilla ei ole minkäänlaista otetta nuorten asioihin, missä oikeasti voitaisiin tehdä jotakin. Mutta vallastaan he eivät halua luopua, vaikka seuraukset olisivat kuinka surkeita tahansa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tottakai syrjäytyminen on myöskin itsestä kiinni.

Aivan ensiksi haluan sanoa, pullalla sitä ei korjata.

Osasyyllinen on se viiteryhmä, joka pullaratkaisua tarjoaa ratkaisuksi.
Presidentin viiteryhmä.

Se on harjoittanut yhteiskunnallista kovan linjan politiikkaa, joka on epäonnistunut täydellisesti.

Se ei ole saavuttanut porvareiden toivomaa (risuja ruusujen sijasta,) vaan johtanut ennennäkemättömään syrjäytymiseen kaikissa sosiaaliluokissa. Jopa varakkaiden kakaroista osa syrjäytyy.

Näyttää siltä, että tämän presidentin, ja tämän pääministerin aikana syrjäytyminen vaan kasvaa. Eikä puhuta vain nuorten syrjäytymisestä.

Niillä ei ole edes käsitystä mistä on kysymys.

Eerikki Perälähde

Mihin tilastoon tämä syrjäytymisen lisääntyminen perustuu?

Ja miten presidentin viiteryhmä (lähinnä kai Kokoomus) on syyllinen, kun Kokoomuksen hallituskautena julkisen sektorin opetus- terveys ja sosiaalimenot ovat vain kasvaneet, samalla kun pienituloisten verotusta on koko ajan kevennetty?

Saisko faktaa, kiitos, eikä pelkkiä epämääräisiä perustelemattomia syytöksiä?

Eerikki Perälähde

Oheisen linkin tilastot osoittavat selvästi kuinka vähäosaisia on avustettu entistä enemmän. Toimeentulotuen menot ovat myös kasvaneet toimeentulotuen saajien määrään nähden, eli rahaa on jaettu entistä enemmän per tarvitsija. I rest my case.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Selvitymistarinanhan tässä joutuu jokainen tekemään. Kartta muuttuu kovin nopeasti ja eksymisen vaara on todennäköinen. Tavoitteet vaihtavat paikkaa ja "Lontoon kartalla ei Helsingissä tee juuri mitään". Suotuisa kotitaustakin pitää määritellä - se on ehkä kotitausta jossa annetaan mahdollisuus elää rakkauden ja toiten ihmisten kunnioituksen ilmapiirissä. Menestyminen on määritettävä aivan toisella tavalla kuin se nyt tehdään - menestys tänään on aivan toista kuin se oli eilen. Elämme hetken tyranniassa ja pinoutuvan sirpaletiedon sekamelskassa.

Nuori kapinoi aina ja miksei kapinoisi - ei ole ollut tarjota tervettä esimerkkiä - on ollut tarjota sotaa ja tarpomista työ- ja asuntopulasta toiseen.

Turvattomuus ja näköalattomuus on kasvussa - eikä sille kasvulle näy loppua. Poteroista huuteleminen on lisääntynyt ja yhä syvemmäksi poteroita kaivetaan. Valta on karannut kansallisista käsistä kasvottoman pääoman käsiin. Ahdistus on lisääntyvä "voimavara"

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Kaikenlaisia reseptejä on syrjäytyneille -- tai syrjäytetyille -- tarjottu, mutta melkoinen tekopyhyys niistä haiskahtaa.

Opiskele, elä kunnollisesti ja pidä kiinni päämääristä -- siinä ne kliseisimmät lääkkeet.

Opiskele? Mutta vaikka olisimme kaikki väitelleet tohtoreiksi, se ei ratkaisisi laidalle lakaistujen ongelmaa, jos kaikesta määrää talous, jossa "kasvuun" implikoituu tuloerojen kasvu. Näinhän asian laita on rahaohjasteisessa taloudessa, jossa luottorahasta on tehty kasvun moottori.

Elä kunnollisesti? Mistähän siihen malli saadaan? Maailman rikkaimmat pankkikeinottelijat eivät rahoilleen keksi sen viisaampaa käyttöä kuin yksityislentokoneet, luksushuvijahdit ja loistoautot -- ja kokaiini ja prostituutiokin ovat kuvassa mukana, kuten dokumentti "Sisäpiirin juttu" osoitti -- perinteisistä konjakeista ja sikareista puhumattakaan. Sitten syrjäytyneiden keskikaljoista nostetaan kauhea haloo.

Entä ne päämäärät? Kuka vaatii, että kaikkien elämän pitää olla suorittamista -- että pitää ensin lyödä päämäärät lukkoon ja pitää sitten niistä kiinni? Kilpailutalouden silmälaput ja uraputkinäkö, ja vahva usko valmiiksi kalkittuihin kilparatoihin? Kumpaa tällä ajatuskaavalla enemmän tuetaan, kilpailuyhteiskunnan propagandistin uskoa omiin arvoihinsa, vai syrjäytyviä?

Syrjäytyminen ei oikeastaan ole syrjäytyneiden ongelma. Se on paljon enemmän niiden ongelma joilla menee mukamas hyvin. Luulen vähän, että jos yhteiskunnan "onnistujat" olisivat oikeasti onnistujia, meillä ei ehkä olisi näitä yhteiskunnallisia huolia. Silloin yhteiskunta ei rakentuisi normimoraalin varaan, eikä kenenkään -- ei sikarikkaan, ei ryysyköyhälistön -- tarvitsisi elää ihmisarvoa vääristävällä tavalla.

Lauri Korhonen

Ehkä kaikkein suurin ongelma onkin välinpitämättömyys?

Välinpitämättömyys näkyy koko yhteiskunnassa. Meissä kaikissa ja kaikkein eniten aatteiden äärilaidoilla.

Ne joilla menee vähiten huonosti - he eivät välitä mistään eivät välttämättä edes itsestään. Jos et välitä edes itsestäsi ei sinua kukaan ulkopuolinen voi auttaa. En välttämättä puhu sairaudesta joka kenties on parennettavissa vaan jostain muusta - persoonastasi.

Ihminen on sosiaalinen olento mutta sosiaalisuuden tasossa on eroja yksilöiden välillä. Ihminen kasvaa ja kehittyy yksilönä. Ryhmäpsykologialla ei voi selittää kaikkea.

Jukka Kaulanen

Helsingissä on jo 4000 alle 25- vuotiasta nuorta, jotka kieltäytyvät niin työstä, koulutuksesta kuin harjoittelustakin. He hakevat rahansa sossusta ja tämän porukan koko on kasvanut 86% viimeisen viiden vuoden aikana. Näin kerrottiin hesarissa kesällä.

Noista syrjäytyneistä maahanmuuttajien osuus on kymmeniä prosentteja, joten siinä suhteessa pitää vilkaista myös Ruotsin, Tanskan ja Norjan tilanteita.

Suomalaisissa nuorissa on paljon "rahataloutta" vastaan kapinoivia, jotka myöhemmin palaavat ruotuun. Joistakin tulee tosiaan taiteilijoitakin, mutta useimmista ei. Heitä on ollut aina ja tulee aina olemaan.

Sosiaalitukien ja työttömyyskorvausten haku on tehty niin vaikeaksi, ettei kerran sellaiseen turvaverkkoon päässyt nuori viitsi enää edes hakea pätkätöitä, jotka kenties innostaisivat yrittämään paluuta työelämään.

Lauri Korhonen

Vasemmisto mielellään väittää syrjäytymisen johtuvan rahan puutteesta. Väittävät kaiken muun olevan näpertelyä. Siispä tarvitaan lisää rahaa koska rahalla kaikki korjautuu. Voi alkaa ostamaan kaikkea kivaa täyttämään muuten niin tyhjää elämää.

Toisaalta Vasemmisto tahtoo ottaa rikkailta lisää rahaa. Koska tuloerot. Mutta eikö Vasemmisto huomaa tai välitä että logiikkaansa seuraten tämä lisää syrjaytymistä yhteiskuntaan. Koska kuten muistamme - vähemmän rahaa on Vasemmiston käyttämä synonyymi syrjäytymiselle.

Entä kun rikkaan perheen yltäkylläisyydessä elävä lapsi tai nuori syrjäytyy. Oliko sittenkin liian vähän rahaa?

Minä mitään tiedä kunhan ihmettelen näitä.

"They say money talks. Mine says goodbye."

Petri Haapa

"Vasemmisto mielellään väittää syrjäytymisen johtuvan rahan puutteesta. Väittävät kaiken muun olevan näpertelyä. Siispä tarvitaan lisää rahaa koska rahalla kaikki korjautuu. Voi alkaa ostamaan kaikkea kivaa täyttämään muuten niin tyhjää elämää."

Nyt olet ymmärtänyt ihan väärin sen, mihin sitä rahaa tarvitaan: siihen, että peruskoulussa on terveydenhoitajan vastaanotto useammin kuin puolipäivää viikossa, koulupsykologipalvelujen ja koulukuraattoripalvelujen lisäämiseen, iltapäiväkerhoihin, sosiaalityöhön, päihdetyöntekijöiden palkkaamiseen jne.

Lauri Korhonen

Edes Petri Haapa ei kyennyt - edes pyrkinyt - kumoamaan väitettä Vasemmiston näkemyksestä että syrjäytyminen johtuisi rahan puuttumisesta.

Olisikohan nyt paikallaan kiittää uskonvahvistuksesta?

Mielenkiintoista sekin että kommentista päätellen Vasemmistoa kiinnostaa vain jo syrjäytyneiden hoitaminen. Ei syrjäytymisen ehkäisy sinänsä.

Vasemmiston antamien viestien ristiriitaisuuksista puhumattakaan.

"1.) Antti Kurko, VAS

Antti Kurko totesi Helsingin Sanomien haastattelussa että yksittäisellä ihmisellä ei ole velvollisuutta elättää itseään, vaan se on yhteiskunnan tehtävä. Sen enempää haluamatta osoittaa mitkä kaikki asiat ovat pielessä, totean vain että Kurko esittää konkreettisesti perivasemmistolaisen ihanteen, halua elää muiden työn tuloksesta ilman omaa panosta."

http://kansojenherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1181...

Petri Haapa

"Edes Petri Haapa ei kyennyt - edes pyrkinyt - kumoamaan väitettä Vasemmiston näkemyksestä että syrjäytyminen johtuisi rahan puuttumisesta. "

Öh, kuten älykkäämmät varmaan tajusivatkin, niin en edes yrittänyt kiistää rahan puuttumisen vaikutusta syrjäytymiseen, mutta se ei tarkoita sitä että rahalla ostetaan kaikkee fantsuu, vaan sitä käytetään puuttuvien palvelujen aikaansaamiseen.

Kauko Liito

Kertokaapa hyvät ystävät mitä te sillä syrjäytymisellä tarkoitatte? Te toistatte tätä sinänsä sisällyksetöntä syrjäytynyt sanaa päivästä toiseen. Antakaa tuolle sanalle sisältö, kertokaa kerrankin mitä te sillä eksaktisti tarkoitatte. Minä olen kurkkuani myöten kyllästynyt näihin sisällyksettömiin propagandistisessa tarkoituksessa kylvettyihin termeihin.

Syrjäytynyt on siis syrjässä, sivussa jostakin, mistä tarkasti ottaen. Työstäkö, onko kaikki työttömät siis kategorisesti ottaen syrjäytyneitä, kun ovat sivussa työelämästä? Mistä muusta voi olla syrjässä, sivussa: no hyvin monesta asiasta, esim. rikas porvari Niinistö on täysin syrjässä ja siis syrjäytynyt köyhien elämästä, niin nuorten kuin vanhempien köyhien elämästä.

Se todellinen ongelma minkä tämä läpimätä systeemi ja porvaristo näkee nuorissa, on se, että nykynuoret ovat päässeet eroon tästä Suomen kansaa pitkään riivanneesta luterilaisesta työmoraalista ja etiikasta, so työhulluudesta. Kun nuori ei ole työelämässä eikä nostele avustuksia, hän ei ole myöskään systeemin kirjoissa eikä kansissa, asia mikä aiheuttaa porvarikyttääjissä kauhua.

Kaiken huippuna oli tämän yhden porvarin, jokun pienyrittäjäpoppoon edusmiehen esitys, työsuhdeturvan alasajosta. Suomalaisen porvarin ahneudella ja tyhmyydellä ei tunnu olevan mitään rajaa eikä määrää. Perusteluna tämä pystyyn nostettu sika käytti nuorten syrjäytymistä, uskomatonta mutta totta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Syrjäytymisen määrittelyjä kaipaaville tiedoksi seuraava (turhankin pitkä) artikkeli aiheesta. Se ei varmaankaan tyydytä niitä, jotka lähestyvät asiaa puoluepoliittiselta tai ideologiselta kannalta.

Linkki artikkeliin:
http://www.askokorpela.fi/keskustelu/Pihlanto/2008...

--------------------------------------------------------------------------------

Pekka Pihlanto

Nuoren syrjäytyminen situationaalisena ja tajunnallisena ongelmana

1. Syrjäytyminen nuoren situationaalisena ongelmana

Syrjäytyneistä ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista on keskusteltu julkisuudessa aika ajoin vilkkaastikin. On muun muassa todettu, että syrjäytymistä on vaikea mitata. Tässä artikkelissa tarkastelen nuorten syrjäytymistä käsitetasolla Lauri Rauhalan kehittämän holistisen ihmiskäsityksen valossa. Syrjäytyminen voidaan nähdä yksilön tai yhteiskunnan ominaisuutena. Holistinen ihmiskäsitys auttaa jäsentämään ongelmaa nimenomaan yksilön ominaisuutena.

Kolme näkökulmaa ihmiseen

Ensi näkemältä syrjäytymisongelma ilmenee yksilön elämäntilanteeseen liittyvänä eli situationaalisena ongelmana. Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen koostuu kolmesta olemassaolon muodosta: tajunnallisuudesta, situationaalisuudesta ja kehollisuudesta. Ihminen on kaikkia näitä samanaikaisesti. Ihmisellä on ajatteluprosessinsa (tajunnallisuutensa), suhteensa ympäristöönsä (situationaalisuutensa) ja fyysinen olemuksensa eli kehonsa (kehollisuutensa). Ihmistä ja hänen ongelmiaan tarkasteltaessa mitään näistä kolmesta ei voi jättää kokonaan huomiotta: ihminen on niiden muodostama kokonaisuus.

Yksilön situationaalisuus tarkoittaa siis niiden suhteiden kokonaisuutta, joita yksilöllä on omassa henkilökohtaisessa tilanteessaan eli situaatiossaan oleviin kohteisiin. Yksilön situaatio puolestaan sisältää monenlaisia tekijöitä, jotka edustavat esimerkiksi, luontoa, yhteiskuntaa, sen instituutioita, kulttuureja ja yksilön lähipiiriä – kaikkea, johon hänelle voi muodostua suhde. Jos yksilöllä ei ole minkäänlaista suhdetta johonkin tiettyyn kohteeseen, se ei kuulu hänen situaatioonsa. Se ei myöskään sisälly hänen situationaalisuuteensa, sillä mitään suhdettahan yksilöllä ei siihen tällöin ole.

Vanha kansanviisaus on ymmärtänyt situationaalisuuden merkityksen ihmisen kokonaisuuden rakentumisessa todetessaan: ”sano minulle, keiden seurassa vietät aikaasi, niin minä sanon, mikä sinä olet” ja ”seura tekee kaltaisekseen”. Samaan tapaan kaikki muukin, mihin yksilö on suhteessa, rakentaa häntä ihmisenä – hyvässä ja pahassa. Tässä valossa on ehkä helpompi ymmärtää, että ihmisen suhteiden kokonaisuus – situationaalisuus – todellakin on eräs ihmisen olemassaolon muoto, yksi hänen olemuspuolensa siinä kuin hänen fyysinen olemuksensa ja hänen henkinen minänsä, joka ilmenee hänen ajattelussaan.

Syrjäytyminen ilmenee nuoren situationaalisuudessa

Nuoren syrjäytyminen näyttäytyy juuri hänen suhteissaan ympäristöönsä – situaatioonsa – tai nimenomaan suhteiden puutteena. Syrjäytyminen on ymmärrettävissä syrjässä olemisena jostakin, mm. työnteosta, opiskelusta, harrastuksista, yhteiskunnallisista vaatimuksista ja tuttavien näkemisestä. Siten yksilön syrjäytyminen olisi määriteltävissä hänen kaventuneena situationaalisuutenaan. Syrjäytyneellä ihmisellä on situaatiossaan tavanomaista vähemmän yleisesti tärkeinä pidettäviä tekijöitä: hänellä ei siis ole niihin ainakaan hyvin toimivaa suhdetta.

Syrjäytymisen on katsottu ilmenevän muun muassa pitkäaikaistyöttömyytenä, syrjintänä, mielenterveysongelmina, alkoholisoitumisena tai huumausaineiden käyttönä ja ystävien sekä harrastusten puutteena. Syrjäytymisen merkkeinä on lisäksi mainittu muun muassa köyhyys, depressiolääkkeiden käyttö, masennus ja kouluvaikeudet.

Ihmisen normaaliin situationaalisuuteen voidaan katsoa kuuluvan toimivan työsuhteen tai koulutussuhteen olemassaolo ja samoin suhteet riittävään määrään ystäviä, sukulaisia ja muita läheisiä. Jos vaikkapa osaa näistä suhteista leimaa riitaisuus tai muu vastaava häiriö, yksilön situationaalisuus ei ole ”normaalia”, ja suhteet ovat vaarassa katketa, jonka seurauksena syrjäytyminen vasta aktualisoituu. Onkin ilmeisesti syytä erotella käsitteellisesti toisistaan syrjäytymisvaarassa oleva ja jo syrjäytynyt henkilö.

Syrjäytymisen ja syrjäytymisvaaran astetta voidaan ajatella myös mitattavan sillä, miten monta oleellista suhdetta yksilöllä vielä on ja montako niistä puuttuu. Tämä mittaaminen on kuitenkin melko summittaista ja subjektiivista. Ei voida sanoa, että nuori, jolla on viisi läheistä ystävää, olisi kaksinkertaisessa syrjäytymisvaarassa verrattuna nuoreen, jolla on niitä kymmenen. Lisäksi jokaisen nuoren tilanne on yksilöllinen, joten vertailut toisiin ovat epämääräisiä ja jopa epäeettisiä. Jotakin voidaan kuitenkin päätellä yksilön suhteiden määrästä/niiden puutteesta, esimerkiksi kun suunnitellaan auttamistoimenpiteitä.

Masennus ja muut sairaudet sekä päihteiden käyttö eivät sinänsä vielä merkitse edellä esitetyn määritelmän mukaista toteutunutta syrjäytymistä: voivathan työ- tai opiskelusuhteet silti olla vielä olemassa, mutta mainitut tekijät kylläkin osoittavat syrjäytymisvaarassa olemista: saattaahan esimerkiksi runsas päihteiden käyttö vähitellen johtaa työ- tai opiskelusuhteiden katkeamiseen.

Voidaan siis tiivistää, että syrjäytymistilannetta on mahdollista ainakin periaatteessa kuvata yksilön situationaalisuuden runsauden tai niukkuuden asteella, siis yksilön situaatiossaan oleviin kohteisiin vallitsevien suhteiden määrällä ja laadulla. Samoin voidaan ennakoida syrjäytymisvaaraa: jos nuoren suhteet situaatioonsa ovat muuttumassa ongelmallisiksi ja ohenemassa, se indikoi niiden katkeamisen mahdollisuutta jolloin syrjäytyminen toteutuu.

2. Myös tajunnallisuus mukana ongelmavyyhdessä

Holistisen ihmiskäsityksen mukaan yksilö ei siis ole pelkästään situationaalisuutta, vaan myös tajunnallisuutta ja kehollisuutta. Tajunnallisuus merkitsee ihmisen psyykkistä ja henkistä olemassaoloa, toisin sanoen ihmisen kokemisen muodostamaa kokonaisuutta. Ihmisen kokemus syntyy siten, että hänen tajunnallisuutensa synnyttää hänen situaatiossaan (tai kehossaan) olevasta kohteesta merkityksen, jonka perusteella hän ymmärtää kohteen – tavalla tai toisella.

Tässä merkityksen muodostumisprosessissa yksilön niin sanotussa maailmankuvassa eli kokemusvarastossa sijaitsevalla aikaisemmalla ymmärryksellä – joka esiintyy sekin merkitysten muodossa – on oma keskeinen roolinsa: situaatiossa olevasta kohteesta tarjoutuva merkityksen alkio suhteutuu maailmankuvan sisältämiin samaa aihepiiriä koskeviin vanhoihin merkityksiin, ja tämän suhteutumisen perusteella syntyy uusi merkitys, jonka avulla yksilö ymmärtää kohteen. Syntynyt uusi merkitys varastoituu yksilön maailmankuvaan aikaisemman ymmärryksen täydennykseksi. Yksilön tajunnallisuus tarkoittaa sekä tätä merkitysten (ymmärryksen) syntyprosessia, että maailmankuvan edustamaa ”merkitysvarastoa” (jota psykologian kielenkäytössä vastaa muistin käsite).

Tämä tajunnallisuuden toiminnan kuvaus paljastaa, että yksilön syrjäytymisellä on myös tajunnallinen ulottuvuutensa. Kaikki, mitä ihminen päättää ja tekee, on seurausta hänen situationaalisuutensa ja tajunnallisuutensa – mutta myös kehollisuutensa – yhteispelistä. Nuoren situaatiossa olevat epäsuotuisat tekijät ja olosuhteet heijastuvat edellä kuvatulla tavalla merkityksinä hänen tajunnallisuuteensa, ja hän ymmärtää tilanteensa oman maailmankuvansa viitoittamalla tavalla. Tämän perusteella hän tekee päätelmänsä ja valintansa ja toimii – tai jättää toimimatta.

Syrjäytymisen aihiot voivat siis olla sekä situationaalisuudessa että tajunnallisuudessa. Jos esimerkiksi nuoren kotiolot – jotka ovat osa hänen situationaalisuuttaan – ovat vaatimattomat ja ongelmalliset, ne kaventavat hänen mahdollisuuksiaan toimia normaalilla tavalla yhteiskunnassa, ja siten altistavat häntä syrjäytymiselle. Hän ei kuitenkaan ole ajopuu, joka on välttämättä täysin situationaalisuutensa armoilla, vaan hänellä on ainakin periaatteessa vapaa tahtonsa: hänellä on mahdollisuus muodostaa myös tällaisessa epäedullisessa tapauksessa niin suotuisia ja aloiterikkaita merkitysrakenteita kuin hänen situaationsa rajoitteet vain sallivat. Siten hän voi omalla toiminnallaan pelastaa, mitä pelastettavissa on. Tässä astuu kuvaan nuoren luonteen vaikutus. Yksilön luonne on muotoutunut osittain hänen kehollisen perimänsä ja osittain hänen maailmankuvaansa kertyneiden kokemustensa perusteella.

Eräs esimerkki siitä, että nuoren alkuperäinen situationaalisuus ei ole yksin määräävä tekijä hänen syrjäytymisessään on se, että ns. hyvässä perheessä elävä nuorikin saattaa ajautua syrjäytymiskierteeseen – ja toisaalta ongelmaperheessä elävä nuori saattaa välttyä syrjäytymiseltä. Voidaan sanoa, että jokaisen nuoren syrjäytymishistoria on yksilöllinen – siinä eräs syrjäytymisen tarkastelun perusvaikeus. Silti on osoitettavissa tiettyjä todennäköisiä ja tyypillisiä syrjäytymispolkuja, joiden tunteminen on luonnollisesti edellytys menestykselliselle syrjäytymisen torjunnalle.

Hyvissä olosuhteissa (”hyvässä perheessä” hyvin kohdeltuna perheenjäsenenä) kasvaneen nuoren syrjäytymisessä on kuitenkin merkitystä myös hänen situationaalisuudellaan, vaikka se siis alun perin onkin suotuisa. Syrjäytyminen voi tunnetusti alkaa siitä, että nuori hakeutuu sellaiseen seuraan, joka edesauttaa häntä hankkimaan syrjäytymistä synnyttäviä tapoja ja ajatusmalleja. Tällaisessa tapauksessa hänen oma tajunnallisuutensa siis näyttää luoneen edellytykset hänen altistumiselleen syrjäytymiseen (olettaen, että hänen koti- tai muissakaan olosuhteissaan ei todellakaan ole tekijää, joka kannustaisi häntä tällaisiin päätöksiin). Hän on siis omassa tajunnallisuudessaan muodostamillaan päätöksillä muuttanut omaa situationaalisuuttaan syrjäytymiseen altistavalla tavalla eli hän on hakeutunut huonoon seuraan. Tällaisessakin tilanteessa nuoret ovat yksilöllisiä: toinen pystyy vastustamaan situaatiossaan tarjoutuvia houkutuksia paremmin kuin toinen.

3. Kehollisuuden rooli syrjäytymisprosessissa

Kehollisuus tarkoittaa ihmisen fyysistä olemassaoloa – kehoa ja sen prosesseja. Niinpä esimerkiksi ihmisen aistielimet ja aivot, jotka tekevät mahdollisiksi merkitysten muodostumisen tajunnallisuudessa, kuuluvat kehollisuuden piiriin. Ihmisen ymmärrystä tarkasteltaessa ei voida rajoittua pelkästään aivojen kemiallisiin ja sähköisiin prosesseihin, vaan todellakin tarvitaan ihmisen ajattelua edustava tajunnallisuuden käsite.

Edellä on käsitelty lähinnä situationaalisuuden ja tajunnallisuuden roolia syrjäytymisen tai sen uhan syntymisessä. Kehollisuus on ollut mukana vain – sinänsä välttämättömässä – sivuroolissa. Ihmisen toiminnassa nämä kolme olemuspuolta ovatkin aina mukana, sillä ne kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kun yhdessä tapahtuu jotakin, se heijastuu välittömästi kahdessa muussa. Tilanteesta ja tarkastelun tavoitteistakin johtuen vain jokin näistä kolmesta saattaa korostua.

Myös kehollisuudella saattaa olla syrjäytymisessä primäärinen roolinsa. Nuorella voi olla jokin kehollinen ominaisuus – todellinen tai kuviteltu – joka ajaa häntä pois muiden seurasta. Tällöin hänen situationaalisuutensa kapenee ja hän voi syrjäytyä, esimerkiksi siinä mielessä, että hänellä ei ole ystäviä. Jokin tällainen ominaisuus voi luonnollisesti aiheuttaa syrjäytymistä myös muissa suhteissa: esimerkiksi työ- ja opiskelusuhteissa.

Vaikka syrjäytymisen alkusyy näissä tapauksissa on kehollinen ominaisuus, on tajunnallisuudella siinä oma keskeinen roolinsa, sillä nuori kokee tajunnallisuuden merkitysten avulla ominaisuutensa kielteiseksi – esimerkiksi hävettäväksi – ja tekee johtopäätöksensä. Tähän ajatteluprosessiin voi tietenkin vaikuttaa myös jokin situationaalinen seikka – esimerkiksi tovereiden pilkka tai näiden muut reaktiot, jotka nuoren tajunnallisuudessa vahvistavat niitä merkityksiä, jotka saavat hänet vetäytymään syrjään.

4. Lopuksi

Edellä on analysoitu nuoren syrjäytymistä holistisen ihmiskäsityksen sisältämien ihmisen kolmen olemuspuolen – situationaalisuuden, tajunnallisuuden ja kehollisuuden – avulla. Tarkastelu osoittaa, että kysymyksessä on monitahoinen inhimillinen ongelmavyyhti. Edellä ei ole pyritty tarjoamaan ratkaisuja nuoren syrjäytymisongelmaan, vaan ainoastaan esittelemään periaatteellista välinettä tämän ongelman analysointiin.

Holistinen ihmiskäsitys tarjoaa laajaan filosofiseen kirjallisuuteen perustuvan kuvauksen ihmisen keskeisistä ulottuvuuksista. Sen avulla esimerkiksi käytännössä syrjäytymistapaukseen perehtyvä asiantuntija – vaikkapa auttamistyötä tekevä – voinee jäsentää havaintojaan ja löytää yksittäisten havaintojensa välille loogisia yhteyksiä, joita ihmiskäsityksen monessa yhteydessä koeteltu logiikka tarjoaa. Yksilön syrjäytymisongelmassa on mahdollista keskittyä niihin ihmisen olemuspuoliin, joissa ongelma piilee.

On ensinnäkin mahdollista pyrkiä vaikuttamaan nuoren situationaalisuuteen, poistamalla hänen situaatiostaan syrjäytymistä aiheuttavia tekijöitä – esimerkiksi osoittamalla hänelle huonon seuran aiheuttamat ongelmat. On myös mahdollista edesauttaa situationaalisuudesta puuttuvien tärkeiden suhteiden syntymistä – esimerkiksi helpottaa työ- ja opiskelusuhteiden elvyttämistä sekä ystäväpiirin laajentamista.

Kaikissa tapauksissa syrjäytyminen on lopulta myös tajunnallinen ongelma. Siten yksilöön kohdistuvien auttamistoimenpiteiden on kohdistuttava myös autettavan tajunnallisuuteen: kaikki neuvonta ja ehdotuksethan menevät perille vain tajunnallisuuden ymmärtämisprosessien avulla. Tämä merkitsee sitä, että auttajan on pyrittävä tavalla tai toisella muuttamaan niitä autettavan maailmankuvassa olevia merkitysrakenteita suotuisammiksi, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät syrjäytymistä synnyttävää käyttäytymistä. Kysymys on positiivisessa mielessä eräänlaisesta ”aivopesusta”, autettavan johdattamisesta ongelman olemassaolon oivaltamiseen ja sen ratkaisuhaluun. Tämä tarkoittaa autettavan maailmankuvan vääristymien oikaisemista, uusien, myönteisten merkitysrakenteiden syntymisen edesauttamista.

Kolmanneksi, mikäli syrjäytymisen alkusyy on ensisijaisesti kehollinen, on joskus mahdollista poistaa tällainen ongelma lääketieteen keinoin. Ellei asiaa voi auttaa fyysisesti, auttavien toimenpiteiden ensisijainen kohde on autettavan tajunnallisuus. Hänet on autettava ymmärtämään, että todellistenkin vajavaisuuksien kanssa on mahdollista elää normaalisti. Jos vajavaisuus on kuviteltu, tajunnallisen muutoksen aikaansaaminen on luonnollisesti edellistä tapausta helpompi.

Holistinen ihmiskäsitys tarjoaa siten välineen, jonka avulla käytännössä havaittuja syrjäytymisongelmia voidaan konkretisoida ja kuvata sekä osoittaa ne olemassaolon muodot, joihin auttamistoimenpiteet voidaan kohdistaa. Vastaavasti ihmiskäsityksen avulla on mahdollista välittää tietämystä tapauksesta esimerkiksi saman syrjäytymistapauksen parissa työskentelevältä toiselle auttajalle. Ihmiskäsitys tarjoaa myös rungon, jolla asiantuntija voi välittää teoreettista tietämystään ja kokemuksiaan syrjäytymisestä alan opiskelijoille. Yleisesti todeten ihmiskäsitys on rakenne, jonka asiantuntija voi täyttää empiirisellä tiedolla ja näin ymmärtää tätä tietoa entistä paremmin sekä välittää sitä muille.

Lähteitä holistisesta ihmiskäsityksestä

Pihlanto, P. (1989) Holistinen ihmiskäsitys ja johdon laskentatoimen aktorinäkemys, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, Vol. 38, No: 2, 117-141.
Pihlanto, P. (1990a) Holistisen ihmiskäsityksen merkitys laskentatoimen aktorinäkemyksen täsmentämisen kannalta, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, Vol. 39, No: 4, 346-372.
Pihlanto, P. (1990b) Holistinen ihmiskäsitys ja tutkimustyöskentely, Tiedepolitiikka, Vol. 15, No: 2, 41-44.
Pihlanto, P. (1991) Holistinen ihmiskäsitys ja laskentatoimen roolit, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, Vol. 40, No: 4, 384-414.
Pihlanto, P. (1997) The Holistic Concept of Man and Perspectives on Accounting Research. Publications of the Turku School of Economics and Business Administration. Series A-11:1997.
Pihlanto, P. (2005) Yksilö toimijana talouden tutkimuksessa. Teoksessa: Instituutiotaloustieteen nykyisiä suuntia, toim. M. Vihanto. Turun yhteiskunnallis-taloudellisen tutkimusyhdistyksen julkaisuja: Turku.
Pihlanto, P. (2005a) From Economic Man to the Holistic Individual. A Quest for a Realistic Notion of the Human Actor. Teoksessa: The Art of Science, toim. S. Tengblad – R. Solli – B. Czarniawska. Liber & Copenhagen Business School Press: Malmö, 2005. 87-110.
Rauhala, L. (1986) Ihmiskäsitys ihmistyössä. Kolmas painos. Gaudeamus: Helsinki.
Rauhala, L. (1988) Holistinen ihmiskäsitys. Summary: The Holistic Conception of Man, Journal of Social Medicine. 190-201.
Rauhala, L. (1989) Holistinen ihmiskäsitys, Psykologia, Vol. 24, 38-39.
Rauhala, L. (1989a) Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Sairaanhoitajien koulutussäätiö: Hämeenlinna.
Rauhala. L. (1989b) Hermeneuttinen näkökulma merkityksen ongelmaan. Tiedepolitiikka, Vol. 14, No: 3, 3-14.
Rauhala, L. (1990) Humanistinen psykologia. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (1992) Henkinen ihmisessä. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (1995) Tajunnan itsepuolustus. Helsinki: Yliopistopaino.
Rauhala, L. (1997) Tajunnan tutkimus sen oman struktuurin ehdoilla. Niin&näin – Filosofinen aikakauslehti, Vol. 4, No: 1, 64-68.
Rauhala, L. (1998) Ihmisen ainutlaatuisuus. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (2005) Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (2005a) Hermeneuttisen tieteenfilosofian analyyseja ja sovelluksia. Yliopistopaino: Helsinki.
Rauhala, L. (2007) Ihmistajunta tutkivana ja tutkittavana. Tieteessä tapahtuu, Vol. 25, N:o 8, 21-26.
Palautetta
Lähetä palautetta!

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Niin paljon kuin me kaikki Lauri Rauhalaan ja hänen elämäntyöhönsä tutustuneet ihailemmekin "situationaalisuuden" yms. käsitteitä, raaka tosiasia on, että kokonaisen väestönosan syrjäytymistä pitäisi tarkastella ennemminkin yhteiskunnan kuin näiden yksilöiden ongelmana.

Termin "holismi" käyttäminen pelkästään yksilön monipuolisessa kuvailussa on aika irvokasta. Ihminen on lähtökohtaisesti sosiaalinen eläin, ja kaikkien tarkastelujen pitäisi ensin määritellä yhteiskunnan -- ei vain "syrjäytyneen" lähipiirin -- ominaisuudet. Sitten vasta miettiä miksi jotkut eivät sopeudu.

Niin sanoakseni, meillä ei ole toivoa niin kauan kun yhteiskunnalla ei ole tarvittavaa sairaudentuntoa. Miksi vain sopeutamme oireilevia ihmisiä sairaaseen yhteiskuntaan? Terve yhteiskuntakin on olemassa, kuten mm. Erich Fromm on painottanut.

Tuloeroja jatkuvasti kasvattava kilpailuyhteiskunta ei ole terve, vaan epäinhimillinen. Missä viipyvät johtavien poliitikkojen ja muiden huolenkantajien kritiikit "menestyjien" elämäntapoja kohtaan? Missä viipyy peili, johon hyväveliseura voisi katsoa? Miksei missään kuulu edes buuauksia kun korkealta podiumilta puhutaan täydellisiä typeryyksiä?

Lauri Korhonen

Mikä on tämä "kokonainen väestönosa" johon viitataan ja joka syrjäytyy?

Mikä on yhteinen nimittäjä joka tekee joukosta yksilöitä "kokonainen väestönosan"?

Ideologia uskonto kansalaisuus vai mikä?

Mielestäni ei ole vain yhtä tapaa syrjäytyä eikä syrjäytyminen rajoitu esimerkiksi vain pelkästään taloudellisesti heikommin menestyviin.

Esimerkiksi koulukiusattu nuori voi syrjäytyä vaikka perheen talous olisikin kunnossa. Jos vanhemmat ovat välinpitämättömiä uraohjuksia eikä nuori löydä itselleen paikkaa eikä kavereita ystävistä puhumattakaan. Ei yhteiskunnan rakenteetkaan kaikkea selitä.

Yhteiskunnan rakenteet ei poista yksilön läheisen tai perheen vastuuta. Ei ihmisen vastuuta toisista ihmisistä.

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

Korhonen

""Mikä on yhteinen nimittäjä joka tekee joukosta [syrjäytyneitä] yksilöitä "kokonainen väestönosan"? ""

Sanoisin että se on se tapa, jolla syrjäytyneet saavat luvan toimia näennäisempatian kohteina ja yhteiskunnan vallanhaltijoiden oman tosiasiallisen syyllisyyden ulkoistettuna projektiona. Tilanteeseen tosiasiallisesti vastuullisethat eivät vastuutaan kauniiseen käteensä ota, eivät itse itseään syyllistä, eivätkä hyväksy sitä että keskustelu kääntyisi suuntaan jossa heitä alettaisiin pitää syyllisinä.

Syyllistäminenhän ei ole oikein, vai? Siksi syylliset eivät katso peiliin, ja siksi on omaksuttu näennäisempaattinen asenne syrjäytettyjä kohtaan.

Itse asiassa tämä sama keskustelu, nyt syrjäytymistä koskeva keskustelu, aivan täsmälleen samoine äänenpainoineen, käytiin Ahon - Viinasen hallituksen aikaan, jolloin poliitikot ja talousromahduksen tosiasiallisesti aikaansaaneet juppipankkiirit joutuivat yhtäkkiä toteamaan olevansa täysin kyvyttömiä hallitsemaan tilannetta.

90-luvun laman aikaan poliitikkojen koko osaamattomuus käännettiin työttömien syyllistämiseksi. Iiro Viinanenkin kertoi pohtivansa yöt läpensä että lama kyllä hellittäisi, jos vain työttömät kävisivät töihin.

Sama, kahtiajakautuvalle kansallemme ominainen syyllisyydentuntojen projektio kaikkein puolustuskyvyttömimpien niskaan nytkin on meneillään. Nyt vain on kyse jostain paljon rakenteellisemmasta, paljon enemmän pysyväisluontoisesta yhteiskunnan jakolinjasta kuin mitä 90-luvun lama oli. Vaikka tietysti tämä nykyinen tilanne alkoi kehittyä jo tuolloin.

Lauri Korhonen

Oikkonen

Luulen ymmärtäväni pointisi. Silti jotenkin tuntuu että haet liian helppoa vastausta. Projisoit syytöksiä vain yhteen suuntaan.

Väittävät että politiikka on yhteisten asioitten ajamista/hoitamista. Käytännössä usein politiikka näyttää olevan pikemminkin oman intressipiirin etujen ajamista. Mutta mutta. Riippumatta siitä miten yhteisiä asioita ajetaan tai hoidetaan - aina löytyy ihmisiä jotka menestyy syrjäytyy tai käyttää systeemiä hyväksi tavalla tai toisella.

Tilaisuus tekee varkaan.

Poliitikkoja ja juppipankkiireja on helppo syyttää eikä varmasti syyttä. Yhden osapuolen syyttäminen ei poista vastuuta toiselta. Tilanne on osiensa summa.

Ja loppujen lopuksi kukin meistä on vastuussa myös ja etenkin itsestään.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Seppo Oikkonen kirjoittaa. "Niin paljon kuin me kaikki Lauri Rauhalaan ja hänen elämäntyöhönsä tutustuneet ihailemmekin "situationaalisuuden" yms. käsitteitä, raaka tosiasia on, että kokonaisen väestönosan syrjäytymistä pitäisi tarkastella ennemminkin yhteiskunnan kuin näiden yksilöiden ongelmana.
Termin "holismi" käyttäminen pelkästään yksilön monipuolisessa kuvailussa on aika irvokasta. Ihminen on lähtökohtaisesti sosiaalinen eläin, ja kaikkien tarkastelujen pitäisi ensin määritellä yhteiskunnan -- ei vain "syrjäytyneen" lähipiirin -- ominaisuudet. Sitten vasta miettiä miksi jotkut eivät sopeudu."

Kuten totesin, jotkut painottavat yksilön osuutta syrjäytymisessä, toiset taas yhteiskunnan. Mielestäni molemmat on otettava huomioon. Ellei halua tajuta, miten ihminen ajattelee ja toimii, jää lähinnä rakenteiden eli yhteiskunnan vaikutusten tarkasteluun. Monille se riittääkin. Situationaalisuuden käsitteen etu on siinä, että se kytkee yksilön ympäristöönsä, mm. yhteiskuntaan.

Petri Haapa

Jep, jep tämä on taas näitä, että "kalaan ei ilman koukkua kannata lähteä" -pläjäyksiä täynnä itsestäänselvyyksiä

Lauri Korhonen

Tekeekö itsestäänselvyys asiasta jotenkin vähemmän totta?

Vain lisää poppakonsteja - jota usein rahaksikin kutsutaan - kaipaat?

Petri Haapa

Ei tee. Itsestäänselvyyksien hokeminen on kuitenkin mielestäni turhaa.

Pekka Heliste

Syrjäytymine johtuu työn vähenemisestä yhteiskunnassa.Kun ipailu kovenee niin osa ei enää pärjää ja jää syrjään

Teimme eniten työtunteja 1900-luvun alussa. Mutta jo 80-lvun lopussa työtuntien määrä oli tippunut 4,5 miljardiin ja nyt liikumme alle 4 miljardin luokassa

Ennen 90-luvun lamaa yleistä työaikaa lyhennettiin systemaattisesti ja se takasi työpaikkojen riittävyyden lähes kaikille.
Mutta 90-luvun lama muutti kaiken eikä yleistä työajan lyhennystä ole tehty

Se näkyy kasvavana työttömyytenä ja syrjäytymisenä

Työtunteja syö myös yleistyvä orjatyö, jopa 350000 henkeä tekee vuodessa palkatonta ja työsuhteetonta työtä.

Kun jo 7 % työstä on palkatonta orjatyötä niin ei ole ihme jos syrjäytyminen kasvaa ja palkalliset työtunnit häviävät.

Kiitos SDP, Filatov aloitti orjatyön, Sinnemäki/Cronberg lajensivat kiitettävästi ja Ihalainen aikoo moninkertaistaa

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Noin 35 vuotta sitten nuorille oli järjestettyjä puolipäiväisiä töitä, en nyt muista millä nimellä niitä kutsuttiin. Olin itse muutaman kuukauden Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnan toimistossa toimistoapulaisena (sivumennen sanottuna aika harvinainen ja erikoinen kokemus siihen aikaan nuorelle tytölle vääpelin, kapteenin, majurin ja everstiluutnantin kanssa). Mutta mikä tärkeintä sitä kutsuttiin oikeaksi työksi, ei harjoitteluksi niin kuin nykyisin. Ja siitä maksettu palkka tuntui oikealta palkalta tehdystä työstä, jolla oli tulevaisuuteen motivoiva vaikutus ja myös itsetunnolle merkityksellistä kannustavuutta.

Muistelen tätä siksi, että meistä on aina osa, jotka haluavat toimia erilailla. Nykyisin on vain aika vaikeaa olla nuori ihminen, joka haluaa tehdä ja kokea vähän sitä ja vähän tätä, ja sitä kautta löytää omanlaisensa elämän. Otaksun, että moni tällainen nuori laitetaan juuri tähän syrjäytyneiden ryhmään.

Kyse on yksittäisistä ihmisistä. Ja on oikeasti vaikeaa tietää, mikä heitä ketäkin motivoi, jos ei tee karkeita yleistyksiä. Vaikka kuinka teoretisoitaisiin, keskusteltaisiin ja väiteltäisiin tästä asiasta, ei niillä ole mitään merkitystä, jos ne eivät muutu teoiksi nuorten elämässä.

Työ ja palkka ovat aika hyvä yhdistelmä noin aluksi. Se on omaehtoista elämän järjestämistä, ei toisten sanelemaa ja siitä voi sitten edetä parhaaksi näkemäänsä suuntaan, ja kokea myös omaa vastuuta omista valinnoista.

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Hyvä kirjoitus. Jostain syystä on tapana ollut nähdä, ainakin niin kauan kuin minä muistan, pienenkään vastuun sälyttäminen henkilölle itselleen jonain "syyllistämisenä". Ei siitä ole kysymys. Ei kukaan ole rankaisemassa syrjäytyneitä millään tavalla, kyse on ongelman jäsentämisestä helpommin hahmotettavaan muotoon. Sellaiseen että mitä yksilöstä riippumattomia vaikutteita työntää häntä kauemmas kohti pudotuksen reunaa ja mitä sellaisia asioita on jotka ovat hänen toiminnastaan kiinni, vaikka tuo toiminta ei olekaan toteutunut. Sikäli kun se on toteutunut ja silti syrjäytyy, on tehtävä järjestelmään muutoksia ettei vastaava toistuisi. Vaikkei ns. yksilön oman vastuun piirissä olevat asiat olisivatkaan toteutuneet, niin apua saa tietenkin, tämä on yhteiskunta eikä mikään viidakko.

Käyttäjän reijoruotsalainen kuva
Reijo Ruotsalainen

Jos esimerkiksi tämä pitää edes osittain paikkansa ei tarvitse niin paljon teoretisoida kuin tässä, sinällään filosofisesti mielenkiintoisessa pohdiskelu ketjussa tehdään.
Lukihäiriö(olen sellainen ja tiedän), adhd, add, tms. ovat jo varsin hyvin tunnettuja erilaisuuksia, joita omaavien ymmärtämätön kohtelu johtaa varmuudella paheneviin ongelmiin. Mutta toisaalta maailmassa on jo lukematon määrä onnistumistarinoita noistakin, kun tilanne on ymmärretty oikein. Jos nämä jo suht helpot asiat ensin hoidettaisiin olisi sitten tilaa näille arvailuillekin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53604-selvitys-kri...

ulf fallenius

Syrjäytyminen ei ole mukava asia,mutta jos pitää syrjäytyä niin Suomi on paras paikka. Syrjäytynyt saa 1,2miljoona euroa tukia elämänsä aikana kuin keskituloinen 1,6miljoona palkkaa joka ei ole paljon enemmän.

Käyttäjän PanuRaatikainen kuva
Panu Raatikainen

Korkealentoisen aatostelun ja ennakkoluulojen sijasta kannattaa tutustua siihen, mitä asiantuntijat sanovat.

Esim.

http://www.slideshare.net/Kouluterveyskysely/paana...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset