Lokari

Isolla präntillä – näön vuoksi

 

Tekstintuottajien nykyisiin trendeihin näyttää kuuluvan pienen fonttikoon suosiminen. Esimerkiksi verkkosivuilla olisi kyllä tilaa, mutta näyttääkö "hienommalta", että teksti on niin usein pienellä kirjasimella? Sama ilmiö näkyy tuotepakkauksissa. Vanhempi väki saa suurennuslasin avulla tihrustella, mitä myrkkyjä tuotteeseen on laitettu. Tässä voi olla myyjän pukinsorkka mukana: jos lisäaineita on huolestuttavasti, kuluttaja ei ehkä sitä huomaa, vaan ostaa tuotteen.

 

Samanlaista kikkailua "näön vuoksi" on usein kirjojen kansissa. Suunnittelijat suosivat tuon tuostakin niin pientä pränttiä kirjan kannessa ja selässä, että ei normaalinäön omaavakaan tunnista kirjan nimeä ja tekijää vaivattomasti, jos kirja on hyllyssä. Onpa sellainenkin graafikon oivallus nähty, että jossakin vuosikertomuksessa tai aikakauslehden otsikossa oli sanat katkaistu  mielivaltaisesti ja heitetty osat eri riveille, tyyliin: SENJA SEN VUOSIK ERTOMUS. Toinen "oivallus" on värillisten taustojen käyttö. Kaiken kukkuraksi päälle on sijoitettu teksti, joka ei erotu värikkäästä taustasta lainkaan. Kyllä eivät ole mukavia tapoja lukijan kannalta, sanoisi Mielensä pahoittaja.

 

Kirjankustantaja perustelee varmaankin kustannussäästöillä pokkarin pientä tekstikokoa, jota melkein joutuu lukemaan suurennuslasilla. Tämän ovat keksineet varsinkin ulkomaiset pokkarikustantajat. Suomalainen normaali kirja on yleensä kunnollisen kokoinen ja tekstikoko sen mukainen.

 

Mainostekstit ovat yleensä luettavan kokoisia, jopa isoja, mutta hintatieto voi olla pienellä tai puuttua kokonaan, ellei hinta ole varsinainen myyntivaltti. Usein hintamerkintä päättyy kahteen yhdeksikköön – 9,99 € näyttää näet halvemmalta kuin 10,00 €. Mainosmaailmaan kun tultiin, todettakoon jalankulkijaa kiusaava tapa tuoda mainostauluja jalkakäytävälle estämään kulkijan tietä. Onko tarkoitus, että taulu johtaa kuin rysän aita kalan nieluun, jonka päässä on tässä tapauksessa kassakone?

 

Klassinen tapaus ovat vakuutusyhtiöiden, pankkien ja muidenkin sopimuksia tekevien myyjien tekstit. Harva ehtii ja viitsii lukea epäselviä sopimusehtoja, jotka on kirjoitettu pienellä präntillä sopimuspaperin loppuun tai liitteisiin. Totuus valkenee vasta, jos vakuutusyhtiöltä pitäisi saada korvaus vahingon sattuessa, tai sopijapuolen kanssa tulee erimielisyyttä siitä, mitä sovittiin. Näissä tapauksissa tulee mieleen, että kysymyksessä on tahallinen asiakkaan tuudittaminen huolettomaan olotilaan, jonka tarkoituksena on johdattaa tämä sopimuksen hyväksymiseen.

 

Kokemus on osoittanut, että avoimuus ja selvyys ovat valttia tiedottamisessa kaikilla aloilla. Asiakkaan silmien kiusaaminen joko "taiteellisuuden" vaikutelman luomiseksi tai hämäysmielessä johtavat helposti harmistumiseen, joka haittaa tuotteen tai palvelun myyntiä. Kun asiakas sen huomaa, hän jättää ostopäätöksen tekemättä, tai jos on jo mennyt lankaan, ei tee sitä enää toistamiseen. Lisäksi: paha kello kauas kuuluu eli tuttavat ja sukulaiset saavat varmasti kuulla, millä  tavalla asiakasta sumutettiin. Tekstin laatijoiden kannattaa siis pitää mielessä, että viestin tarkoitus on informoida vastaanottajaa. Muita tavoitteita ei tekstillä pidä olla.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Harri Rautiainen

Nettisivujen tekstin koko on käyttäjän hallinnassa selaimen ominaisuuksia säätämällä. Sen sijaan paino- ym. tuotteiden osalta yhdyn täysin mielipiteeseen. Pois turha kikkailu!

Kaikkein typerintä on joidenkin nettisivujen värivalinnat. Olen nähnyt esim. sinistä tekstiä tummansinisellä pohjalla. Pelkästään nähnyt, mutt'en lukenut. Sinisen aallonpituuden kohdalla ihmissilmän erottelukyky on kaikkein kehnoin.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

"Esimerkiksi verkkosivuilla olisi kyllä tilaa, mutta näyttääkö "hienommalta", että teksti on niin usein pienellä kirjasimella? "

Selaimella voi fonttikokoa muuttaa ts. suurentaa.

Susanna Kinnunen

Ei aina, eikä tarpeeksi, ainakaan rikkomatta sivua perusteellisesti.

Sama pätee taustakuvaan ja -väriin. Ne saa pois, ja sitten kaikki sivut eivät toimi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Selaimella voi fonttikokoa muuttaa ts. suurentaa."

Niin voi, mutta oma vaivansa on siinäkin. Miksei teksti voi olla heti helposti erottuvaa? Pienestä fontista pitävät voisivat sitten pienentää niin pieneksi kuin haluavat. :-)

Tapani Savolahti

Ctrl + ei pitäisi olla suuri vaiva. Jos tuntuu siltä, että aina joutuu paineleen, niin näytön resoluutiota muuttamalla.

Tuotteissa pientä pränttiä saamme kiittää ystäväämme pakkoruotsia. Laki kun vaatii kaikki tuoteselostukset myös på svenska

Susanna Kinnunen

Kun se toimii, vaiva on pieni, tosin usein älyttömän turha. Pakkoruotsi olisi vielä OK, mutta monet puljut ovat globaaleja. Ne pistävät 24 kieltä samaan A5-lappuun, jossa sitten lukee ultrapienillä kapiteeleilla, että sailyttaa tama ohje varten myohemmin kayttaa.

Kalevi Kantele

Useimmat pokkarit ovat ensin ilmestyneet kovakantisina kirjoina. Jos pokkarit jouduttaisiin latomaan uudestaan, niin tuskin montakaan ilmestyisi.

Näytöllä on kyllä tilaa, mutta lukemisen sujuvuuden kannalta kuusikymmentä kirjainta per rivi pitäisi olla maksimi. Lisäksi näytöllä pitäisi vältää antikva -kirjaimia.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Netissä kaikki on helppoa, Ctrl + on usein käytössä minullakin.

Suurentavat lasit, sellaisia saa kaupoista halvalla, ja toimivat mainiosti jos silmät on suunnilleen samaa paria. +3 alkaa jo näyttää pientäkin pränttiä.
Tavallinen suurennuslasi on hyvä keksintö myös, ja sen nykyaikainen versio Fresnel -linssi on hyvä apulainen tekstin lukemiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset